Hervanta
Hervanta on Tampereella sijaitseva hyvin ankea betonilähiö, joka on kehittynyt ajan mittaan merkittävästi slummista ghetoksi, joka toimii myös Tampereen pääkaupunkina. Huhutaan, että Hervannan suunnitteli joukko LSD-pöllyssä olleita arkkitehteja. Hervanta johtaa pohjoisenpallonpuoliskon rikostilastoja ylivoimaisesti. Tämä on johtanut erittäin ankaran Lex Hervannan säätämiseen, jonka mukaan kaikki mahdollinen toiminta on rikollista. Kontula oli kortteli Hervannassa, mutta ei kestänyt Hervannan kovuutta, vaan muutti Helsinkiin. Tämä oli muuten ensimmäinen kaupunginosanmuutto Suomen tasavallassa. Tosin vuonna 2005 Hervanta liittyi Neuvostoliittoon runsaan venäläisyyden vuoksi. Hervannan sisarslummi, Kaukajärvi, asettaa tullitarkastuspisteen Kaukajärven ja Hervannan välille vuosina 2022-2024. Rakennusurakka kestää harvinaisen kauan hitaan hämäläisyyden vuoksi. Hervannassa on meneillään myös toinen suuri rakennusurakka: metro. Suunnitelma tosin jouduttiin muuttaamaan raitiovaunuksi, koska alkuperäistä suunnitelmaa varten kaivettu tunneli oli liian lyhyt ja se kaivettiin väärään paikkaan. Hervannan maahanmuuttajaprosentti on kolmantena Suomen tilastoissa (98%). Vain Helsingin Myllypuro (99%) ja Turun Varissuo (100%) voittavat sen.
Hervannan asukkaat[muokkaa ]
Ensimmäiset todisteet "älyllisestä" elämästä Hervannassa ovat peräisin varhaiselta 70-luvulta, jolloin neaderthaalit kansoittivat alueen. Asukkaiden pääasiallisena elinkeinona oli jo tuolloin hevosvarkaudet. Myöhemmin yksinhuoltajat, maahanmuuttajat ja eläkeläiset ovat valloittaneet neaderthaalien alueet. Kirjoitus- ja lukutaito tuotiin Hervantaan vuonna 2002 Kaarle Kustaan aloittaessa ristiretket. Nykyisin jopa 1,5% hervantalaisista on lukutaitoisia. Tämä on merkittävästi parantanut mm. graffititien luettavuutta. Graffitit ovat merkittävä osa hervantalaisten elämää, sillä vain 3% hervantalaisista on varaa ostaa Hervannan paikallinen sanomalehti, Hervannan Sanomat. Graffitit kertovat asukkaille muun muassa paikallisuutiset ja päivän sään. Televisiotakaan ei ole, sillä teknologiaa esiintyy Hervannassa vain Itä-Hervannan perukoilla, täälläkin vain massiivisten ghettoblastereiden muodossa.
Hervannan kulttuuri[muokkaa ]
Hervannan kansallisruoka on lihapiirakka. Hervantalaismiehet tavataankin usein paikallisella nakkikioskilla kansallispuvussaan, jonka olennaisimmat osat ovat nappiverkkarit, sähkönsininen pilottitakki ja lompakko, joka roikkuu reteesti perstaskussa, etenkin nuorisolla. Useat hervantalaisnaiset kasvattavat perinteiden mukaisesti pitkän punaiseksi värjätyn parran. Hervannassa sininen on poikien väri ja punainen tyttöjen, paitsi SDP:n yhdistyskokouksessa.
Hervanta on Tampereen Beverly Hills. Sillä aivan kuten Los Angelesissa, myös Tampereella on maantieteellisesti korkeammalla sijaitseva ja hyvin toimeen tulevien ihmisten viihtyisä asuinalue. Pispalalaiset ovat olleet kateellisia vuosikausia Grankullaan verrattavalle vauraudelle. Myös pirkkalalaiset ovat uhanneet sisällissodalla.
Hervanta on ehdolla vuoden 2022 talviolympialaisten isännäksi. Hervannassa on valmiina useita suorituspaikkoja, kuten hyppyrimäki ja laskettelurinteet, sekä curlingrata (hiekoittamaton Insinöörinkatu). Ampumahiihto jouduttaisiin kuitenkin jättämään pois, koska kaupunkiin ei uskalleta tuoda yhtään lisää aseita. Hervantaan on jo rakennettu Olympiapuistokin valmiiksi. Hervannan sijainti korkeassa ilmanalassa takaa hyvät suoritusolosuhteet sekä lumen riittävyyden. Näytöslajiksi on kaavailtu Kyykkää.
Hervannan itsenäisyyshakemus on jätetty samanaikaisesti olympiahakemuksen kanssa[1] .
Hervanta on ensimmäinen liikenteellinen erityisalue Tampereella. Siellä on nimittäin hiljattain aloitettu kokeilu, jossa on päätetty antaa jalankulkijoille ihmisoikeudet. Tällaista on aiemmin pidetty muualla Tampereella lähinnä naurettavana hourailuna ja kuolleena syntyneenä ideana. [2]
Tunnettuja hervantalaisia[muokkaa ]
- Mies Hervannasta
- Seppo Lehto
- Pia Viitanen
- Maahanmuuttaja
- Allah-Laho
- Pikku Kakkonen
- Iso Kolmonen
- Delirium Tremens
- Vares
Katso myös[muokkaa ]
Hervannan lähiövaltuusto[muokkaa ]
- Vihervasukit 51 paikkaa
- Persut 49 paikkaa
- Muut 2 paikkaa