Ärsykkeet
- Mukulakivikadut ja -alueet keskustassa. Uskomattoman hyvä pyöräillä. Tehkää nyt joku näille jotain, fetisistikonservatiivi-sadistit!
- Hitaat pyöräilijät. Sellaista unista vauhtia ei pitäisi saada mennä siinä varsin ohuella pyöräkaistalla. Hei haloo, täällä yritetään mennä paikasta toiseen, kuten kaupungissa tapana on! Jos tahdot viettää aikaa auringossa, loikoile siinä vieressä nurmella saatanan epäsikiö liinan päällä! Saisivat mennä tämänlaiset ankeaan lähiöön pelaamaan nakkipalloa ja ajelemaan neljänkymmenen metrin katua edestakaisin tuota vauhtiaan, minne kuuluisivat kaikinpuolin.
- --Kuri (keskustelu) 5. kesäkuuta 2014 kello 17.44 (UTC)
(削除) Etikka. Käyttääkö joku tätä sekoittamatta muihin kastikkeen aineksiin? Saa vastata, sillä en oikeasti tiedä. Mutta joka tapauksessa se mitä tahdon sanoa on, että jos käyttää, pakkohoitoistamista ja järjestelmää tällaisten henkilöiden identifioimiseksi on suotavaa alkaa suunnittelemaan. Kaadoin tänään valkoviinietikkaa salaattiini, sillä luulin sitä oliiviöljyksi. Ei hyvä. Itse asiassa olisi parempi ollut lukittautua vartiksi siivouskomeroon kuuden parhaillaan tupakoivan ihmisen kanssa. En polta. Koko ateria on pilalla, vaikka salaatin heittäisi menemään – haju jää, ja rehellisesti, jos pystyt syömään mitään salaatinkastiketta tms., josta etikan aromi puskee läpi eikä sekoitu muuhun erillisenä-tunnistamattomaksi, en pysty koskaan ymmärtämään sinua ihmisenä. Miksi ihmeessä asunnossani on lasipullo valkoviinietikkaa? Vannon käsi sydämellä, etten ole tietoinen siitä, että olisin ostanut tuota pulloa. Perkeleen siunausta. Ai niin, oliiviöljy tuotiin minulle samassa kassissa. Olin suostunut – arvatkaa, kumpaanko. Miksi tällaista tehdään? --Kuri (keskustelu) 5. kesäkuuta 2014 kello 21.20 (UTC) (削除ここまで)Hyvää se on. --Kuri 20. tammikuuta 2017 kello 15.17 (UTC)- Älypuhelimet. Vähä-älyisyyden merkki. Onko oikeasti niin tärkeää voida katsoa taskulaitteesta joku helvetin Ruissalon kävelypolku tai lentoaikataulu Teheraniin juuri silloin kun ei ole omaa tai julkista konetta käytettävissä? Sillä verukkeella sitten päivitetään FB:n etusivua koko valveillaoloaika. Älypuhelimia ei tarvita mihinkään, ja ne ovat viheliäisiä sosiaalisuuden vähentäjiä. --Kuri (keskustelu) 9. kesäkuuta 2014 kello 12.46 (UTC)
- Radio Dei. Voivatko uskovaiset todella olla näin idioottimainen ryhmä? Uppoaako heihin tällainen kyyninen kokonaisuus? Ja se (darramatskuksi tunnettu) traileriääni mainoksissa? Kanava on jopa suurempi syy vastustaa kristinuskoa kuin vaikka vanhoillislestadiolaisuus puhumattakaan inkvisitiosta. Gospel on kristillistä soulia, ja huono soul on todella paskaa. (Olen muuten kuullut ylipäätään edes kehityskelpoista puhdasta soulia vain pari kappaletta.) Ja sitten joku pseudofilosemiittiäijä jauhaa todella alkeellisesti siitä, miten Mooses, Abraham jne. ja Jumala heille puhui juuri hepreaa. Mitä vittua nyt ja miksi, te? Todennäköisesti joku piiloteltu petaus perusteluille tappaa arabeja. ("Israelin ystävien" Rebecca Black: Adam, Abel, Noah, Seth, Ham, Japheth, Abraham, Isaac, Jacob, Joseph...) Mikä vammautuma ylipäätään on ihmisellä, joka kuluttaa tätä geneeristä hengellistä kevyttä musiikkia? Virsissä on muutakin toistuvaa uskonnollista tematiikkaa; näissä metodi on vain: mainitsemme Jeesuksen --> PING, sakramentti! Ja nämä eivät myöskään ole pelkästään tylsiä. Ehei.. --Kuri (keskustelu) 10. kesäkuuta 2014 kello 09.30 (UTC)
- Torrent-tiedoston omistaminen. Breaking Badin viimeisen tuotantokauden 720-pikselinen rippaus "FOR MY MOTHER". Joo terve. --Kuri (keskustelu) 11. kesäkuuta 2014 kello 19.31 (UTC)
- Eräs ruokamuistin viheliäisyys. Löyhästi liittyy neljänneksi viimeiseen: kerran nuorempana menetin kerrasta kykyni syödä erästä aiemmin jonkinlaisessa suosiossani ollutta chilikastiketta erehdyttyäni lämmittämään sitä sisältäneen virityksen mikrossa: etikka tuli esiin. Jos pidätte kananmunasta joissain yhteyksissä tai yhdistelmissä, älkää kokeilko juoda sellaisia raakoina. Kerran vedin sellaisia raakana hormonaalisena kokeiluna ja voin tuntea sen maun ja oksennusrefleksin yhä – vaikka olen kaikkiruokaisimpia tuntemiani ihmisiä. Nyt taas huomasin, että maidon kulutus on vaikeutunut huomattavasti kerran maistettuani kuvottavaa vanhentunutta maitoa, jossa harmaan veden pohjalle laskeutui valkoista pölyä. --Kuri (keskustelu) 13. kesäkuuta 2014 kello 04.29 (UTC)
- Hesarin nettisivujen osio nimeltä Auto ja tiede. Mitä helvettiä?!!!
- Pysäytetäänkö komentosarja? Pysäytä pentele, ja mielellään kymmenen vittu minuuttia sitten. Kun se koskaan edes ei ole mikkään latautumasa, vaan joku runkkarisivusto joka ON JO AUKI komentosarjailee jotakin ja sen takia jumittaa ja KYLLÄ, tilanteita ON missä kirjanmerkkien teko ei korvaa viidenkymmenen välilehden aukipitämistä!
- --Kuri (keskustelu) 13. kesäkuuta 2014 kello 15.14 (UTC)
- Lausumiskyvyttömät urpot. Jopa kielitaitoisten ihmisten joka vieraan kielen aksentti on todella syvältä. Oikeasta kyvyttömyydestä ei voi olla kysymys: tekstiä lukiessa joskus aikoinaan tällaiset nuijat kun valitsivat väärän nasaaliäänteen kahdesta, joista molemmat pystyivät tuottamaan! Teksti edessä! Minusta on kyse aivan samasta laiskuudesta paskaisessa prononsiaatiossa. Ainoa kunniallinen eiradikaali vaihtoehto teille olisi olla käyttämättä ja opiskelematta yhtään vierasta kieltä. Kuolkaa!--Kuri (keskustelu) 17. kesäkuuta 2014 kello 14.58 (UTC)
- Tämän kesän lämpötilasta valittajat. HS: Tänä juhannuksena päivän ylin lämpötila on ollut etelässä noin 15 astetta ja Pohjois-Suomessa jopa alle 10 astetta. Yhtä koleita juhannuksia on koettu viimeksi vuosina 2009, 1981 ja 1977. No voi voooooooiii! Kuka oikeasti haluaa 25 asteen hikoiluakin pahemmin toimintakyvyn lamauttavan ja unettavan helteen ja miksi ihmeessä? T-paitakeli alkaa tuulesta riippuen 5–15 plusasteessa, joten ei pitäisi olla kärsimistä. Minulla ei ole. Minulla on helvetin hyvin. Täällä aurinkokin kuitenkin paistaa. PELKURI URPOT ÄÄÄHHHÄHÄHÄÄ!!!!!--Kuri (keskustelu) 21. kesäkuuta 2014 kello 15.08 (UTC)
