Foorumi:Hikipelien tulevaisuus
Foorumien ohje |
---|
(削除) juu ei semmost ole (削除ここまで)
Kuulkaas. Haluaisin saada aikaan mielipiteenvaihtoa surullisenkuuluisasta nimiavaruudestamme Hikipeleistä. Se on kautta aikain houkuttanut perin toistaitoisia muokkaajia, joiden tuotosten tarkistaminen ja poisto on työlästä ja tylsää. Älyvajaimmat käyttäjät ovat tästä syystä havainneet hikipeliulostamisen jopa perin mainioksi vandalismin muodoksi.
Tässäpä olisi joitain mahdollisia tapoja parantaa kyseisen nimiavaruuden profiilia satunnaiskävijöiden sekä nirppanokkahyötykäyttäjien nöräisissä silmissä:
- Ylläpidon keskuudessa on jo kauan ollut puhetta, että alkaisimme poistaa kaikkein turhimpia ja huumorittomimpia pelejä, joita on paljon. Tyypillisessä antihuumoripelissä on töksähtävä kolmen sanan virke sekä keskimäärin kaksi punaista linkkiä kullakin alasivulla. Ylläpito voisi pistää yhteistuumin pystyyn viralliset pelinpoistotalkoot. Itse en suosisi tässä minkäänlaista lempeää linjaa, vaan kaikki mjäääh-reaktion aiheuttava sisältö uuniin.
- Jos kaikki turhat pelit poistetaan, karu totuus on, että Hikipelit-nimiavaruuteen ei jää kovin paljon sisältöä. Tämä voi olla hyväkin asia. Tällöin radikaali siipemme voi saada päähänsä poistaa koko nimiavaruuden ja siirtää käyttökelpoisen sisällön sieltä johonkin muuhun nimiavaruuteen. En juuri nyt pidä tätä kovin kannatettavana skenaariona, sillä en ainakaan itse keksi nimiavaruutta, johon ne sopisivat, mutta kenties joku haluaa ideoida tätäkin menettelyä eteenpäin.
- Vähintäänkin nimiavaruuden etusivulle on tehtävä jotain, sillä nykyinen ulkoasu aiheuttaa migreeniä ja mielipahaa.
Ajatusten vaihtoa. --Aatos Kotka (keskustelu) 2. heinäkuuta 2014 kello 06.55 (UTC)
- Entä miten tämä sitten koskisi keskeneräisiä Hikipelejä? Ja kuuluuko keskeneräisen Hikipelin etusivulle nyt sitten laittaamse keskeneräismalline merkiksi siitä, että peliä kehitetään vielä?
- Jos mediawiki hyväksyisi perusturvalliset PHP-koodit editAPIssa (en ole varma turvallisuudesta, mutta perus switch ja if/else riittäisivät), pystyisin helposti tekemään yhdellä sivulla pysyttelevän klikkausvaihtopelin ilman kymmeniä alasivuja, mutta eihän tämäkään tietysti onnistu.
- Olen poisto-operaation kannalla, halusin vain tietää, miten se vaikuttaisi keskeneräisiin Hikipeleihin. Nimiavaruus ei ole minua erityisesti koskaan houkuttanut, kunhan nyt huvikseni yritän tehdä epätoivoisesti hauskaa Hikipeliä. Tietysti parhaat ideat tulevat mieleen vasta jälkikäteen, eivätkä silloin kun pitäisi. Pöytälaatikkotaktiikkaa pitäisi varmaankin noudattaa aina kyetessä. Viestin jätti Gamerous (Yhteystiedot | Ansioluettelo). 2. heinäkuuta 2014 kello 07.06 (UTC)
- Keskeneräiset pelit on hyvä merkitä keskeneräisiksi. Kauan aikaa keskeneräisinä seisseet pelit on paikallaan poistaa, mutta jos vastikään aloitettu peli vaikuttaa keskeneräiseltä ja keskinkertaiselta, on mielestäni kohteliasta tarjota pelin tekijälle ainakin mahdollisuus puolustautua. --Aatos Kotka (keskustelu) 2. heinäkuuta 2014 kello 07.25 (UTC)
- Mielestäni hyvä idea on katsoa edistyykö peli. Jos ei, niin sitten ei ole varmaan syytä pitää. Niille jotka tuottavat ala-arvoista ja keskinkertaista ovat sitten jotain jotka saavat minun puolestani omata mahdollisuuden puolustautua eli he saavat puolestani olla aamunkoitteessa valmiita rikkomaan jotain jota Jumala on yhdistänyt, näiden sekundanttien läsnäollessa.
