Hikiaineisto:Täti
joten jos olet alaikäinen, sivu saattaa kiinnostaakin!
Ensimmäinen päivä
Nousen autostani ja otan aurinkolasit päästäni, katson taloa kohti, aurinko paistaa suoraan silmiini. Olen saapunut tätini luo kahdeksi viikoksi viettämään lomaa. Otan autoni takaluukusta matkalaukkuni ja lähden kävelemään kohti taloa. Talo näyttää vieläkin tutulta vaikka olen ollut täällä viimeksi noin 10 vuotta sitten. Talo on kaksikerroksinen omakotitalo, jossa on suuri piha ja metsä rajaa pihan joka suunalta. Lähin naapuri on noin kilometrin päässä tien varrella. Tätini talo on Tien päässä, joten kukaan ei kulje tästä ohi ellei joku tule kylään. Koputan oveen ja tätini tulee avaamaan. Halaamme, tätini on aina ollut välitön ihminen, itse en juurikaan välitä toisten koskettelusta tai halaamisesta... tai ainakin alitajuisesti kiellän sen itseltäni. Tätini on hieman yli neljänkymmenen oleva kahden lapsen yksinhuoltaja. Laitan matkalaukkuni lattialle ja kysyn mihin huoneeseen voin mennä. Tätini opastaa minut yläkertaan ja näyttää minulle huoneeni, hän on myös laittanut minulle jo pedin valmiiksi vaikka kello ei ole vielä edes puoli kahta päivällä. Puran hieman tavaroitani kaappiin ja otan matkalaukusta suurimman salaisuuteni: olen ottanut mukaan kuusi tenan teippivaippaa. Muistan vielä lapsuudestani hyvän kätkön joka sijaitsee komerossa, otan vaipat käteeni ja piilotan ne komeroon ylähyllyn yläpuolella olevaan tilaan, jota peittää pahvinen levy. Samaa materiaalia kuin katto. Levy on jostain syystä jäänyt naulaamatta paikoilleen ja minä uteliaana poikana nuorempana keksein jostakin tämän piilon. Olen siitä lähtien käyttänyt sitä vaippojen kätkemiseen. Kun olin nuorempi minulla oli tapana pihistää serkkujeni vaippoja hoitohuoneen kaapista. Olin silloin itse noin 10 ikävuoden nurkilla ja he olivat 2 ja 3.
Nyt serkkuni ovat jo isompia, heidän nimensä ovat Heidi ja Jaana, Heidin ollessa vanhempi. Muistot tulvahtavat mieleen tästä paikasta, samassa kuulen alhaalta Tiina-tädin huudon: "Syömään!". Laitan komeron kattolevyn paikalleen ja otan loput vaatteet, laitan ne komeroon. Matkalaukun tungen sängyn alle ja menen rappuset alas, eteeni avautuu ruokapöytä ja tätini laittaa parhaillaan astioita pöytään. Serkkuni istuvat jo valmiina pöydässä. Minut nähdessään he sanovat yhteen ääneen: "Hei Teemu!!!". En olekaan nähnyt serkkujani sitten viiteen vuoteen, silloin he kävivät meillä kylässä tätini kanssa. Aloitimme syömisen ja loppupäivä kuluikin sitten serkkujen kanssa seurustellessa, he mm. pyysivät minua katsomaan heidän tietokonettaan, kun siinä oli kuulemma jotain häikkää.
Ilta tuli ja on aika mennä nukkumaan, pesen vielä hampaat ja menen huoneeseeni. Sammutan valot ja menen oven taakse ja painan korvani oveen kiinni. Kuuntelen josko joku liikkuisi käytävässä. Odatin aivan hiirenhiljaa noin 10 minuuttia kunnes olen aivan varma että yläkerran käytävällä ei liiku ketään. Hiivin varovaisesti komeron ovelle ja avaan sen jännittyneenä, painan kattolevyä ylöspäin ja otan vaipan esiin. Asetan vaipan sängylleni ja levitän sen auki, lasken housuni alas ja pujotan vaipan jalkojeni väliin. Vedän varovaisesti vaipan teipit auki ja yritän olla rapistelematta vaippaa. Saatuani teipit kiinni molemmilta puolilta vedän alushousuni vaipan päälle ja kömmin vuoteeseen. Peittelen itseni tiukasti peiton alle ja mietin päivän tapahtumia mielessäni. Käteni menee pikkuhiljaa vaippaa kohti ja alkaa tekemään puristelevaa liikettä pippelini kohdalta. Pikkuhiljaa alan jännittämään vatsalihaksiani ja tunnen kuinka paine alkaa kasvaa. Vielä muutama rutistus ja tunnen kuinka lämmin siemenneste rupeaa purkautumaan vaippaan. Puristelen pippeliäni vielä vähän aikaa kunnes olen kokonaan tyhjentynyt, käännyn kyljelleni ja tunnen kuinka ihanan lämmin sperma valuu vatsaani pitkin vaipan sisällä. Tunnen itseni todella syntiseksi ja hieman noloksi. Runkata nyt tädin luona vieraissa ja vieläpä vaippaan.