- Kertomatta suolattu kirjolohifilee. Ei tällaista voinut syödä raakana. Kaikilla on suolaa itse laittaa, se ei ole kellekään vaivalloista joten miksi vaivauduitte? --Kuri (keskustelu) 25. kesäkuuta 2014 kello 19.22 (UTC)
- Kirjaston eteisen seinille heijastettu jatkuva valoshow, jossa näkyy... kirjainsekamelskaa. Ja ympäristö kiittää. Ihminen ei, koska tuo ei millään lailla ainakaan motivoi häntä lukemiseen, tai siis mitä vittua nyt taas? --Kuri (keskustelu) 1. heinäkuuta 2014 kello 16.34 (UTC)
- Pikkelssi. Laitetaan tännekin. Mikäs sen parempaa kuin suomalainen (l. mauton) kurkku, säilyköitynä, ja upotettuna etikkaan. Pikkelssi on rikos ihmiskuntaa vastaan. --Kuri (keskustelu) 29. heinäkuuta 2014 kello 13.00 (UTC)
- Sairaalapalvelujen maksut, joissa voi vapaasti valita kolmesta saajan tilinumerosta. Mitä vittua? Ei nyt ärsytä, kun tämmöinen naurattaa. Ilmeisesti ovat eri pankkien. Tai eivät ole. Kenen asiakkaan intressejä palvelee saada valita oma pankkinsa tai siis em eokd ösmmhh tämä syö taas vähän uskon Liittoa unelman järkevästä yhteisestä maailmasta kanssa. --Kuri (keskustelu) 12. elokuuta 2014 kello 18.38 (UTC)
- Jotkin ilmeet eivät yksinkertaisesti ole koskaan paikallaan kuvatallenteessa ilman kuvaa vastaanottajan kasvoista ja vailla videokuvaa tai kuvasarjaa, jonka osa ilme olisi. Henkilön esittelykuvassa ainakaan eräs ilme ei vain tule kysymykseen. Asiaa ei auta, jos kuvateksti jakaa nämä ominaisuudet:Maaret Kallio pyrkii ensisijaisesti olemaan ihminen ja vasta sitten ihmisiksi. Lisäksi hän on terapeutti, kouluttaja ja tietokirjailija, joka ei lakkaa ihmettelemästä ihmismieltä.
--Kuri (keskustelu) 4.&8. lokakuuta 2014
– Hyvä on, kuvittelin ehkä tämän epäselvän kuvan hieman todellista alaviistostampana, mutta henkilön kirjoitukset totisesti edesauttoivat sitä. --Kuri (keskustelu) 8. lokakuuta 2014 kello 12.35 (UTC) - Terttutomaattien aliarvostus. Haisee ja maistuu tomaatilta, ja puuttuu vähänkin pienemmistä kaupoista, ja sillä on pienempi kilohinta. Masentavaa. Onpas paljon ruoka-aiheisia ärsytyskuvauksia. --Kuri (keskustelu) 29. lokakuuta 2014 kello 22.10 (UTC)
- Uutiset, joissa ei sanallakaan vihjaista, mistä niiden aihe on tullut tunnetuksi, toisin sanoen mitään siihen liittyvää ei uutinen myöskään koske. Iltalehti: "Toni Nieminen: Tyttäreni vievät minua kuin pässiä narussa". Pitäisikö oikeasti tietää, että tämä mies, jota artikkeli kutsuu alun jälkeen ihan vain "Toniksi", on joku mäkihyppääjä? Kuinka hullu maailma oikein on, kun tiedonvälitys olettaa näin eikä iltapäivälehti edes keitä lisäsensaatiota jollain kivalla lyhyellä määritelmällä todistaen, miten tärkeä henkilö kyseessä on? --Kuri (keskustelu) 9. marraskuuta 2014 kello 06.46 (UTC)