Sucrose b.gif NPOV(★★★★★)
2. heinäkuuta 2014 kello 08.05 (UTC)- Jotenkin rasittavaa katsella tuota poistolokia Tuoreissa Muutoksissa (ja varsinkin silloin, kun seasta yrittää etsiä muita muutoksia). Viestin jätti Gamerous (Yhteystiedot | Ansioluettelo). 2. heinäkuuta 2014 kello 11.20 (UTC)
- Pitää kerryttää TM-honoreja, kun poistot eivät näy muokkauslaskurissakaan. --Aatos Kotka (keskustelu) 2. heinäkuuta 2014 kello 11.53 (UTC)
- Jotenkin rasittavaa katsella tuota poistolokia Tuoreissa Muutoksissa (ja varsinkin silloin, kun seasta yrittää etsiä muita muutoksia). Viestin jätti Gamerous (Yhteystiedot | Ansioluettelo). 2. heinäkuuta 2014 kello 11.20 (UTC)
- Mielestäni hyvä idea on katsoa edistyykö peli. Jos ei, niin sitten ei ole varmaan syytä pitää. Niille jotka tuottavat ala-arvoista ja keskinkertaista ovat sitten jotain jotka saavat minun puolestani omata mahdollisuuden puolustautua eli he saavat puolestani olla aamunkoitteessa valmiita rikkomaan jotain jota Jumala on yhdistänyt, näiden sekundanttien läsnäollessa.
- Keskeneräiset pelit on hyvä merkitä keskeneräisiksi. Kauan aikaa keskeneräisinä seisseet pelit on paikallaan poistaa, mutta jos vastikään aloitettu peli vaikuttaa keskeneräiseltä ja keskinkertaiselta, on mielestäni kohteliasta tarjota pelin tekijälle ainakin mahdollisuus puolustautua. --Aatos Kotka (keskustelu) 2. heinäkuuta 2014 kello 07.25 (UTC)
- Gamerous hyvä, TM-listalla oleva blokki "Tuoreiden muutosten asetukset" mahdollistaa kaikkien ei tahdottujen tapahtumien seulomisen pois, tiettyyn nimiavaruuteen kuten Hikikirjaston keskustelusivuihin keskittymisen ja muuta kivaa. --Master Blaster 2. heinäkuuta 2014 kello 17.38 (UTC)
- Juu, äkkäsin piilottaa Hikipeli-nimiavaruuden TM-listalta hiukan viestini lähettämisen jälkeen. Kiitos kumminkin. Viestin jätti Gamerous (Yhteystiedot | Ansioluettelo). 2. heinäkuuta 2014 kello 18.20 (UTC)
- Gamerous hyvä, TM-listalla oleva blokki "Tuoreiden muutosten asetukset" mahdollistaa kaikkien ei tahdottujen tapahtumien seulomisen pois, tiettyyn nimiavaruuteen kuten Hikikirjaston keskustelusivuihin keskittymisen ja muuta kivaa. --Master Blaster 2. heinäkuuta 2014 kello 17.38 (UTC)
- Koko nimiavaruuden voisi poistaa ja harvat helmet kuten Zorkin, Elämänpelin (sen alkuperäisen NP~:ltä varastetun) ja Jumala-pelin siirtää pääavaruuteen. Näin ohimennen sanoen ennen massiivisiin operaatioihin ryhtymistä bottistatuksen pyytämisestä tai bottitunnuksen käyttämisestä ei haittaakaan olisi.
