Hikiaineisto:Femme fatale

Fysioterapeutti neuvoi minua asettumaan seinää vasten, kasvot seinään päin, taivuttamaan polvia sekä painamaan reisiä ja alavatsaa seinään, nostamaan kädet ylös ja taivuttamaan ylävartaloa mahdollisimman pitkälle taaksepäin päätä ja käsiä rentoina riiputtaen. Kun olin ääriasennossa, hän yllättäen tarttui minua oikeasta olkapäästä, tempaisi taaksepäin ja huudahti: "nyt menee välilevyt!". Jotten olisi kaatunut selälleni ja mahdollisesti lyönyt päätäni sohvapöytään, tai vaihtoehtoisesti antanut selkäni katketa, jouduin, irtautuakseni naisen otteesta, tekemään voimakkaan taivutuksen oikealle, jolloin ilmeisesti vasemmassa lonkassa jotakin revähti.
    Fysioterapeutin, jota en entuudestaan tuntenut, oli asuntooni tuonut naapurini, jonka alapuolella olen joulukuusta 1986 asunut. Myös naapurini oli nyt asunnossani ensimmäistä kertaa. Noin 15 vuotta sitten jouduin valittamaan naapurilleni tämän yöelämästä, lähinnä äänekkäästä seurustelusta. Itse olin jo useita vuosia elänyt ilman naisseuraa, mikä teki asetelmasta minulle erityisen kiusallisen – askeesini ja selibaattini on tähän mennessä kestänyt jo noin 20 vuotta. Tilanne myöhemmin rauhoittui; olen vuosien varrella pihatalkoissa tutustunut naapuriini paremmin, ja uskoin jo olevani hänen kanssaan pikemminkin hyvissä kuin huonoissa väleissä. Olin jopa hiljattain kaupannut hänelle kirjoittamani omakustanteen, jossa muun muassa saarnaan sukupuolista pidättyvyyttä. Olen myöhemmin keskustellut hänen kanssaan kirjastani ystävällisessä hengessä ja saanut käsityksen, että hän piti kirjaa ansiokkaana ja aiheitani mielenkiintoisina.
    Varhain iltapäivällä, sunnuntaina 12.9.2010, ovikelloani soitettiin. Olin vielä puolipukeissa, ja raotin ovea varovasti. Esiin tuli minulle tuntematon, veitikkamaisesti hymyilevä naishenkilö, joka heilutti kädessään kirjaani. Kun avasin ovea enemmän, näin taustalla myös naapurini, sylissään kuohuviinipullo, ja saatoin arvata lopun: nainen oli tullut kylään, lukenut kirjaani ja halusi nyt nähdä myös kirjailijan.
    Olin tietenkin imarreltu, mutta pyysin, että he vähän odottaisivat, jotta voisin kunnolla pukeutua. He vetosivat siihen, että itsekin olivat vielä kylpytakeissa, ja niin päästin heidät sisään. En osannut arvioida heidän mahdollista humalatilaansa, mutta oletettavasti he olivat jo aiemmin päivällä nauttineet jotakin. Kuohuviinipullo avattiin, ja absolutistina toin sohvapöydälle vain kaksi lasia. Nainen ensin ylimalkaisesti kehui kirjaani ja myös pani ilahtuneena merkille, etten olekaan mikään turhantärkeä intellektuelli, vaan aivan tavallinen kaveri. Sitten hän siirtyi viereeni ja alkoi rutistella minua. Kohteliaisuudesta ihailijatartani kohtaan annoin sen tapahtua; mutta pidin varani, ettei minkäänlaista limakalvokontaktia päässyt syntymään. Vastusteluni teki halailusta hiukan jäykkää ja minulle myös jossain määrin kivuliasta. On huomattava, että naapurini vain naureskeli tilanteelle; naisen lähentely ei ilmeisestikään tehnyt häntä vähääkään mustasukkaiseksi. Tämän jälkeen siirryttiin keskustelemaan pariskunnan seksiongelmista; ja kohteliaana isäntänä pyrin tähänkin löytämään joitakin rakentavia näkökulmia.