- Luontokuvat täytteenä joka vitun paikassa. Henkisesti köyhät Facebook-käyttäjät jakavat teräväpiirtokuvia marjoista, koska ne ovat kypsyneet täysin odotetusti, tai täysin mielenkiinnottoman näköisen asetelman muodostavista hirvistä, koska sattuivat näkemään ne parinkymmenen metrin päästä. Kyllä siitä hetki välittyy. Vaan entäs, kun pakko on päteä ylempien tahojen jonkun uuden kolmen helvetinkoneen yhteisprofiilisysteemin toimivuudesta, silloin näytetään kuvia käävistä somevempaimien esittelylehdillä. Olisi ala-arvoista pitää blogin taustakuvana sellaista luontokuvaa, mitä tuollaiset luontisovellukset monin kappalein oletusvaihtoehtoina ja ehdotuksina tarjoavat. Ja kun kyse ei ole edes mistään viehättävästi sutaistusta, huonografiikkaisesta vanhasta Messengerin taustavärityksestä tai tietokoneen käyttäjäprofiilin tunnuksen kumiankoista ja palmuista, vaan HD-mallistosta, johon joku talttapää on siis selvästi käyttänyt aikaa. Vaan ei ole saanut mitään ainoalaatuista valomaisemaa filmille: vaan on tuonut sen geneerisen ja tavattoman ikävän luonnon hienouden typerysten ihasteltavaksi, joiden eipä nyt ole tullut vaikkapa vaihteeksi itse käytyä luonnossa kun on tässä ollut niin kovasti kaikkea vieläkin turhempaa. . . --Kuri (keskustelu) 12. marraskuuta 2014 kello 22.50 (UTC)
- Kari Kuula. Tyhmäähän se on alkaa ärsyyntyä evlutkirkon henkilöstöstä, sarka ei lopu yhdessä elämässä. Ei kuitenkaan (edes) Savon Sanomien pääkirjoitusten alle näitä, kiitos. Ensiksikin lehdessä käytetään kuvaa, jossa teologiantohtori-tietokirjailija Kuula näyttää niin evlutilta kuin on mahdollista olemalla yksiselitteisen masentava ilmestys:
(Viikset vertailukohtana Googlen kuvahaun avulla.) Ei olisi syytä huomauttaa tuosta, ellei tämäkin kirjoitus olisi tämä kirjoitus. Kolumni ("Uskonnot ärsyttävät", eilen la 24.1.15) alkaa:
Pätee täällä. Perin mielenkiintoista kuitenkin kutsua islamia ainakaan tässä merkityksessä "kotoisaksi"."Uskonnot ärsyttävät, myös kotoiset kristinusko ja islam. Ne vaivaannuttavat. Kun uskonto astuu esiin muuten maalliseen tilanteeseen, vaikka uskovaiseksi tiedetyn ihmisen hahmossa, esitietoinen sähkövaraus virittyy päälle."
Tunnistetaanpa."Sitä ei tunnisteta sanallisella tasolla,"
Miksi näissä on sanaminimi, jos näitä kirjoittavat evluttiset? Missä on armo, kun heitä ajatellaan?"mutta se on silti olemassa. Ihmiset tajuavat, että läsnä on nyt jotakin erilaista, poikkeavaa, kummallista."
Ja nyt tämä ei enää ihan toimi. Jumalasta (isolla alkukirjaimella) & kuolemanjälkeisen merkitsemisestä Hänen (tai Häneen, kuten Kari teologisesti mielenkiintoisesti siinä sanailit) luokse pääsyään "perusväitteissään" puhuvat nimen omaan ne kristinusko ja islam. Ja lähes pelkästään niiden lapset. (Juutalaisuudelle mikään persialaisperäinen ylösnousemusoppi ei ole missään vaiheessa ollut "perusväite".) Ellet nyt sitten ota tiukasti tuota inessiiviä ja siirtynyt puhumaan jostain hindulaisuuden muodosta."Myös uskonnon harjoittaja itse voi kokea uskonsa näin. Hän vaivaantuu, vaikka katsomus on hänen omansa. Omassa uskossa on jotakin vierasta.
Ilmiön nimi on kognitiivinen dissonanssi. Arkisemmin ilmaistuna: käsitysten välinen ristiriita; asiat näyttävät olevan toisin kuin väitetään.
Uskonnot nimittäin esittävät valtavan perusväitteen. Ne sanovat, että on olemassa tuonpuoleinen todellisuus; se, mitä Jumalaksi kutsutaan. Eikä tässä kaikki, tämän elämän jälkeen jokainen ihminen jatkaa elämäänsä siirtymällä tuohon tuonpuoleiseen."