- PS. Mutta kaikkihan me tiedämme että antipatiat tuota surkuhupaisaa Hikipelit-nimiavaruutta kohtaan johtuvat siitä että kaikista puutteistaan ja lyhyestä olemassaolon kaarestaan huolimatta sen etusivu on kerännyt enemmän selaajien osumia kuin yksikään muu aliprojektin etusivu, mukaan lukien hikinewsin etusivu.
- PPS. Alun perin hikipelien etusivun väriteeman piti olla heksaviittauksia erilaisiin peleihin kuten dd3000, ff0506 ja 230840, vastaavasti DnD, Final Fantasy ja Warhammer 40K mutta luojan kiitos tästä hirviöstä luovuttiin ja päädyttiin pienempään pahaan. --Master Blaster 2. heinäkuuta 2014 kello 17.38 (UTC)
- Pääavaruuteen (uskomattomia mielikuvia tarjoava termi) siirtäminen olisi varsin kovatöistä, ja sen jälkeen satunnaisia sivuja rämpläillessä esiin pompahtavat pelien alasivut saattaisivat tuottaa hämminkiä. Hikipedia-avaruuskaan ei kuulosta ihan oikealta sijoituspaikalta. --Aatos Kotka (keskustelu) 3. heinäkuuta 2014 kello 11.56 (UTC)
- Vai vielä pienempään pahaan.--Kuri (keskustelu) 3. heinäkuuta 2014 kello 12.43 (UTC)
- Sinä kun ehkä MB tiedät hyvin, niin onko ainoastaan Matti Paasivirralta varastettu, ja onko muissa elämänpeleissä asiakamaa lainkaan? Entäpä Kidutus, itse en rehellisesti puhuen sitä jaksa pelata laatua selvittääkseni, mutta ainakin pääsivu oli sinun luomasi, harkitse onko tämä teos säästön arvoinen. Ja suositelluksi nostetut, ovatko kaikki sitä tai säilytettäviä? --Kuri (keskustelu) 10. heinäkuuta 2014 kello 10.12 (UTC)
- NP:n elämänpeli oli alkuperäinen ja ilmeisesti itsearvoisesti huumoria sisältävä. Muista en oikein tiedä. disclaimer: vaikka olisin tehnyt ne itse. Tässä voitaisiin kuitenkin nostaa esiin:
- "Koska minä joko --- A) Puran seksuaalifantasioitani --Liity minuun tai kuole --Hjassan 25. lokakuuta 2008 kello 21.59 (UTC)"
- "Seksuaalikidutus lisätty. Ei siitä tullut mitään, mutta toivottavasti korvaus on riittävä. Ja saatte tekin osallistua tuon tekoon, jos haluatte. Lisätkää vain uusi kidutusvaihtoehto melkein minne vain, ja jatkakaa siitä sopivilla alasivunumeroilla. Korkkarin haluan kuitenkin jatkaa itse. --Liity minuun tai kuole --Hjassan 31. lokakuuta 2008 kello 16.07 (UTC)"
- "Odottappas, kun näet miksi kaikeksi tuo kidutus voi muuttua... --Liity minuun tai kuole --Hjassan 1. marraskuuta 2008 kello 12.43 (UTC)"
- Tämän perusteella ainakaan minä en Kidutusta poista. --Kuri (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 11.14 (UTC)
Olen suuresti Aatos Kotkan linjaamiston kohdan yksi sisältämän agitaation kannalla. Suuresti. Poistettakoon talkootöin lähes kaikki. Uusia keskeneräisinä julkaistuja hikipelejä, jotka eivät jo selkeästi manifestoi ideanpuolta, ei näiden vuosien viisastuttaman ylläpidon tule hyväksyä kuin luotetuilta käyttäjiltä (sen ei tarvitse olla todella pieni sisäpiiri siis, vaan ihan vaikka tuo Gamerous menisi). Tämän ei kuitenkaan tarvitse johtaa nimiavaruuden poistavaan radikalismiin samoista a-estetismin syistä joista kohta kolme: big deal. --Kuri (keskustelu) 8. heinäkuuta 2014 kello 18.13 (UTC)
