Hikinews:Jedipuolueen voittoa juhlitaan Venäjällä ja Suomessa

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä sivu on osa Hikinews-palvelua.

3. joulukuuta 2007

Rodina-puolueen vaalikampanja meni metsään, tiedottavat miliisin erikoisjoukot sulkiessaan joukkohautoja

Vladimir Putinin johtaman Jedinaja Rossija (suom. Venäjän Kaapuveikot) -puolueen ylivoimainen voitto 2.12 järjestetyissä parlamenttivaaleissa ei yllättänyt ketään. Jedipuolueen nimittäin tietään turvautuneen Voimaan, jolla äänestäjien mielipiteitä on muutettu kuten sormia napsauttamalla. Rodina (suom. rautatanko)-puolue ei tiettävästi saanut kuin pari paikkaa, sillä Jedien valomiekat osoittautuivat jälleen kerran ylivoimaisiksi.

Vaaleja seuraavana yönä tapahtui täysin spontaanisti valtavia kansanjuhlia eri puolilla Venäjää. Kaapuihin pukeutuneet jedit pitivät puheita, ohimarsseja ja taistelunäytöksiä, ja tavalliselle kansalle jaettiin kaapuja. Monet ottivat kaavun innolla vastaan, sillä yö oli kylmä, ja heidät oli revitty sängyistään yövaatteisillaan ulos -täysin spontaanisti. Samalla he kuitenkin myivät sielunsa Voimalle.

Myös Suomen Pohjois-Karjalassa on juhlittu (削除) Putinin kolmatta valtakautta (削除ここまで) Jedien vaalivoittoa muun muassa ryyppäjäisillä ja orgioilla. Pohjois-Karjalan venäläisistä Jedipuoluetta äänesti jopa 85%, joka lienee ennätys. Putinin vankka kannatus Pohjois-Karjalassa ei olekaan mikään ihme, sillä Putin nähdään tsaarien perinteen jatkajaksi, ja pelastivathan Venäjän tsaarit aikoinaan Pohjois-Karjalan väestön useaan otteeseen Ruotsin vallan ikeestä. Putin onkin jo ehtinyt kiittää Pohjois-Karjalaa lahjoittamalla sille viime sotien seurauksena Venäjän puolelle jääneet Pohjois-Karjalan alueet, noin 35 neliökilometriä. Välttyäkseen pakkoruotsilta ja EU:n ja Helsingin herrojen mielivallalta pohjois-karjalaiset haluaisivat kuitenkin siirtää rajaa toiseen suuntaan, ja palauttaa Karjalan - suureen Jedi-imperiumiin.

"Ääriliikkeet" (etualalla) pelasivat korttinsa väärin, eikä heitä siksi päästetty äänestämään, tiedottavat maltilliset demokraattiset Voimat (taka-alalla).

Lähteet[muokkaa ]

Katso myös[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hikinews:Jedipuolueen_voittoa_juhlitaan_Venäjällä_ja_Suomessa&oldid=452524"