Hevon perse

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hevon perse on perusmittayksikkö, joka ei ole tiedemaailman vaan konkreettisen maailman meille syöttämä mitta, johon kaikkien vain on ollut pakko mukautua. Hevon perse on mitta, joka on tämän vuoksi vähiten ihmisten keksintöä ja eniten totta. Kaikki maan päällä teillä tai raiteilla liikkuvat kulkuvälineet ovat sumealla logiikalla ajateltuna siis hevosen perseen aikaansaannosta.

Hevon perseen historia[muokkaa ]

Miksi näin? Koska ennen vanhaan vaunut rakennettiin siten, että hevosen perse mahtui aisojen väliin eikä muuta. Koska vaunuilla ajettiin jonkin verran, syntyi polkuja ja teitä. Näitä teitä sitten kivettiin ja saatiin mutkikkaita päällystettyjä teitä. Näide teiden kulkuleveys oli melko lailla tasan se minkä hevosen perse oli määrännyt.

Sitten keksittiin auto, ja autot mahdutettiin kulkemaan hyvin teillä mutta samalla niiden kannatti olla melko suuria, jotta tehokkuutta ja turvallisuutta (ja jotta automiehet voisivat kisata siitä, kenellä on suurin). Auton leveyden määräsi jälleen hevosen perse.

Kun alettiin tehdä junia, laitettiin autot kiskoille. Helpointa oli löytää auto, jonka oli määrännyt hevosen perse, joten se siitä.

Katso myös[muokkaa ]

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Hevon_perse&oldid=405460"