Jorma Ollila
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.
Jorma Ollila (s. 1950) on Suomen kuuluisin saapasfirman logistiikkapäällikkö ja suomalainen jumalhahmo. Hän on maamme merkittävimpiä talousvaikuttajia ja lisäksi kaikkien asioiden ynnä muutamien muiden erikoisasiantuntija. Kun Jorma Ollila sanoo mitä tahansa mistä tahansa, on juttu iltauutisten ykkösaiheena. Ollila on ainut henkilö Suomessa, joka pystyy kehittelemään kokonaiskuvan Suomen ja sen kansalaisten (削除) valjastamisesta yksinomaan Nokia Oyj:n liiketaloudellisen voiton kasvattamiseen diktatorisin ottein (削除ここまで) kansainvälisen menestyksen ja hyvinvoinnin jatkumisesta myös tulevaisuudessa. Jorma Ollila on nero. Ollila omaa myös huomiota herättävän leveät hartiat.
Koulutus[muokkaa ]
Jorma Ollila on fiksumpi kuin kaikki muut yhteensä ja joutui koulussa aina opettamaan asioita opettajilleen. Hän on suorittanut kansainvälisen ylioppilastutkinnon ja on valtiotieteen maisteri, diplomi-insinööri, ikiteekkari, sovinisti, militaristi ja vaikka mitä muuta. Jorma Ollila on Nero.
Ura[muokkaa ]
Koska Jorma Ollila tietää kaikesta kaiken, on hän edennyt urallaan kuin mannertenvälinen ydinkärjellä varustettu ohjus (tarkemmin ajatellen aika huono vertaus). Jorma Ollila on nero.
Tällä hetkellä Jorma Ollila on erään suuren kansainvälisen biopolttoaineita tuottavan yrityksen vihermannekiini. Salaisena tavoitteena Ollilalla on kuitenkin päästä eroon kaikesta öljystä niin että tulevaisuudessa maapallo tulisi riippuvaiseksi energiasta jota Ollila tuottaa kotonaan polttamalla takassaan palkkaansa ja optioitaan. Jorma Ollila on Nero ja sitä paitsi brandy-työryhmän ylivertainen makuasiantuntija.
Tuotanto[muokkaa ]
Jorma Ollila ansaitsee "toimisto"käynnillä saman verran kuin köyhälistön edustaja kuukaudessa, joten jonkun kannattaisi kerätä kullanarvoiset tuotteet talteen, puhtaana käteen.
Katso myös[muokkaa ]
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .