Hikiaineisto:Maria Kaisa Aula

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kuuntelee, mitä Rovaniemen apulaiskaupunginjohtaja Matti Ansala lausuu lasten oikeuksien päivän vuoksi järjestyn juhlan alkajaisiksi 19.11.2010.‎

Maria Kaisa Aula (s. 1962) on entinen kepulais poliitikko, joka valittiin lapsiasiavaltuutetuksi vuonna 2005. Hänet valittiin toiselle viisivuotiskaudelle vuonna 2010. Ikävä kyllä.

Aula oli virkaan sopiva, koska ei ole aiheuttanut kenellekään harmia. Hän on nostanut esiin lasten ongelmia hyvin valikoivasti siten, etteivät sosiaalikoneiston virkamiehet ja lastensuojeluun syntynyt tuottoisa liiketoiminta tunne asemaansa ja saavutettuja etujaan uhatuiksi.

Lapsiasiavaltuutettuna hän onnistunut hienosti kohentamaan lastensuojelussa häärivän yksityisen yritystoiminnan etuja. Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa suomalaisille joka vuosi 500-600 miljoonaa euroa. Sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Summan arvellaan kasvavan 50 miljoonalla eurolla vuodessa. Kansainväliset sijoittajatkin ovat jo saapuneet Suomeen lapsia "hoitamaan". Suomalaiset eivät yksin pysty huolehtimaan jälkikasvustaan.

Lapsiasiavaltuutettuna Aula on paneutunut muutenkin aikuisten etujen hoitoon. Sosiaalikoneiston kaikenkarvaiset sosiaalirouvat ovat hyötyneet hänen toiminnastaan. Lapset eivät.

Hän on ihmisenä vaatimaton, eikä halua pitää meteliä. Siten hän on hyvä juoksutyttö kaikissa sosiaalirouvien liigojen juonikkaissa hankkeissa. Aseita ei ole rakenteiden kunnostamiseen, mutta eipä ole paukkujakaan. Suomalaiset perheet ovatkin jo luovuttaneet, eivätkä vaadi ja toivo lapsiasiavaltuutetulta mitään ihmeellistä.

Kansainvälinen ura

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanomalehti Lapin Kansan toimittaja Aino-Helena Hietalan (kirjoittaa lehtiöön) haastateltavana Lapin yliopiston juhlasalissa 19.11.2010. Lasten oikeuksien päivän juhlassa oli jälleen paljon rouvaenergiaa liikkellä.

Aulan merkitystä työnsä perustana olevalle YK:n Lapsen oikeuksien sopimukselle kuvaa se, että hänestä voidaan käyttää kansainvälisissä yhteyksissä yhtä hyvin myös nimeä Lounge (englanti). Samapa se. Internetissä toimiva sanakirja neuvoo etsimään käännöstä bulgarian kielelle suomen kielen sanoilla alla, aukko, auktoriteetti, aumattu taitekatto, aura, kaula, naula, vauva ja vulva.

Lähteet


Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hikiaineisto:Maria_Kaisa_Aula&oldid=602997"