Toinen päivä
Herään aamulla ja katson kelloa: puoli yhdeksän. Onpas se jo paljon. Otan vaipan pois ja haistan sitä: se haisee aivan spermalle. Pyyhin alapääni vaipan takaosaan, jotta siemennesteeni ei sotkisi housujani niin paljoa. Käärin vaipan nopeasti rullalle ja laitan sen komeron katon päälle piiloon. Puen vaatteet päälle ja menen alakertaan; ei ketään. Katson olohuoneeseen ja keittiöön ja kylpyhuoneeseen sekä parvekkeelle: ei ketään. Mieleeni tulee välittömästi lapsuuden muistot kun olen yksin talossa ja tutkin kaikkia paikkoja muiden ollessa poissa. Menen ensin alakerran vessaan ja avaan lavuaarin alla olevan kaapin ja sieltä paljastuu kaksi terveysside pakettia sekä tamponi paketti, terveyssiteet ovat "Always Ultra Night 10KPL" sekä "Always Ultra Normal" 16KPL merkkisiä. Ultra Night on söpössä sinisessä pakkauksessa ja siinä on viisi vesipisaran merkkiä imukykyä kuvaamassa. Normal on vihreänsinisessä pakkauksessa ja siinä on kaksi vesipisaraa. Otan molemmista paketeista yhden kappaleen siteitä ja varmistan etteivät pakkaukset liikahda tai etten muuten jätä jälkiä, joista voisi päätellä "näpistyksen" ja jäädä kiinni. Seuraavaksi menen pesuhuoneeseen ja kaivan pyykkikorista naisten alushousut. Ne ovat tätini alushousut, otan ne mukaan ja menen nopeasti huoneeseeni. Katson ikkunasta vielä ulos, että auto on varmasti poissa ja laitan verhot kiinni. Asetan terveyssiteet sängylleni ja tätini alushousut niiden viereen. Riisuudun täysin alastomaksi ja menen sängylle makaamaan. Avaan toisen terveyssiteen käärepaperin ja taitan siteen auki. Asetan siteen pippelini päälle, niin että se roikkuu siitä. Minulla seisoo aivan mielettömästi ja käteni tärisevät kiihkosta. Otan varovaisesti tätini alushousut käteeni ja tarkastelen niitä lähemmin: niissä on keltainen tahra. Vien alushousut lähemmäksi naamaani ja haistan varovaisesti alushousuja. Ne haisevat hieman pissalle ja jollekin muulle, ehkä hieman kitkerälle. Mietin mielessäni: "tältäkö nainen tuoksuu". En ole koskaan ollut tytön kanssa ja minulla ei ole vielä kokemusta näistä asioista. Aloitan runkkaamisen hitaasti ottamalla terveyssiteestä kiinni ja puristan pippelini taitetun terveyssiteen väliin. Toisessa kädessä pidän tätini alushousuja. Alan tuntemaan orgasmin lähestyvän ja painan kiiman vallassa tätini alushousut naamalleni ja nuuhkin ja nuolen sitä keltaista kohtaa. Tunnen vaimeasti pissan maun suussani... sitten räjähtää. Laukean todella rajusti terveyssiteeseen ja onnistun vaivoin pitämään siteen toisessa kädessäni, minulta kuitenkin karkaa osa spermasta rinnuksilleni. Olen aivan sekaisin: tunnen suunnatonta häpeää siitä mitä olen juuri tehnyt ja toisaalta olen taivaassa, koska sain parhaimman orgasmini koskaan. Rauhoituttuani noin minuutin verran puen nopeasti päälleni ja vien äkkiä tätini alushousut takaisin pyykikoriin. Terveyssiteet laitan samaan paikkaan piiloon jossa vaipatkin ovat eli komeroon. Menen takaisin huoneeseeni miettimään mitä on tullut tehtyä.
Vannon itselleni häpeissäni etten enää koskaan tee moista ja lopetan runkkaamisen tähän. Toivon vain että tätini ei tule kovin äkkiä, jotta kerkeäisin käymään suihkussa. Otan vaatteeni pois ja pyyhkeen kaapista ja kävelen alakertaan ja talon poikki alastomana kodinhoitohuoneeseen. Laitan kodinhoitohuoneen oven kiinni ja pyyhkeen naulaan. Katson sivullani olevaa komeroa ja taas tulee mieleen lapsuuden muistot: kaappi josta otin vaippoja salaa lapsena. en voi vastustaa kiusausta olla avaamatta kaappia. Raotan varovasti liukuvaa kaapinovea aivan kuin joku voisi kuulla sen äänen. Tällä kertaa kaappi on täynnä pyyhkeitä ja liinavaatteita. Ajattelen mielessäni: "Mitä oikein ajattelin, serkkuni ovat jo isoja tyttöjä, eivät he enää tarvitse vaippoja". Laitan liukuoven varovasti kiinni. Silmiini osuu hoitopöydän yläpuolella oleva kaappi, sellainen matala jossa on kolme liukuovea. Avaan kaapin ja sieltä löytyy yksinäinen terveysside. Mieleeni palautuu mitä olen juuri tehnyt ja laitan kaapin oven äkkiä kiinni. En halua edes muistella koko tapahtumaa, niin nololta se tuntuu. Menen suihkuun ja pesen itseni. Kävelen yläkertaan ja puen huoneessani vaatteet päälleni. Kuulen kun auto ajaa pihaan ja katson ikkunasta: tätini ja serkkuni ovat tulleet takaisin. kuivaan vielä nopeasti hiukseni ja riennän pyyhe kädessä alakertaan. Vien pyyhkeen kuivumaan kodinhoitohuoneeseen.
Tätini tulee sisään kantaen ostoskasseja, myös serkuillani on ostoskassit kädessään. Tervehdin heitä ja kysyn, koske he ovat lähteneet, kun en ollut herännyt heidän lähtöönsä. "Lähdimme jo kahdeksan aikaan, emmekä raaskineet herättää sinua heti ensimmäisenä lomapäivän aamuna." –sanoi tätini. Sanon tädilleni, että ei se mitään, heräsin juuri ja kävin vain suihkussa. Autan heitä purkamaan ostoskassit ja menen serkkujeni kanssa pelaamaan tietokonetta. Pelaamme tietokoneella pari tuntia ja välillä lueskelen itsekseni aku ankkkoja, kun serkkuni pelaavat. Ovikello soi, kuulen kun tätini menee avaamaan. En saa selvää kuka se on, hetken päästä kuuluu tätini huuto alakerrasta: "Tulkaas koko konkkaronkka alakerrassa käymään!". Sanon serkuilleni, että keskeytetään pelaaminen hetkeksi ja mennään alakertaan katsomaan kuka tuli. Menemme rappuset alas ja suuntaamme olohuoneeseen. Sohvalla istuvat tätini ja joku toinen nainen, hänet esitellään naapurin rouvaksi, joka on tullut kylään. Tervehdimme toisiamme ja esittelen itseni hänelle. Hän sanoo muistavansa minut kun olin vielä pieni poika. Nyt mieleeni palaakin muistoja... hänhän on naapurin Elina! "Nyt muistankin sinut, moi vaan pitkästä aikaa, mitäs nykyään kuuluu." - "Ei kai tässä kurjuutta kummempaa, lapset kasvavat ja aika menee töitä tehdessä, mitäs sinä teet nykyisin?" - "Opiskelen tietotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa." – "Aijaa, no sitten voisitkin tulla katsomaan minun tietokonettani, se on varmaan rikki kun en saa sillä tulostettua lainkaan." – "Jos vaan tädilleni sopii, niin tulen vaikka heti." Ja tädilleni sopi.