    Seurustelumme oli siis tähän asti tapahtunut täysin vieraitteni, tai tarkemmin ihailijattareni ehdoilla. Mielenkiintoni heräsi vasta kun sain kuulla, että nainen oli ammatiltaan fysioterapeutti. Minulla oli joskus toistakymmentä vuotta sitten ollut ilmeisesti intensiivisen kirjoittamisen aiheuttamia ongelmia selkäni kanssa, ja jouduin tuolloin tekemään kovasti töitä saadakseni sen taas kuntoon. Fysioterapeutin nyt tullessa asuntooni, minulla ei ollut mitään selkävaivoja, mutta olen kiinnostunut myös kaikista ennalta ehkäisevistä voimisteluliikkeistä. En tosin nytkään pyytänyt heiltä mitään; nainen aivan oma-aloitteisesti alkoi näyttää tuota edellä kuvaamaani ja mielestäni vähän arveluttavaa, minulle täysin outoa liikettä. Luottaen hoiva-alan ammattilaiseen, vaikka ehkä vähän humalaiseenkin, ja suunnatakseni keskustelua enemmän minua kiinnostaville alueille, menin leikkiin mukaan.
    Kun nainen oli tekonsa tehnyt, en hämmästykseltäni saanut sanotuksi oikein mitään. En osannut suuttua; halusin uskoa, että nainen sittenkin tahtoi minulle hyvää: että välilevyt menivät paikoilleen, eivät sijoiltaan. En tuntenut tapahtumahetkellä suurta tuskaa, mutta minua jäi vaivaamaan, että ehkä sittenkin tapahtui jotakin, joka vasta myöhemmin alkaa oireilla.
    Istuuduin sitten turvalliselle, keinuvalle polvituolilleni, ja aloin esitellä sen "lukkoja avaavaa" funktiota. Tähän nainen ei ottanut selvästi kantaa; hän vain siristeli silmiään ja pahansuovasti sähisi, pilkallisesti sanojani toistaen. Kun myös naapurini samaan sävyyn totesi keinumiseni imitoivan yhdyntäliikkeitä, olin jo aavistavinani heidän suhtautumisessaan suoranaista vihamielisyyttä, johon heitä ehkä oli provosoinut juuri sukupuolinen siveyteni. Erosimme kuitenkin, mielestäni, ystävinä, ja epäilykseni heräsi vasta myöhemmin; ettei kyse ollutkaan vain ajattelemattomuudesta – jota sitäkään ei tulisi sallia alan ammattilaiselle, edes vapaa-aikana – vaan tarkkaan harkitusta yrityksestä aiheuttaa minulle jokin vakava ruumiillinen vamma.
    Kun kuohuviini oli juotu ja pariskunta alkoi tehdä lähtöä, nainen vielä kerran halasi minua tuoden taas kasvojaan hyvin likelle omiani ja, kun limakalvokontaktia ei nytkään syntynyt, päristeli huuliaan, näin altistaen minut kaikille mahdollisille pisaratartuntana leviäville taudeille. – Onneksi niihin ei – nykytietämyksen valossa – kuulu AIDS; ainakin mies oli hyvin moniavioinen ja oli kertonut viihdyttäneensä itseään myös lukuisilla thai-naisilla.
    Ovella mies vielä kääntyi, hän tarttui naistaan takaa päin ja nähteni demonstratiivisesti kouri tämän rintoja ja alapäätä; kuin alleviivaten, että tarkoituksena ei todellakaan ollut tulla keskustelemaan kirjastani, vaan häväistä ja pahoinpidellä johonkin oletettuun seksuaalivähemmistöön lukeutuva ja asemassaan liian korkeata profiilia pitänyt yksinäinen mies.¹
    En usko minkään, mitä vierailun aikana näin ja kuulin, järkyttäneen mielentasapainoani. Puolestani he olisivat voineet vaikka paritella; samantekevää minulle, joka jo uskoin päässeeni oman seksuaalisuuteni herraksi. Olin päästänyt asuntooni kaksi älytöntä luontokappaletta, siinä kaikki; ja jos he nyt poistuvat paikkoja rikkomatta, jää tapaus minulle mieleen vain yhtenä yksitoikkoiseen arkeeni vaihtelua tuoneena intermezzona. Näin ajattelin. Mutta onko minulla todella varaa tällaiseen jeesusteluun? Jos on Jumalan poika, voi ehkä turvallisesti seurustella myös huonojen naisten ja miesten kanssa, mutta tavallisen kuolevaisen on parempi aina olla hiukan varuillaan, kun toinen ihminen lähestyy häntä.
