Hikinews:Putin nukkuu hälyttävän vähän
Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.
19. syyskuuta 2007
MOSKOVA – Kansainvälistä politiikkaa seuraavat psykologian ja lääketieteen asiantuntijat ovat panneet huolestuneina merkille, että Venäjän presidentti Vladimir Putin nukkuu hälyttävän vähän. Kremlistä saatujen tietojen mukaan Putin nukkuu parhaimmillaankin vain muutaman tunnin viikossa. Asiantuntijat muistuttavat, että ihminen tarvitsee keskimäärin 6–8 tuntia unta vuorokaudessa säilyttääkseen terveydellisen tasapainonsa. Putinin oletetaan nukkuvan erittäin vähän siksi, että näin hänelle jää enemmän aikaa Venäjän hallitsemiseen. Viime viikolla Putin nimitti uudeksi pääministeriksi Viktor Zubkovin, ja koko maailma saattoi nähdä selvästi presidentin vakavan univajeen. "Ne silmänaluset eivät jättäneet mitään epäselväksi", kommentoi nimettömänä pysyttelevä diplomaattilähde.
Lokakuussa 55 vuotta täyttävä Putin ei Venäjän perustuslain mukaan voi tulla valituksi presidentiksi kolmatta peräkkäistä kertaa, ja tämän oletetaan aiheuttavan hänen pakonomaisen tarpeensa käyttää valtaa henkilökohtaisen terveytensä kustannuksella. Putin ei ole sulkenut pois kolmatta presidenttikautta 2012, sillä Venäjän federaation kännissä laadittu perustuslaki rajoittaa vain peräkkäisten presidenttikausien määrää. Monet asioista perillä olevat olettavatkin Putinin nukkuvan vajaat neljä vuotta yhteen menoon vuoden 2008 vaalien jälkeen ja asettavansa herätyskellon soimaan seuraaviin vaaleihin.
Univajeen vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta yleisiä oireita ovat uupumus, ajattelun sumeneminen ja ärtyisyys sekä sananvapauden rajoittaminen. Putin kiisti virallisesti olevansa ärtyisä ja päätyi tämän jälkeen sättimään Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmää.
Suomen poliittinen johto on ollut Putinin henkilökohtaisista ongelmista hiljaa, joskin puolustusvaliokunnassa kiertäneen salaisen ja tavan mukaan ulos vuodetun muistion mukaan Venäjän suurimmat haasteet ovat "univaje, univaje ja univaje".
Katso myös[muokkaa ]
Lähteet[muokkaa ]