Eli jos ne esittävät siis mainitun teesin, niin vastaus: toimii nyt vielä huonommin, Kari. Mielikuvituksella ja omistautumisella pohdittuna tai pohtimatta enemmän ravistelee esim. mikä tahansa sellainen teesi joka koskee mahdollisuuksiani ennen kuolemaa muutenkin kuin jonain alkupäänä kausaaliketjussa."Väite on niin käsittämättömän valtava. Mikään teesi ei ravistele arkikokemustamme syvemmin eikä mikään filosofinen teoria ole radikaalimpi kuin mitä uskonnot esittävät."
Vastuu maailman asioista on musertavan suuri silloin, kun sen kantamisesta odottaa ikuinen palkinto. Mielenkiintoista. Ihan kuin vastuu ei muuten olisi merkinnytkään tai jotain. On tämä parempi kuin se muuten samanlainen malli, jossa vastuu on oikeastaan varsin mahdollista kantaa, kunhan liittyy oikeaan porukkaan."Jos uskontojen perusväite pitäisi paikkansa, koko todellisuuskäsityksemme muuttuisi toisenlaiseksi. Arkinen elämä saisi uuden syvyysmerkityksen.
Samalla maailmasta tulisi paljon epämukavampi paikka. Kysymykset muuttuisivat entistä suuremmiksi ja runsentuisimme tuonpuoleisuuteen ulottuvan vastuun alle. Ehkä on lopulta helpompaa elää ilman jumalauskoa."
Viimeinen virke ei ole yleisestikään mikään uutinen. Olen kuitenkin samaa mieltä, mutta en "perusväitteestä". On liian harvoin rekisteröity pointti, että kantoja pidetään laajojen implikaatioidensa takia perusteettomina, jottei jouduttaisi syventymään."Lisäksi uskontojen perusväite Jumalasta ja tuonpuoleisuudesta tuntuu röyhkeältä. Koskaan ei ole lausuttu mitään niin suurta niin pienen evidenssin nojalla.
Todisteena on vain uskovien oma aavistus, muutamien muinaisten profeettojen julistus ja rypäs filosofisia jumalatodistuksia.
Niiden painoarvo ei ole järkevässä suhteessa niiden perusväitteen mullistavuuden kanssa.
Tai ehkä emme näe evidenssin painoarvoa, koska emme uskalla seurata sitä sinne minne se johtaa. On paljon, paljon helpompi elää ilman Jumalaa. Me uskovatkin uskomme mieluummin vain vähän tai epäjohdonmukaisesti, emme elä kuten uskomme."
Niin, ja röyhkeältä tässä tuntuu sinun väitteesi perusväitteestä, oppineen miehen.
"Niin tai näin, kokemuksemme kannalta uskonnot ovat anomalioita, luonnonvastaisuuksia. Niitä kuuluukin vierastaa kohtuudella."
Evlutkujen "yksityisasia"-hyssyttelyn vahvistamista vai yritys epäarkipäiväistää uskonto? Tämä voi olla molempia yhtä aikaa, kun lopultahan asioissa on puolensa ja puolensa, ja se pitää tunnustaa ja pitääkin siksi kunnioiahaodighsfäpgmvlllkllkllllll
"Uskonnon harjoittajankin kuuluu edetä varauksella, tiedostaen, että hän voi sittenkin erehtyä. Näistä syistä moraalisesti ja älyllisesti vastuullinen uskonto ei harjoita minkäänlaista pakkoa sisä- saatika ulkopuolisia kohtaan. Se harjoittaa vilpitöntä itsekritiikkiä. Etiikkaan keskitytään kuutena päivänä viikossa ja Jumalaan vain pyhäpäivisin."
Sovinnainen pieni sormenheristely ja irtisanoutuminen uskonkiihkoilun yhteiskuntarauhaa ja vapautta uhkaavista mahdollisuuksista. Kuinka yllättävää. Mitään uskonnon ja moraalin suhteesta ei ole varsinaisesti sanottu.
(Selvennys lukijalle: evankelis-luterilaisen puheen yhteyksissä "pakko sisäpuolisia kohtaan" sisältää myös kaikkien järjestöjen harjoittaman ikävästi mihinkään velvoittamisen järjestöstä erottamisen uhalla.)
"Ja tätä kaikkea vapaasti, kepeästi ja silti vakavasti"
En arvannut tämän loppuvan näin huonosti. Mene laupeudentyönä kirjoittamaan vaalilauseita ehdokkaille.