    On siis periaatteessa mahdollista, että tuo kuusikymppinen, verrattain hyvin säilynyt rusikoijani sittenkin sai myös alitajunnassani jotakin liikahtamaan, mikä nyt pitkittää toipumistani. Tätä en voi tietää. Joka tapauksessa, oli kyse paitsi väkivallasta myös yrityksestä häiritä minua seksuaalisesti, eli yhteensä raiskauksesta. Oikeudessa minun olisi uhrina tietenkin kyettävä todistamaan syyttömyyteni ja vastapuolen omassa asiassaan osoitettava, mitä olisin voinut tehdä toisin; missä kohtaa olisin voinut sanoa EI.
    Ensimmäisen kerran olin sanonut ei jo ennen kuin olin vielä naista tavannutkaan, seksuaalikielteisessä kirjassani, jota hän oli juuri lukenut. Toisen kerran olisin voinut sanoa ei, kun he vähäpukeisina ja alkoholia nauttineina pyrkivät asuntooni. Mutta olin itse tehnyt aloitteen, tyrkyttämällä naapurilleni epäsovinnaista kirjaani, ja olisi ollut kovin töykeää nyt käännyttää heidät ovelta. Kolmas tilaisuus olisi ehkä ollut, kun nainen ensimmäisen kerran kajosi minuun fyysisesti. Mutta kulttuuristamme puuttuu koodi, jolla mies tällaisessa tilanteessa voisi selvästi ja naista loukkaamatta ilmaista torjuntansa. Ja ehdoton seksuaalinen torjunta tuskin olisi pelastanut minua itse pahoinpitelyltä, joka ei ollut luonteeltaan seksuaalinen.
    Minulla on aina ollut suuri tarve kunnioittaa "ihmisyyden ideaa myös naisen persoonassa"; mutta minun on mahdoton kunnioittaa niitä lukemattomia reaalisia naisia, joita naapurini aivan petini yläpuolella on vuosien varrella huudattanut. Noiden orgioiden jälkeen kesti aina useita päiviä, ennen kuin sain itseni kootuksi; ennen kuin taas vilpittömästi saatoin kunnioittaa muitakaan naisia, esimerkiksi kaupanmyyjiä ja kirjastovirkailijoita, joita päivittäin tapasin.
    Sittemmin on tilanteeni huomattavasti helpottunut: käsittääkseni edelleen enemmän tai vähemmän viriili 70-vuotias naapurini hoitaa nykyiset naisensa talviasuttavalla kesämökillään; ainakaan yläkerrasta ei ole enää vuosikausiin kuulunut mitään, mikä voisi häiritä meditaatiotani.
    Äitini kymmenisen vuotta kestänyt vaikea muistisairaus toi tuttavuuteeni myös monia sosiaali- ja hoitoalalla työskenteleviä naisia, mikä aivan erityisesti on kirkastanut jo muutenkin aivan yltiöihanteellista naiskuvaani. Tätä taustaa vasten tulee ymmärrettävämmäksi, että jo kohta, kun olin kuullut sanan fysioterapeutti, olin kuin Pavlovin koira seinää vasten odottamassa lisäohjeita. Leikkimällä potilasta halusin kohottaa tuota langennutta ja menestyvää liikenaista, vetoamalla kaikkeen siihen hyvään, mitä hän jo ammattinsa puolesta edusti – tai mitä hänen oletin edustavan.
    Kuin Ibsenin Villisorsan Gregers Werle olin aikoinani mennyt naapurini ovelle "ihanteen vaatimusta perimään"; vaikka minun olisi hyvin pitänyt tietää, että oven takana "ei asu maksukykyistä väkeä". Olisihan minun jo pitänyt tuntea naapurini ja tämän naistuttavat. Mutta ilmeisesti olen juuri tuollainen Gregersin kaltainen "palvomis-hullu", joka aina etsii "ihailun aihetta oman itsensä ulkopuolelta". Tämä näkyy käytöksessäni tietynlaisena koiramaisuutena, joka usein saa lähimmäiseni kohtelemaan minua – kuin koiraa. Kai fysioterapeuttikin näki edessään, ei mitään pyhää miestä tai suurta ajattelijaa, vaan seinää vasten nousseen piskin. Saattoi siis olla kyse humalaisen hetkellisestä mielijohteesta, ei jo ennakolta tarkoin harkitusta pahasta teosta. Siihen, että naisen tahto ei ollut kokonaan paha, viittaa myös hänen kiinnostuksensa muihinkin kirjoihini, joista hän maksoi reilusti enemmän kuin olisin kehdannut pyytää.
    Äitini oli erityisen huonossa kunnossa, ja minun oli kiirehdittävä vanhainkotiin. Juoksin melkein koko neljän kilometrin matkan, myös todistaakseni itselleni, että naisen minulle mahdollisesti aiheuttama selkävamma ei ainakaan voi olla kovin vakava. Mennessäni pudotin naapurin postiluukusta vielä kaupanpäällisiksi erään vasta heidän lähdettyään löytämäni kirjan, jonka jo luulin myyneeni loppuun. Kun postiluukku kolahti, nainen heti avasi oven ja pyysi minua sisälle. Hän oli juuri puhumassa kännykkäänsä, jonka hän tyrkkäsi minulle, jolloin minäkin sain vaihtaa muutaman sanan jonkun Teijan kanssa. Mies makasi sammuneena vuoteellaan. Puhelun päätyttyä nainen ehdotti, että menisimme illalla kolmistaan ravintolaan syömään. En ehdottomasti torjunut kutsua; sanoin vain, että minulla voi mennä myöhään vanhainkodissa. Tämän jälkeen en kuullut naisesta. Sain myöhemmin mieheltä tietää, että heille oli tullut riitaa; nainen oli muun muassa rikkonut viinilasin naapurini päähän ja pian sen jälkeen pakannut tavaransa.
    Kolmatta kuukautta oireiltuani kirjoitin naiselle. En vieläkään halunnut uskoa, että hän teki tekonsa pahuuttaan, ja pyysin, että hän osoittaisi hyvää tahtoaan korvaamalla ainakin siihenastiset hoitokuluni: kaksi käyntiä omalääkärillä, yhteensä 27,40 euroa. Kun hän ei noin kuukauteen ollut vastannut, soitin hänen firmaansa, jossa sanottiin, että hän on lomalla ja aloittaa työt vuoden ensimmäisenä arkipäivänä. Soitin sitten tuon päivän aattona hänen kännykkäänsä, noin klo 21; ajattelin, että ainakin nyt hänen on pakko olla selvin päin. Mutta hän oli parhaillaan jonkun ystävättärensä kanssa juomassa tuliaisiaan Kanarian saarilta ja kaikesta päätellen vähintään yhtä juovuksissa kuin vieraillessaan asunnossani. Heti aluksi hän ehdotti, että katkaisemme puhelun ja että hän välittömästi soittaa minulle, jolloin lasku ei tule minun maksettavakseni. Pidin tätä hienona eleenä, ja puhuimme sitten hänen laskuunsa puolille öin. Välillä toisessa päässä oli hänen lappalainen ystävättärensä, jonka suonissa virtaa myös jonkin verran valloni-verta. Kun ilta vanheni ja ystävätärkin jo oli hyvästellyt, ehdotin, että vähitellen lopettelisimme. Hän vastasi, että meillähän on koko yö aikaa. Hänen työnsä alkaa vasta kahdeksalta – ja kestää iltayhdeksään; käsittelyyn on tulossa 12 potilasta.
    Nainen halusi nähdä asian niin, että olin häneen ihastunut ja aiheuttamassaan onnettomuudessani myös täysin hänestä riippuvainen. Kuvattuani oireita, hän heti sanoi, että vika on SI-nivelessä ja että minun tulisi maata selälläni, vetää vasen jalka koukkuun ja kevyesti keinuttaa pystyssä olevaa polvea, "kuin lasta kehdossa". – Tähän oli tultu; tautia jo paranneltiin samalla myrkyllä, jolla se oli aiheutettu. Yrittikö nainen ehkä samalla opettaa minulle myös jotakin syvempää viisautta? Samaa kuin Weininger ja muutamat muut filosofit: että elämä on traagista? Että ongelmani ei olisikaan satunnainen "paha naapuri", vaan "omat kuiluni"², ja että nainen olisi kohtaloni!

¹ Uskon 20 vuotta jatkuneilla hengellisillä harjoituksilla jo saavuttaneeni täyden impotenssin. Mutta kuulunko sittenkään vähemmistöön? Kuinka moni vielä 56-vuotiaana kykenee ikäistään naista tyydyttävään yhdyntään?
² Lainaukset ovat Otto Weiningerin esseestä Friedrich Schilleristä.

Lähde

• Veri ja raha: Rasismin ja kapitalismin esoteriikasta ja muita kirjoituksia. Seitsemäs, korjailtu ja laajennettu painos. (Internet Archive)

• Matti Simolan kirjoituksia