Hikinews:Putin: Ranskan vallankumous oli laiton

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

4. maaliskuuta 2014

Vladimir Putin valitsee seuraavan venäläistensuojeluoperaationsa kohdetta ampumalla Itä-Euroopan karttaa.

MOSKOVA – Venäjän lordiprotektori Vladimir Putin on suvereenisti vapaassa lehdistötilaisuudessa tuominnut Ukrainan yritykset sekaantua Ukrainan sisäisiin asioihin. Putin sanoi ymmärtävänsä ukrainalaisten haluavan muutosta. "Olen tehnyt oman osuuteni muutoksen tarjoamisessa", Putin totesi. Venäjän johtaja tuomitsi Ukrainan vallankumouksen laittomaksi, sillä maan perustuslaissa ei ole erikseen säädetty vallankumouksesta. Putin kieltäytyi myös neuvotteluista Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin kanssa, sillä Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuodelta 1776 oli Britannian siirtokuntalainsäädännön vastainen. Myös useimmat Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat laittomia. "Alankomaat irtautui laittomasti Espanjasta, Itävallan keisarin syrjäyttäminen oli Itävallan lain vastainen, Kustaa Vaasa irroitti Ruotsin laittomasti Kalmarin unionista, Portugalin tasavaltalainen hallitusmuoto on siellä ennen vuotta 1911 vallinneen perustuslaillisen monarkian vastainen, Cavourin ja Garibaldin toimet Itävaltaa ja Kirkkovaltiota vastaan olivat laittomia, Slovenian itsenäisyys rikkoo Jugoslavian perustuslakia, Irlannin pääsiäiskapina oli laiton, ja kaiken huipuksi koko niinsanottu länsimainen eurooppalainen valtiojärjestelmä on laiton systeemi, sillä Ranskan suuri vallankumous syrjäytti laillisen absolutismin", Putin luetteli. "Tällaisen laittomuuden ja väkivallan tunnustaminen tai hyväksyminen ei ole soveliasta."

Putin ilmoitti, että laittomuuskehityksen hillitsemiseksi Venäjän kouluissa luovutaan kokonaan revoluutioteorian opetuksesta. Se korvataan ortodoksisen kirkon hyväksymällä älykkään yhteiskuntasuunnittelun teorialla. Yhtenäinen Venäjä -puolue tulee myös esittämään duumassa uutta lainsäädäntöä, joka kriminalisoisi "ei-traditionaalisten yhteiskuntasuhteiden" propagoinnin.

"Sanoinko vielä, että 'fasismi'? Kirjoittakaa sinne pari kertaa johonkin hyvään kohtaan 'fasismi'", Putin ohjeisti toimittajia tiedotustilaisuuden päätteeksi ennen kuin otti vastaan Putin-banderolleja kantavan Naši-nuorisokaartin soihtukulkueen.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on varoittanut Venäjää vakavista seurauksista Ukrainan kriisin vuoksi. Konkreettisimpana uhkana Obama on väläyttänyt, että Michelle lopettaisi Putinin urheilusukkien pesemisen.

Katso myös[muokkaa ]

Lähteet[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hikinews:Putin:_Ranskan_vallankumous_oli_laiton&oldid=473760"