Hilkka Ahde

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hilkka Ahde (s.1957) on suomen kuuluisimpia työpaikkakiusattuja henkilöitä. Merkillepantavaa on, että Ahde on olennaisena osana mm. ahtaajien ammattiliitossa, minkä lisäksi hän on aina sanavalmiin Matti Ahteen puoliso, vaikka ei ehkä pitäisi.

Elämänkura[muokkaa ]

Hilkka Ahde tunnetaan erityisesti sosialidemokraattien eliittisiiven itsepintaisena loiseläjänä. Hänen arvonnousunsa ja huomioarvonsa on pitkälti miehensä Matti Ahteen myötäaikaansaavaa, sikäli mikäli jäljempänä näitä edesottamuksia voidaan arvonnousuna pitää. Konkreettisesti Hilkka Ahdetta voidaan arvioida naissukupuolen edustajana, joka on suomen kuuluisimman sähkömiehen puoliso, Turhapuro-elokuvassa esiintynyt turhake sekä poliittisen hyväveli-suhdeverkoston myötä itsensä "työllistänyt" tiedottaja eräässä Suomen pahamaineisimmassa ammattiliitossa.

Irtopisteitä[muokkaa ]

Syksyllä 2011 Hilkka Ahde pohti julkisuusarvonsa profiilin kohottamista. Työyhteisö sopi tarkoitukseen hyvin, ja Ahde keksi syyttää AKT:n valmiiksikin vittumaista puheenjohtaja Timo Rätyä työpaikkakiusaajaksi. Toimenpide oli varsinainen neronleimaus, koska se tapahtui ammattiliitossa ja sai siksi osaltaan aikaiseksi pienimuotoisen joukkopaon AKT:n jäsenistössä. Yleisesti epäillään, että Ahde toimi tässä Yleisen Työttömyyskassan lukuun, mikä saattaakin olla aivan totta.


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli tai osio on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hilkka_Ahde&oldid=576183"