--Kuri (keskustelu) 25. tammikuuta 2015 kello 13.29 (UTC)
- Ylellä haastateltavat espoolaiset nuoret läskit, jotka keräävät rahaa Itämeren hyväksi kuuntelemalla Popedaa 168 tuntia putkeen. Mitä helvettiä? --Kuri (keskustelu) 12. maaliskuuta 2015 kello 17.31 (UTC)
- Uutiset pappien poliittisista miniatyyrisatiireistaan julistamista bullshit-anteeksipyynnöistä. [1] Äsdeepeen kansanedustaja Kari Rajamäki rikkoi eduskunnan ja puolueen käytöstapoja jäädyttämällä omavaltaisesti käsittelystä lakiesityksen, joka olisi antanut Suomessa asuville paperittomille ulkomaalaisille maksuttoman terveydenhoidon. Ylen silloin tällöin ainakin tahatonta myötähäpeää tuottavassa wannabe-satiirisessa YleLeaks-uutiskommentaariohjelmassa Kallion kirkkoherran Teemu Laajasalon "täysin fiktiivinen roolihahmo Teemu Tammisalo" murjaisi Rajamäen onnistuneen tappamaan monta pakolaislasta hoitamattomiin sairauksiin. "Kun pappi kutsuu murhaajaksi... Se loukkasi minua enemmän kuin mikään koko sisäministerikaudellani", Rajamäki ruikutti HS:lle. Laajasalo esittelee saman lehden kautta kaksinkertaisesti velttoa selkärankaansa: tyyppi pyytää anteeksi, vaikkei tuosta pitäisi olla pahoillaan; mutta kaikkien anteeksipyynnön käsitteen kanssa käsitysongelmista kärsivien tapaan implikoi samalla, ettei tehnyt väärin: "Tammisalon ajatuksilla tai mielipiteillä ei ole mitään tekemistä omieni kanssa. Tammisalon tehtävä on kertoa politiikasta käsikirjoitettuja vitsejä lauantaisin. – – Minulle on tärkeää olla kuuliainen kirkonpalvelija, otan siksi kritiikin nöyrästi vastaan, silloinkin kun paha mieli on tullut roolihahmon ja minun väärästä samastamisesta. Näin siis lienee käynyt Rajamäen kohdalla. Papin ei sovi puhua kuten roolihahmoni puhuu. Roolihahmoni ei pahoittelisi vaan keksisi pari mojovaa lisävitsiä tästä Rajamäen mielensäpahoittamisesta". Jos näitä kahta integriteettivammaa ei Laajasalolla olisi, HS:n ei silti olisi pitänyt uutisoida tästä sorgeroskasta, hädin tuskin Rajamäen mielensäpahoittamisestakaan. Tämän kaikkien aikuisten ihmisten olisi pitänyt nopeasti tajuta. --Kuri (keskustelu) 29. maaliskuuta 2015 kello 17.38 (UTC)
- Typerät, tavanomaiset, viestittömät ja periferisesti näkyvät jouluvalot. Kun joulukuu alkaa tai alkaa kohta, on pakko kytkeä päälle sähkökyntteliköt ja ersatz-tulikärpästen pyyntikatiskat loistamaan ikkunoissa, jos niiden toisella puolella avautuukin metsä. Näitä pitää olla talouden jokaisessa huoneessa. Ei saa laittaa kaikkien jo nukkuessa tylsää keltaista valohötteikköä pois päältä ekologisista syistä. Te pidätte välttämättömänä ja keskustelun ulottumattomissa tarvettanne revittää nonstoppina keltaista jotakin ympäristöntuhlaajaa, perusteinanne 1) tieto, että se on siellä, 2) mahdollisesti näköhavainto siitä sen kerran, kun käytte yön aikana vessassa. Te olette sekä epäonnistuneita että pahoja ihmisiä. --Kuri (keskustelu) 30. marraskuuta 2015 kello 21.36 (UTC)
- Juontaja Sanna Kiiskestä terapeutti: "Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset kriisit" (otsikko Me Naisissa 9.4.2016). Anteeksi, kaikki mahdolliset? Onnea vain tällä asenteella terapeutin työhön. --Kuri 10. huhtikuuta 2016 kello 10.40 (UTC)