Hans Asperger
Neutraali näkökanta kiinnostaa kovasti myös keskustelusivulla.
Hans Asperger (1906–1980) oli pseudotieteellinen, autistinen puoskari. Diagnoosit kyhättiin häthätää järkijättöistäkin järkijättöisemmän premissin ympärille (Asperger hädin tuskin osasi lapsi psykologian alkeet) ja oireiksi keksittiin rodunjalostus fantasioiden lomassa muutama skitsofreniaan tai autismiin viittaava piirre. Suosiota tuskin olisi tullut, ellei Aspergerin ympärillä olisi ollut työtovereita jalostamassa ideoita esiteltävään muotoon. Tutkimusyksilöitä kului mutta Aspergerin ainoa tapa käsitellä asiaa oli viljellä turhia sitaatteja, sillä hän ei yksinkertaisesti pystynyt myöntämään omaavansa ongelmia tutkimusmenetelmiensä suhteen. Loppujen lopuksi tämän "nimensä mukaan nimetyn oireyhtymän tunnistaneen lääkärin" ainut ansio lienee se, kuinka monta vammaista lasta hän pystyikään estämään joutumasta Aktion T4:n uhriksi.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja .