Jarno Sarjanen
Jarno Tapani "Viiksi-Jarppa" Sarjanen (29. maaliskuuta 1945 Helsinki – 21. helmikuuta 2009 Helsinki) oli suomalainen country-laulaja, säveltäjä, sanoittaja, hevosurheilija, taksikuski ja tikanheittäjä. Monet pitävät häntä lähes yhtä surkeana country-laulajana kuin Johnny Cash.
Lapsuus[muokkaa ]
Jarno Sarjanen syntyi Helsingissä vuonna 1945. Hän tykkäsi lapsena soittaa pianoa ja viulua, mutta huomasi, että niitä soittaessa ei tule riittävän kova hiki. Myöhemmin Jarno hoiteli hevosia isoisänsä talleilla ja tienasi sen verran rahaa, että sai ostettua käytetyn ja lahon Landola-merkkisen kitaran. Iltaisin Jarno istui yksin savusaunassa ja soitteli kitaraansa. Siellä hän huomasi, että kitaraa soittaessa tulee juuri sopivan kuuma. Joskus saunan ikkunan taakse kokoontui suuri lauma hevosia kuuntelemaan hänen soittoaan.
Eräänä päivänä Jarno kokeili myös laulamista, mutta hänen äänihuulensa eivät kyenneet tuottamaan muuta kuin kimitystä. Hän halusi oppia laulamaan ja rukoili isäänsä, että antaisi hänen mennä kuoroon opiskelemaan. Jarnon isä sai hommattua poikansa Cantores Minores-kuoroon, mutta sitä ennen Jarno joutui harjoittamaan äänihuuliaan tuhansia tunteja jalkapallo-otteluiden huutosakissa. Oltuaan kaksi vuotta kuorossa, Jarnolle kehittyi niin miehekäs lauluääni, että aina kun hän lauloi itsekseen, tärisi koko maalaiskylä kuin Unkarilainen pusta ratsastuskaudella.
Ura[muokkaa ]
1960-luku[muokkaa ]
1960-luvun alussa Sarjanen soitti kitaraa rautalankayhtyeissä ja meininki oli erittäin hikistä. Siellä hän tapasi Kari Kuuvan, jonka kanssa he ottivat silloin tällöin muutaman oluen ja kokeilivat kirjoittaa joitakin lauluja. Sarjasella oli kova palo päästä levyttämään ja keikkailemaan soolouralle. Lopulta Kuuva sai taivuteltua erään levy-yhtiön johtajan ottamaan Jarnon mukaan hommiin. Sarjasta ei alun perin haluttu, koska hänen katsottiin sopivan paremmin oopperalaulajaksi.
Ensimmäinen menestyskappale oli Nukkekoti , joka kertoo Sarjasen kauhunhetkistä hänen ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa. Muistot karmivat Jarnoa niin paljon, että Karin oli pakko tehdä laulu kokonaan itse. Jarno oli asunut vuoden ajan talossa, jossa hän ei ollut saanut edes hengittää vapaaehtoisesti ja jossa hänet oli puettu, syötetty, pesty ja saunotettu ilman omaa tahtoaan. Lopulta hän oli tullut hulluksi, hypännyt keskellä yötä vintin ikkunasta ulos ja karannut. Sarjanen ei loukkaantunut, sillä hypättyään hän jäi roikkumaan puuhun henkseleistään. Levytyssession jälkeen Sarjanen oli itkenyt tuntikausia muisteltuaan elämänsä suurinta tuskaa.
1970-luku[muokkaa ]
1970-luku oli Sarjasen tuotteliainta aikaa. Hän levytti monia rankkoja kappaleita ja teki siinä sivussa kaksi albumiakin. Vuosina 1975–1976 keikkoja ei tippunut, koska viikset eivät olleet muodissa ja Sarjanen joutui etsimään muita töitä. Koska hän oli lapsena hoitanut hevosia, palkkasi eräs miljonääri hänet hoitamaan mustia orejaan talleilleen. Aluksi työt olivat sujuneet hyvin, mutta sitten Sarjasta alkoi harmittamaan, kun hän ei itse päässyt koskaan ratsastamaan, vaikka olisi halunnut.
Eräänä yönä kesällä 1976 hän päätti salaa kokeilla ratsastamista ja valjasti yhden isännän mustista oreista. Sitten hän ratsasti pellon poikki ja sitten, kun hän aikoi palata takaisin, hevonen kompastui kiveen ja Sarjanen lensi pää edellä suohon. Onneksi naapuritilan renki näki tapauksen ja kävi pelastamassa Sarjasen. Sairaalassa Sarjasen päähän jouduttiin ompelemaan sata tikkiä ja käärimään paksu turbaani. Seuraavana päivänä rikas herra saapui sairaalaan ja löi Sarjasta korville. Sarjanen sai potkut ja 10 000 markan laskun hevosen tärvelemisestä. Koko loppuvuoden Sarjanen makasi vuoteessa ja kirjoitti laulun kokemuksistaan.