Elina oli tullut pyörällä, lainasin Heidiltä pyörää koska hän on isompikokoinen ja lähdimme polkemaan kohti Elinan kotia. Kilometrin polkemisen jälkeen saavumme kauniille pihatielle ja kaarramme talon pihaan. Tämä talo on yksikerroksinen omakotitalo ja erittäin kauniilla paikalla Iltapäiväaurinko tulee juuri sopivasta suunnasta. Jätämme pyörät telineeseen ja Elina lähtee kävelemään taloa kohti, tulen hänen perässään enkä voi olla katsomatta hänen peppuaan. Elina on yli viisikymppinen nainen ja hänelläkin on lapsia, jotka ovat kylläkin jo lähteneet kotoa. Elina sanoo, että hänen miehensä on töissä. Katson vieläkin Elinan farkkujen verhoamaa peppua, joka on todella muhkean pyöreä, minun on pakko katsoa muualle, että minulla ei rupeaisi seisomaan. Saavumme tietokonenurkkaukseen ja istun tuolille koneen ääreen. Elina poistuu huoneesta hetkeksi. Näpyttelen tietokonetta muutaman minuutin ajan ja Elina tulee takaisin kädessään limsapullo ja kaksi lasia. Hän kaataa kummallekin lasit täyteen ja tulee taakseni istumaan ja kyselee muutamia juttuja tulostimesta ja tietokoneesta. Aikamme siinä juteltuamme, minulle tulee pissahätä. Sanon Elinalle että nyt pitää päästä vessassa käymään. Elina osoittaa minulle missä vessa sijaitsee ja poistun tietokoneen äärestä. Menen vessaan ja lasken kannen alas, istun vessan pöntölle pissaamaan, koska minulla on pieni seisokki osittain johtuen pissahädästä ja osittain Elinan ajattelemisesta. Muutenkin yleensä kun pissaan istualtani, tyhjentyy rakkoni paremmin ja ei tule niin paljoa pissatippoja housuun jälkeenpäin. Pissattuani alan katselemaan ympärilleni ja alan miettimään mitäköhän tuolla vessan kaapissa oikein on. Kurotan lavuaarin alla olevaan kaapin oven kahvaan ja vedän kaapin oven auki. Pieltä paljastuu pari pakettia terveyssiteitä ja muutama tamponipaketti. Nyt olen todellakin kiusauksen vallassa, mieleeni tulee heti mielikuva Elinasta laittamassa sidettä housuihinsa täällä vessassa. Minulla rupeaa seisomaan oikein toden teolla. Otan varovaisesti yhden libressen paketista ja laitan sen alushousuihini. Vedän housut jalkaan ja vedän vessan. Rauhoitun hetken aikaa ja kuvittelen Tarja Halosta alastomana kylmänä ja sateisena päivänä. Kun saan seisokkini alas pesen käteni ja tulen vessasta pois.
Istun takaisin tietokoneen ääreen ja alan taas näpyttelemään, tunnen kun pieni pissatippa tulee pippelini päästä. Onneksi minulla on terveysside housuissani estämässä tahran syntymistä pöksyihin. Aikani siinä naputeltuani ja tulostinta testattuani sanon Elinalle että nyt minun pitää lähteä, on ruoka aika ja tätini on tehnyt hyvää ruokaa. Elina kiittää minua ja antaa muutaman kympin vaivanpalkkiota. Otan pyörän telineestä ja lähden polkemaan kohti tätini asuntoa. Saavuttuani takaisin laitan pyörän varastoon ja menen sisään. Ruoka on jo odottamassa ja tätini kysyy: "miten meni?" - "Ihan hyvin" - sanon hänelle ja istun ruokapöytään. Ruoan jälkeen menemme kaikki katsomaan telkkaria ja istumme siinä katsomassa elokuvaa loppuillan. Kellon tullessa puoli yksitoista rupeaa minua väsyttämään aika tavalla ja serkkunikin ovat jo hetken aikaa pilkkineet. Päätämme mennä nukkumaan. Kävelen yläkertaan ja haen huoneestani hammasharjan.
Menen yläkerran vessaan ja harjaan hampaani, samassa huomaan että minulla on kauhea pissahätä. Lasken housut alas ja huomaan että minulla on terveysside alushousuissa, olin aivan unohtanut sen sinne, onneksi se ei ollut pudonnut lahkeestani ulos. otan siteen ja asetan sen vessan pöydälle lavuaarin viereen ja rupean pissaamaan. Kun saan hommat hoidettua, menen takaisin huoneeseeni ja laitan oven kiinni. Kuulen kuinka serkkutytöt laittavat oman huoneensa oven kiinni. Kuuntelen vielä hetken aikaa ja sitten otan terveyssiteen pois alushousuistani, laitan sen sängylle ja riisuudun alastomaksi. Taitan siteen pippelini ympärille ja puristan pippeliäni sen läpi. Aloitan edestakaisen liikkeen ja tunnen valtavaa hyvänolon tunnetta, siirrän sidettä hieman lähemmäs aivan terskan päätä ja nopeutan tahtia. Kuvittelen että Elina olisi laittanut tämän siteen housuihinsa ja siinä olisi hänen pimppamehujaan ja pissaa. Samalla ajattelen Elinan ihanan suurta peppua ja vaikka hän on jo yli viidenkymmenen, on hänellä myös aika kauniit kasvot. Ajattelen Elinan keikkuvaa peppua ja että hän olisi pissalla vessassa ja hän pyyhkisi siteeseen joka on minulla kädessäni. Samassa pippelini alkaa nykimään ja spermaa alkaa tulemaan voimakkaina ruiskauksina siteeseen. Puristan siteen yläosan kiinni, jotta sperma ei pääsisi lentämään vatsalleni. Saan kuin saankin kaiken tällä kertaa napattua siteeseen ja nousen istumaan. Minulla ei enää ole niin nolo olotila kuin tänä aamuna kun olin runkannut tätini terveyssiteeseen. Arvelen sen johtuvan siitä, että Elina on minulle täysin vieras. Jotenkin se ei häiritse minua niin paljoa, vaikka otinkin salaa häneltä yhden terveyssiteen. Pippelini päästä valuu vielä hieman nestettä ja lypsän sen aivan tyhjäksi siteeseen. Kun olen varmistunut, että nestettä ei enää tule laitan siteen lattialle ja vedän housut jalkaani. Otan siteen lattialta ja menen komerolle, otan komeron kätköstä teippivaipan, saman kuin minulla oli viime yönä. Laitan siteen muovipussiin ja muovipussin kätköön. Lasken housujani hieman alas ja vedän vaipan jalkojeni välistä. Kiristän teipit vaipan teippialustaan ja nostan alushousuni ylös. Housuni ovat sellaiset tiukat lahkeelliset uimahousutyyppiset housut, jotka pitävät vaipan mukavasti painautuneena välilihaani vasten. Tunne on aivan mahtava, koska normaalisti vaippa vain roikkuu jalkojeni välissä, mutta nyt se painaa myös alhaalta päin minua ja tunnen sen läsnäolon kokoajan. On kuin joku halaisi minua jatkuvasti, kun minulla on vaippa päällä. Menen sänkyyn ja nukahdan ajatellen Elinaa.
Kolmas päivä
Herään pieneen rasahdukseen, ääni tulee käytävästä. Katson kelloa ja huomaan että on jo aamu ja aurinko paistaa täydeltä terältä. Joku kävelee käytävää pitkin ja lattia narisee. Odotan että narina lakkaa ja nousen varovasti sängystäni. Otan vaipan teipit varovaisesti auki ja laitan vaipan sängylle, siksi aikaa että saan puettua. Kuulen taas lattian narinaa ja askeleet lähestyvät, menen pieneen paniikkiin, onhan minulla sentään vaippa sängyllä! Otan nopeasti peiton päästä kiinni ja heitän sen vaipan päälle. Samassa ovi aukeaa ja käännyn nopeasti selin oveen päin, ennen kuin ovi kerkeää kokonaan auki. Tulija on serkkuni, hän kysyy että koska tulen taas pelaamaan, käännyn varovaisesti ja sanon hänelle hieman vaimealla ja tärisevällä äänellä että tulen ihan kohta. Hän lähtee sen enempiä kyselemättä alakertaan. "Huh" – ajattelen, olipa se lähellä etten jäänyt kiinni. Laitan oven kiinni ja menen nopeasti komerolle ja laitan vaipan kaapin kätköön. Menen alakertaan ja syömään aamupalaa. Tätini sanoo aamiaispöydässä, että tänään Elina on kutsunut meidät kaikki viettämään kaunista kesäpäivää hänen luokseen. "Mukavaa" - ajattelen mielessäni, nyt pääsen taas ihailemaan Elinan isoa pyllyä oikein todenteolla. Syötyämme aamupalan, otamme jokainen polkupyörän vajasta ja lähdemme polkemaan kohti Elinan taloa. Saavumme noin viiden minuutin kuluttua perille ja laitamme pyörät telineeseen, lukkoon ei sentään tarvitse laittaa, eihän näin korvessa kukaan käy. Seuraava naapuri Elinasta valtatielle päin on noin 4 kilometrin päässä. Ei ihme, että Elina kaipaa seuraa päivisin, kun hänen miehensä on töissä. Elinalla on kuulemma kuukauden loma töistä ja nyt hänellä on aikaa hieman nauttia auringosta ja kesän lämmöstä. Puutarhatöitä kuitenkaan unohtamatta. Menemme terasille ja elina istuukin siellä jo aurinkohattu päässä ja pöydällä on aikuisille alkoholipitoista virvoitusjuomaa ja lapsille, eli serkuilleni on mehua ja limsaa. Istumme pöytään ja Elina pyytää ottamaan lasit ja kaatamaan juomaa. Hetken aikaa siemailtuemme Elina sanoo, että hänen pitää hakea lisää jäitä. Tätini sanoo, että ei tarvitse Teemu hakee kyllä kiltinä poikana jäitä ja katsoo minua. Nyökkään päätäni ja kysyn että missä jäitä on. Elina neuvoo, että menen ensin sisään taloon ja aivan talon toiseen päähän keittiöön ja sillä on jääkaapin ylöpuolella pakastelokerossa jäitä. Menen taloon ja kävelen keittiöön. Matkalla en kuitenkaan voi olla huomaamatta pyykituvan auki jäänyttä ovea, uteliaisuuteni herää taas eloon. Katson taakseni, tänne ei näy suoraan terassilta ja kun menen pyykkitupaan ei kukaan kerkeä tulemaan, ilman että kuulen. Menen pyykkikorin eteen ja nostan varovasti kantta ja mitä näenkään: ainakin kolmet naisten alushousut. Otan yhdet käteeni varovasti ja tutkin niitä tarkemmin. Ne ovat pitsiset vaaleanpunaiset naisten alushousut ja ne ovat todella kiihottavan näköiset. Nuuhkaisen hieman niitä ja ne tuoksuvat aivan taivaalliselta. Mietin että miten saisin itselleni nämä ihanat alushousut, katson uudestaan pyykkikoriin ja pöyhin hieman vaatteita. Huomaan että siellä on useammatkin alushousut ja yhdet niistä ovat lähes samanlaiset kuin kädessäni olevat. Päätän ottaa nyt kädessäni olevat mukaani. Ei Elina voisi huomata yksien housujen puuttumista. Lasken hieman housujani alas ja laitan pitsialushousut omien alushousujeni sisään. Asettelen pyykit mahdollisimman samalla tavalla kuin ne olivat ja lasken pyykkikorin kannen varovaisesti kiinni. Menen vastapäätä olevaan vessaan ja pesen käteni. Haen pakastelokerosta jäitä ja vien ne terassille. Tätini ihmetteli miten minulla kesti näin kauan ja sanoin että kävin vessassa. Jatkoimme jutustelua ja serkkuni leikkivät terassin alapuolella alapihalla keskenään. Tätini katsoi kelloa ja huokaisi:"nyt pitää lähteä että saadaan ruokakin tänään valmiiksi" – Kello olikin jo kohta kuusi. Olimme olleet koko päivän Elinan luona ja olin odottanut koko ajan että pääsen huoneeseeni tutkimaan lisää "löytöäni". Lähdemme pyöräilemään neljästään takaisin tätini luo.
Saman tien kun pääsen sisään sanon tädilleni, että käyn suihkussa ennen ruokailua, näin kukaan ei tule huoneeseeni ja voin laittaa oven kiinni. Saatuani oven kiinni perässäni lasken välittömästi housut alas ja otan Elinan pitsialushousut käteeni ja painan ne kasvojani vasten. Aaaahhhh... - vedän syvään henkeä ja tunnen kuinka pippelini meinaa irrota liitoksistaan, niin kiihottunut olen. Otan kaikki vaatteet pois ja kaivan komeron kätköstä myös Elinan vessasta pihistämäni terveyssiteen ja kiedon sen tutulla tavalla pippelini ympärille. Menen sängylle makaamaan ja olen nirvanassa: Elinan pitsialushousut naamani päällä ja häneltä viemäni terveysside pippelin ympärillä. Aloitan runkkaamisen ja tunnen kokoajan nenässäni Elinan tuoksun. Tulen miltei saman tien ja saan niin rajun orgasmin, että päästän pienen korahduksen ja meinaan menettää tajuntani tai ainakin niin minusta tuntui. Minulla on tekemistä, etten huuda täysillä onnesta, näen tähtiä vielä puoli minuuttia orgasmin jälkeen. Makailen hetken sängyllä pystymättä liikkumaan tai ajattelemaan järkevästi. Samassa kuulen kun ovenkahva käy ja meinaan saada sydänkohtauksen. Serkkuni menee vessaan, vessan ovi sattuu olemaan vastapäätä oman huoneeni ovea. Otan kiireellä siteen ja alushousut käteeni ja laitan ne kaapin kätköön. Laitan nopeasti alushousut jalkaani ja vedän pyyhkeen lanteilleni, otan shampoo pullon kaapistani ja lähden alakertaan suihkuun. Kodinhoitohuoneessa laitan alushousuni suoraan pyykkikoneeseen ja menen suihkuun. Pesen itseni huolellisesti ja varmistan että siemennestettä ei enää valu, jotta kukaan ei huomaisi hajua. Suihkuteltuani itseni otan pyyhkeeni naulasta ja kuivaan sillä itseni, lähden kävelemään yläkertaan. Avaaan huoneeni oven ja siellä seisoo tätini ja sängylläni on kuusi teippivaippaa, kolme terveyssidettä ja yhdet naisten alushousut. Menen täysin shokkiin enkä saa sanaa suustani, tätini katsoo minua kysyvästi enkä osaa tehdä mitään. Olen aivan liikkumatta ja tunnen kuinka naamaani kuumottaa, olen varmasti punainen kuin paloauto. Tätini sanoo minulle: "Teemu, laita ovi kiinni!". Tottelen ja laiten oven kiinni hitaasti, minun on vaikea hallita liikeitäni ja tärisen pelosta. Tätini kysyy minulta: "Teemu, mitä tämä tarkoittaa, miksi sinulla on vaippoja ja naisten terveyssiteitä sekä naisten alushousut? Mistä olet saanut ne?" Vaikerran siinä itku kurkussa ja en tiedä mitä pitäisi sanoa. Tätini laittaa minut istumaan sängylle ja istuu viereeni ja katsoo minua silmiin: "Nyt kerrot kaiken ja juurta jaksain. Ja pidä huoli, että kerrot totuuden tai ei hyvä heilu!" Saan vaivoin suuni auki ja soperran: "Elina on niin ihanan kiihottava nainen ja en voinut vastustaa kiusausta ja vein häneltä yhdet alushousut. Otin myös hänen vessastaan yhden terveyssiteen. Kaksi muuta sidettä ovat sinun vessastasi Tiina. Vaipat ovat omiani, koska pidän niistä niin paljon... byääääääähhhhh..." rupean itkemään täysin hallitsemattomasti ja Tiina täti ottaa minut syliinsä ja sanoo: "Vai sellainen tuhma poika sinä oletkin, odotas kun keksin sinulle sopivan rangaistuksen." Itken lisää ja lisää ja lisää... kunnes pikkuhiljaa tätini saa minut rauhoiteltua ja hän sanoo: "Voi pientä vauvaa, eikö kukaan ole pitänyt hyvänään sinua?" vastaan siihen sopertaen: "En oe ikään vauva." Tiina rauhoittaa minua ja sanoo: "ssshhhhhh... pikkuinen älä puhu mitään, huomenna katsotaan mitä tehdään sinulle ja voit olla varma, että Elina saa tietää tästä." Itkuni yltyy uudestaan ja tunnen itseni niin pieneksi sillä hetkellä.
Tiina saa minut rauhoiteltua siihen syliinsä ja hän laittaa vaipat ja siteet ja alushousut kaikki yhteen muovipussiin ja sitoo pussin suun kiinni. Hän sanoo minulle: "Olepas Teemu nyt kiltti poika ja pue päällesi, ruoka on valmis ihan kohta, sitten helpottaa." Tiina laittoi otti muovipussin mukaansa ja laittoi oven perässään kiinni. Olen niin shokissa vieläkin, että mielessäni on vain totella tätiäni, puen nopeasti päälleni ja kuivaan kyyneleeni. Menen alakertaan ja istun ruokapöytään. Serkkuni Heidi ja Jaana ovat jo syöneet ja syömme kahdestaan Tätini kanssa. Olen koko ruokailun ajan nolona ja katson vain edessäni olevaa ruokalautasta. Tätini ei puhu sanaakaan koko ruokailun aikana enkä uskalla katsoa häntä päinkään. Lopetan ruokailuni ja vien astiat astianpesukoneseen ja menen yläkertaan. Serkkuni kysyvät, että tulisinko pelaamaan tietokonetta heidän kanssaan. Vastaan etten jaksa nyt, taidan mennä aikaisin nukkumaan. Menen huoneeseeni ja laitan verhot kiinni, aurinko on vielä taivaanrannassa, sillä eihän se kesällä kovin aikaisin edes laske. Menen sänkyyni makailemaan ja olen aivan uuvuksissa koettelemuksistani johtuen. Minua rupeaa väsyttämään ja ajattelen kaikkea mahdollista: " Voi pientä vauvaa... ... keksin sinulle sopivan rangaistuksen..." ajatukset pyörivät mielessäni.
Neljäs päivä
Herään tätini ääneen: "herää Teemu, kello on jo kaksitoista ja olisi aika herätä." Avaan silmäni ja katson kelloa: "niinpäs onkin, miten minä nyt näin kauan nukuin" – ihmettelin. Ajattelen nousta sängystä ylös ja mennä pesemään hampaani. Nostan jalkojani ylös, mutta mutta... mitään ei tapahdu, kokeilen nostaa kädelläni peittoa, en pysty. Tiina-täti nostaa peiton puolestani ja katson miksi en voi liikkua. Olen kiinni lepositeissä!! "Miksi... mitä... eiiii... en halua..." – "ssshhhh... pikkuinen, laitoin eilen illalla juomaasi vahvaa unilääkettäni, jota joskus olen käyttänyt. Otin vielä eilen illalla yhteyden Elinaan ja hän ehdotti, että laitamme sinut sänkyyn kiinni ja laitamme sinulle vaipat. Koska Elinalla on yksi kaveri, joka on sairaanhoitaja, niin saimme häneltä hommattua lepositeet. Nyt olet siis vaipoissa kun kerran niitä niin haluat." – "Minulla on pissahätä, saanko mennä vessaan?", vaikersin. – "Höpsö, et tietenkään, sinä olet nyt minun ja Elinan vauva, sinun pitää oppia että toisten ihmisten käytettyjen alushousujen varastaminen on perverssiä ja nyt saat siitä rangaistuksen. Olen lähettänyt Heidin ja Jaanan toisen siskoni luo ja jos olet kiltti poika, niin tämä asia jää meidän kolmen väliseksi. Lupaatko?", kysyi Tiina tiukasti. – "Lupaan varmasti, älkää kertoko kenellekään! Olen aivan kiltti poika! Teen ihan mitä vaan!" sanoin hädissäni. Elina astui huoneeseen ja rupesi heti kiusoittelemaan minua: "Terve teemu... no miltäs nyt tuntuu? Onko kivaa olla vauva?" Vastaan Elinalle: "Anteeksi Elina en tehnyt sitä tahallani... siis tarkoitan... en voinut sille mitään..." – "Älä puhu sanaakaan. tiedän kyllä mitä olit sanonut eilen Tiina-tädillesi. Olit kuulemma kehunut minua ihanan kiihottavaksi, pitääkö tämä paikkansa?" ,hän kysyi. Vastasin täysin nolona ja vaimealla äänellä: "joo..." Elina istui sängylleni ja silitti hiuksiani. Hän sanoi että minun ei tarvitse huolehtia mistään, aika näyttää kyllä mitä tuleman pitää. Elina puristi pippeliäni vaipan läpi ja se oli jo valmiiksi seisokissa, koska minulla seisoo aina aamuisin ja varsinkin kun on kova pissahätä. Elina kehui pippeliäni: "Tuntuupas se Teemun pippeli isolta vaikka hän onkin niin pieni vauva. Taidanpas puristella vähän aikaa sitä kunnes se pehmenee". "Ei saa älä, en halua..." sanoin paniikissa. Tätini otti minun päästäni kiinni ja laittoi minulle tutin suuhun ja remmin pääni taakse ja kiristi sen. Nyt en pysty enää puhumaan yhtäkään selvää sanaa. Se tuntuu kauhealta, Elina masturboi minua vaipan läpi ja minulla on pissahätä ja tätini katsoo vieressä ja hymyilee. Kaikki ovat aivan hiljaa, ainoa mikä kuuluu huoneessa on minun vaimea ähkimiseni ja aneluni, kaikki kuitenkin kilpistyvät tuttiin. Rimpuilen ja yritän laittaa vastaan parhaani mukaan, mikään ei kuitenkaan auta. Minä laukean todella voimakkaasti vaippaan ja Elina puristelee pippeliäni kunnes se ei enää syki. Olen todella nolona ja mietin mitä seuraavaksi tapahtuu. Minulla on aivan hirveä pissahätä ja Elina hieroo vaippaani.
Tätini silittää hiuksiani ja rauhoittelee minua: "sssshhhh... pikkuinen, kaikki on aivan hyvin, nyt sinun pitää pissata vielä vaippaan." Ajattelen että en halua pissata vaippaan ja mumisen tuttiini taas epäselviä mongerruksia. Elina sanoo, että jos en pissaa vaippaan puolen tunnin sisään, niin minut pakotetaan uudestaan laukeamaan. Sitä en kestäisi, kyyneleet alkavat valua pitkin poskiani ja suunpieleni alkavat nykiä. "Yritäpäs nyt päästää pissat vaippaan ja olla kiltti poika", sanoo Elina. Makaan siinä nyyhkien ja mietin, että jos olisin tiennyt tämän tulevan, niin en olisi koskaan edes aloittanut runkkaamista. Yritän rentoutua ja tunnen kuinka pissa alkaa pikkuhiljaa valua, sitten aukeavat portit: päästän kaiken pissan tulemaan vaippaan enkä uskalla edes yrittää sanoa mitään. Tätini ja Elina katsovat vaippaani, kun se muuttuu pikkuhiljaa keltaiseksi. Tunnen kuinka pissa valuu vaipan sisällä peppuvakooni, en koskaan ole ollut niin nolona kuin nyt olen. Elina ottaa kameran esiin ja alkaa napsia kuvia. Yritän rimpuilla, mutta eihän se mitään auta. Elina sanoo, että kuvat ovat sitä varten jos lähden karkuun, niin ne lähetetään äidilleni ja muutkin sukulaiset saavat tietää. Tätini laittaa peiton päälleni ja vetää verhot kiinni ja antaa suukon poskelleni. Hän toivottaa hyviä unia ja lähtee pois sulkien oven. Jään hämärään huoneeseen itku silmässä ja minulla on aivan märkä vaippa, mietin siinä mitä tehdä. Minua kuitenkin väsyttää aivan kamalasti ja nukahdan miltei saman tien.
Herään tätini ja Elinan ravisteluihin. Katson ihmeissäni ympärilleni ja näen Elinan kädessä jotain outoa. Nehän ovat... kahleet!!! Mietin mielessäni, mihin minä tarvitsen kahleita. Kumpikaan ei sano sanaakaan ja he käskevät minun olla vaiti. Elina laittaa jalkoihini kahleet ja tätini laittaa käsiini. Seuraavaksi he irrottavat lepositeet ja käskevät minua nousemaan ylös. Nouseminen on työn ja tuskan takana, olenhan ollut sängyssä miltei vuorokauden putkeen ja unilääkekään ei ainakaan auta minua tässä kohtaa. Elina ja tätini tukevat minua kainaloista ja saan otettua muutaman askeleen eteenpäin ja meinaan jo horjahtaa. He kuitenkin saavat pidettyä minut pystyssä. Ajattelen, että tämä on painajainen ja kohta varmaan herään. Kävelemme kohti rappusia ja astumme portaat alas hyvin varovasti. Tätini saattaa minut olohuoneeseen, olohuoneessa on jonkinlainen pöytä ja siinä on musta nahkapehmuste. Pöydässä on jonkinlaiset koukut tai pidikkeet. Tätini asettaa minut pöydälle ja Elinakin tulee olohuoneeseen. Hänellä on jotain mukanaan, en vain näe mitä. Minut käännetään mahalleni pöydälle ja käsiini laitetaan jonkinlaiset remmit, joissa on rengas. Tunnen myös että jalkoihini laitetaan jotain. Tätini laittaa käsiremmit kiinni ja kiinnittää renkaat pöydässä oleviin kiinnikkeisiin. Elina ilmeisesti kiinnittää jalkani samalla tavalla. Tätini ottaa käsistäni kahleet pois ja Elina ottaa jalkakahleeni pois, Elina laittaa jonkinlaisen remmin ristiselkäni kohdalta selkäni ylitse ja kiristää sen toiselta puolelta. Makaan pöydällä aivan hiljaa ja pelosta sekaisin, olen X-asennossa enkä pysty liikkumaan mihinkään. Käsiini ja jalkoihini on jätetty hieman löysää. En kuitenkaan pysty nousemaan penkistä senttiäkään ylöspäin. Elina asettuu taakseni ja tätini seisoo edessäni. Tätini ottaa minulta tutin pois ja sanoo: "Ei sanaakaan!". Hän ottaa jonkunlaisen mustan patukan jossa on mustat remmit ja laittaa sen suuhuni. Tätini sitoo remmit pääni taakse ja kiristää sen tiukkaan. tuntuu kuin suuni olisi repeämispisteessä. Tätini sanoo: "Teemu, nyt saat piiskaa niin että tuntuu." Katson häntä kauhusta jäykkänä ja rupean tärisemään vimmatusti. Elina sanoo: "Olisit Teemu miettinyt vähän aikaisemmin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, nyt saat niin paljon piiskaa että varmasti kadut koko loppuelämäsi tekoasi, minun alushousujani ei rankaisematta oteta.", "niin eikä minun terveyssiteitäni", sanoi Tiina-täti vihaisena. Elina ottaa vaippani pois ja molemmat asettuvat taakseni. Kuulen kuinka ruoska viuhahtaa ensimmäisen kerran, jännitän itseni aivan äärimmilleni ja sitten maailmani romahtaa täysin:
-swiiisshhh... -AIIII...!!!!!!! -swiiisshhh... -AAAA...!!!!!!! -swiiisshhh... -AIIII...!!!!!!! -swiiisshhh... -AIAIAIIAII...!!!!!!! -swiiisshhh... -YHYYY...!!!!!!!
Itken aivan kontrolloimattomasti ja rimpuilen, nyt tiedän miksi minut oli sidottu. En pysyisi hetkeäkään paikallani, jos en olisi kiinni pöydässä. Haluan vain yhtä asiaa maailmassa: piiskaamisen loppumista.
-swiiisshhh... -AAAAA...!!!!!!! -swiiisshhh... -AAAAAAAA...!!!!!!! -swiiisshhh... -AIIII...!!!!!!! -swiiisshhh... -AIAIAIIAII...!!!!!!! -swiiisshhh... -AAAAAIIIAAAAAIII...!!!!!!!
Tulee hiljaisuus. Tätini tulee eteeni ja katsoo minua silmiin. Itken ja tärisen suukapula suussa ja silmäni ovat aivan märät ja minua sattuu aivan kamalasti!!!!!!
He tekevät jotain allani ja tunnen liikettä pippelini kohdalla. Jonkinlainen luukku avataan pippelini alla ja pippelini putoaa hieman alaspäin ja roikkuu nyt aivan vapaana. Käsi tarttuu pippeliini ja rupeaa hyväilemään minua, minulla rupeaa seisomaan väkisinkin. Edestakainen liike voimistuu pikkuhiljaa ja tunnen orgasmin lähestyvän. En voi enää taistella vastaan ja laukean, rimpuilen kahleitani vastaan ja yritän vatkata pippeliäni, mutta selkäni yli menevä remmi estää ylös-alas liikeet. Olen aivan horkassa hetken aikaa ja siitä toivuttuani olen aivan hiljaa ja jään pelokkaana odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunnen taas käden hierovan ja rutistelevan ja puristelevan pippelini päätä, minuun sattuu hieman. Mietin: "Eivät he SAA runkata minua uudestaan!!!! En kestä sitä!" Rupean mumisemaan epätoivoisesti, olen shokissa. Tunnen kuinka pippelini kasvaa taas isoksi ja vaikka se sattuukin, niin rupeaa paine kasvamaan sisälläni uudestaan. Kiveksiäni puristellaan ja se tuntuu liian hyvältä, yritän päästä karkuun koko ajan, mutta rimpuiluni vain huvittaa tätiäni ja Elinaa. Paine kasvaa entisestään ja nyt tunnen tulevani uudestaan. Huudan tuskissani ja nautinnosta yhtä aikaa enkä välitä enää mistään mitään, olen aivan epätodellisessa tilassa. Tätini ja Elina lähtevät huoneesta pois ja jättävät minut kahleisiin. Nyin ja rimpuilen vaimeasti vielä muutaman minuutin heidän lähtönsä jälkeen.
Herään siihen kun tätini tulee ravistelemaan minua hereille. Tunnen kuinka peppuani raotetaan ja sinne menee jotain sisään, se on sormi! Sormea pyöritetään pepussani vähän aikaa ja sitten sinne laitetaan kaksi sormea ja se rupeaa jo tuntumaan tukalalta. Yritän supistella sulkijalihastani, mutta se sattuu hieman. Sormet otetaan pois ja tätini sanoo: "Yritä Teemu rentoutua, niin tämä ei satu niin paljoa". "NIIN PALJOA!!?? MITEN paljon se sitten sattuu!!!!", mietin kauhuissani. Tunnen kuinka jotain ohutta ja pitää menee peräsuoleeni ja hetken päästä alkaa tuntumaan oudolta, aivan kuin jotain virtaisi. Pikkuhiljaa paine kasvaa peräsuolessani ja tajuan mitä tapahtuu, saan PERÄRUISKEEN!! Se on kamala tunne, rupean kiemurtelemaan tai ainakin yritän ja tätini rauhoittaa minua: "Yritä Teemu olla mahdollisimman rauhallinen ja rento, tämä ei ole yhtään vaarallinen, mutta se saattaa sattua jonkin verran." "Tuonko muka pitäsi rauhoittaa minua!!!" mietin. Vihdoin letku otetaan pois pyllystäni ja remmi otetaan pois selkäni takaa. Minulle laitetaan vaipat. Tätini ja Elina tulevat eteeni ja katsovat minua silmiin. He virnuilevat ja arvuuttelevat kauanko mahdan kestää. Paine kasvaa sietämättömäksi, minulla on aivan hirveä kakkahätä! En kestä enää ja rupean itkemään. Elina taputtelee peppuani ja sanoo, että "Kakkaapas nyt niin se helpottaa". Yritän taistella kakkahätää vastaan, mutta kaikki vastarinta on turhaa. Itken ja rimpuilen kahleita vasten ja yhtäkkiä koko suoleni tyhjentyy valtavalla voimalla vaippaan. Minut valtaa hirveä keveyden tunne ja tunnen kuinka pippelini ui kakan joukossa. Tämä on todella noloa ja nöyryyttävää. Oloni on aivan kamala, kakat vaipassa. Itken ja itken, tätini rupeaa rauhoittelemaan minua ja Elina taputteelee peppuani ja kehuu, kuinka kiltti vauva olen kun kakkasin heidän nähtensä. tätini saa minut rauhoiteltua ja ottaa suukapulan pois suustani.
He irroittavat kaheeni ja tukevat minua käsivarsista ja taluttavat minut vessaan. En pysty enää liikkumaan, olen niin väsynyt ja uupunut. He laittavat minut makaamaan vessan lattialle ja ottavat vaipan pois päältäni. Tätini pesee saippualla ja vedellä hellästi pippelini ja peppuni ja Elina kuivaa minut pyyhkeellä. He taluttavat minut tätini makuuhuoneeseen ja asettavat puhtaan vaipan sängylle. Minut laitetaan istumaan vaipan päälle ja vaippa laitetaan kiinni, Elina ottaa muovihousut ja laittaa ne vaipan päälle. Minulle laitetaan sellainen lasten potkupuvun näköinen vaate päälle ja jalkaani isot villasukat. Käsiini saan oudot käsineet tai pikemminkin lapaset, jotka varmistavat, että en saa mistään kovin hyvää otetta. Lopuksi minulle laitetaan tutti suuhun ja minut talutetaan keittiöön. Keittiössä on tuoli, jossa on vahvat nojapuut sekä käsinojat. Minut laitetaan tuoliin ja käteni ja jalkani laitetaan remmeillä kiinni tuoliin. Tutti otetaan pois suustani ja tätini ottaa jääkaapista puurolautasen ja laittaa sen mikroon. Elina puolestaan ottaa tuttipullon laukustaan ja menee jääkapille sen kanssa. Hän kaataa tuttipulloon hieman mehutiivistettä ja kokeilee kraanasta sormellaan sopivanlämpöistä vettä ja täyttää tuttipullon, hän ravistaa tuttipulloa, kunnes mehu on kunnolla sekoittunut. Tätini tuo eteeni puurolautasen ja Elina ottaa laukustaan ruokalapun. Se on sellainen muovinen joka laitetaan kaulaan ja siinä on kouru. Ruokalappu kiristetään niskani taakse ja ruokailu voi alkaa.
Tätini ottaa vielä ison lusikan keittiön laatikosta ja ottaa puuroa siihen, hän laittaa lusikan suuhuni. Lusikka ei kuitenkaan mahdu kokonaan suuhuni. Puuroa tippuu hieman suupielilleni ja molemmat nauravat: "hih, taitaa pikkuisella olla vielä opettelemista, ennen kuin osaa itse syödä." Tätini lappaa lisää puuroa suuhuni ja väkisinkin kokoajan osa puurosta menee suupielilleni ja putoaa ruokalapun kouruun. Kun melkein koko lautanen on syöty tyhjäksi. Tätini syöttää minulle vielä ruokalapun kourussa olevan puuron, tunnen itseni todella vauvaksi ja pieneksi. Seuraavaksi Elina ottaa tuttipullon käteensä ja laittaa sen huulilleni, alan imemään tuttipulloa ja pienuuden tunne vain voimistuu, lehahdan tulipunaiseksi. Taas tätini ja Elina saavat aihetta hihittämiseen. Imen tuttipullon kokonaan ja minua rupeaa röyhyttämään, koska olen niellyt niin paljon ilmaa. Istun noin 10 minuuttia tuolissa ja minulta tulee todella mahtava röyhy. Tätini taputtaa minua selkään ja kehuu kuinka kiltti poika olin kun söin kaiken mukisematta. En uskalla edes sanoa mitään rangaistuksen pelossa, vaan nyökkään vain päätäni myöntymisen merkiksi. Minulle laitetaan tutti suuhun ja tätini kehottaa minua pitämään se kokoajan suussa: "Sinä et saa ottaa tuttia pois, vain minä tai Elina voimme ottaa tutin pois. Vaippaan et saa koskea, jos kätesi menee lähellekään vaippaa, niin saat rangaistuksen. Ja tästä lähin kutsut minua Tiina-tädiksi ja Elinaa Elina-tädiksi, onko selvä?" - "Kyllä on Tiina-täti" – "Hyvä, kiltti vauva. Nyt saat katsoa vähän aikaa tv:tä meidän kanssamme, haluatko?" Nyökytän päätäni ja minut irrotetaan tuolista ja talutetaan kädestä pitäen tv:n ääreen, minut laitetaan makaamaan sohvalle ja Tätini ottaa pääni syliinsä ja silittelee hiuksiani ja paijaa minua. Kuulen telkkarin huminaa ja ääniä ja pikkuhiljaa kaikki vaimenee, tunnen oloni turvalliseksi. Nukahdan tätini syliin.