Tallirenki levytettiin vuonna 1977 ja siitä tuli heti huippusuosittu. Sarjanen palasi keikoille ja puki jälleen leveälierisen hatun päähänsä. Aktiivista keikkailua ei kuitenkaan jatkunut pitkään, koska nyt tulivat muotiin mustat viikset. Sarjanen joutui jälleen etsimään uuden työpaikan, mutta hevosten pariin hän ei tuolloin palannut, koska onnettomuutensa jälkeen Sarjanen kärsi vakavasta hevostraumasta usean vuoden ajan. Sarjanen halusi kuitenkin ratsastella ja pääsi ajamaan taksia. Laulajan ura aukeni jälleen vuonna 1979 ja Sarjanen teki jälleen omakohtaisen laulun Taksikuski yhdessä Seppo Rannikon kanssa, joka on yksi maailman huonoimmista saksofonisteista. Taksikuskista tuli menestys, koska se jaettiin levy-yhtiön toimesta ilmaiseksi Suomen jokaiselle taksikuskille.
1980-luku[muokkaa ]
Moni on varmasti ihmetellyt, miksi juorulehdet ja iltapäivälehdet eivät juurikaan ole kirjoittaneet Sarjasesta rajuja paljastusjuttuja. Syy on siinä, että Sarjanen osasi aina hämmästyttävällä tavalla ennakoida lehdistön ajatukset. Esimerkiksi vuonna 1981, eräs Ilta-Sanomien toimittaja oli juuri aikeissa kirjoittaa härskin paljastusjutun Sarjasen naisasioista, mutta aamukahvit eivät pysyneet hänen vatsassaan, kun hän kuuli radiosta Sarjasen uuden kappaleen Syntinen yö, jossa Sarjanen paljastaa avoimesti koko seksielämänsä hurjimmat käänteet. Se siitäkin lehtijutusta.
2000-luku[muokkaa ]
Jarno Sarjasella oli aina suuri pakkomielle päästä rämpyttämään kitaraa yleisön eteen ja vuonna 1988 se kehittyi niin voimakkaaksi, että Sarjanen joutui vieroitushoitoon. Käytännössä koko 90-luvun ajan Sarjanen vietti laitoksissa ja kotonaan toipilaana sekä muisteli ystävänsä Kari Kuuvan kanssa vanhoja hyviä aikoja. Vasta vuonna 2008 Sarjanen julistettiin pakko-oireistaan täysin parantuneeksi ja hän alkoi levyttämään uutta materiaalia.
Valitettavasti comeback tapahtui vain osittain, koska Sarjanen sairastui leukemiaan ja menehtyi alkuvuodesta 2009. Uusia levytyksiä saatiin kuitenkin purkitettua yhteensä neljä kappaletta.
Sarjasen ura oli kaikkinensa häikäisevä. Hänet tullaan aina muistamaan pitkiä viiksiään pitkin valuneesta hiestään ja tavastaan soittaa lahoa kitaraa ilman paitaa.
Tuotanto[muokkaa ]
Singlet[muokkaa ]
- Nukkekoti (1968)
- Vapaa oon tekemään mitä mä haluun (1970)
- Pienen pojan salaiset haaveet (1971)
- Vie mut pois (1974)
- Tallirenki (1977)
- Taksikuski (1979)
- Bussikuski (1982)
Albumit[muokkaa ]
- Jarno "Viiksi-Jarppa" Sarjanen (1971)
- Sarjastus, eli hevosen valjastus (1977)
- Varjoelämää Helsingin yössä (1981)
- Mustat kaleerit ja kapakan maneerit (1985)
- Keskikalja-cowboy (1988)
- Kuolemaa odotellessa (2009)
Triviaa[muokkaa ]
- Merimieslauluja ja covereita lukuunottamatta Sarjasen kaikki laulut ovat hänelle omakohtaisia. Muun muassa laulussaan Maanantaiaamu (1977) hän käsittelee avoimesti kokemuksiaan alkoholista.
- Tikanheitossa Sarjasella on kymmenen Helsingin piirimestaruutta. Laulussaan Tikkamies hän kertoo kokemuksistaan urallaan, mutta ei mainitse mestaruuksiaan, koska häpesi niitä.
Lähteet[muokkaa ]
- Latva, Tony & Tuunainen, Petri 2004. Iskelmän tähtitaivas, 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY. s. 385–386.
Katso myös[muokkaa ]