Mitäs niille Hikipeleille tehdään jotka ovat olemassa mutta jotka eivät löydy Hikipelilistasta? --Pyscowicz (keskustelu) 9. heinäkuuta 2014 kello 09.19 (UTC)
- Lisätään listaan vasta jos osoittautuvat hyviksi, sillä en ottaisi sitä oletukseksi. --Kuri (keskustelu) 10. heinäkuuta 2014 kello 10.12 (UTC)
- Etusivu näyttää edelleen varsin lähiöromanttiselta, vaikka olen ronkkinut lähdekoodia jo aikoja sitten. Miksei täällä nykyään päivity mikään?! --Aatos Kotka (keskustelu) 11. heinäkuuta 2014 kello 12.49 (UTC)
Hikipelit R.I.P --Pyskoovits 10. heinäkuuta 2014 kello 11.03 (UTC)
- Rulescape is die. --Kurin työtunnus (keskustelu) 10. heinäkuuta 2014 kello 11.27 (UTC)
Sanoin noin koska olit poistanut hikipelilistan --Pyskoovits 10. heinäkuuta 2014 kello 11.32 (UTC)
- Juu, se oli vahinko. Apropos of nothing, sinä olet hikipedisoitu Abed. --Kuri (keskustelu) 10. heinäkuuta 2014 kello 11.34 (UTC)
Tuota Hikipelin logoa ei varmaan enään aiota vaihtaa? --Pyskoovits 11. heinäkuuta 2014 kello 12.49 (UTC)
Että on poijjaat (Kuri ja Gamerous) ryhtyneet hoitelemaan Hikipelejä. Hyvä niin ja onnea työhön --Pyskoovits 13. heinäkuuta 2014 kello 09.15 (UTC)
- Pikemminkin tein huvikseni ja ikäänkuin oppimistarkoituksissa Wiki-elämää-peliin tuon TM-pohjan, koska minulla oli tylsää ja koska sitä pyydettiin. Vai mitä tarkoitit tällä hoitelemisella? --Rotating swastika.gif Geedreich (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 09.23 (UTC)
- Taitaa olla jo kaikki etusivuhikipelilistassa oleva (paitsi ehkä Tacomanin Simo-peli, josta jo kysyin häneltä voiko poistaa ja odotan vastausta, sekä tämä, jonka idea kuitenkin lienee käytettävä) ihan kelvollista. En tosin varsinaisesti läpipelannut, päin vastoin, kaikkia Hjassanin luomuksia.--Kuri (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 09.25 (UTC)
- Kuten taisteluvesieläimistä jo huomasimme, monet luomistani peleistäni ovat yhden tai muutaman sivun höhöhö-juttuja (Hihihii-pelit) jotka liittyvät senhetkisiin fiksaatioihini. Jos haluat siirtää Hikipediaa "Me tehään täällä mitä halutaan, saatana"-laitoksesta kohti "vakavasti otettavaa suomalaista kulttuurivaikuttajaa" röhröhröh ne kantsii poistaa. --Master Blaster 13. heinäkuuta 2014 kello 11.08 (UTC)
- Käsittääkseni Hikipedian ei ole koskaan ollut tarkoitus olla vakavastiotettava suomalainen kulttuurivaikuttaja sen enempää kuin saatana"-laitoskaan, vaan ajanvietteellis-satiirinen verkkojulkaisu. Mielestäni olisi hyvä, jos sivuston profiili olisi tuon perusperiaatteen mukainen. Siksi asiallisten käyttäjien sopisi hyödyntää rohkeasti kykyään arvioida ja kyseenalaistaa sisällön laatua, kun heillä sellainen tietysti luontojaan on, kuten muhkeat ukkovarpaatkin. Tällainen sivuhuomautus vain. --Aatos Kotka (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 12.04 (UTC)
- Bel-Airin prinssi on ihan kurko, mutta poistin ExDeminkälie öhö-öhönä. Se oli tosin ei-öhö-öhö ja vieläkin keskeneräisempi puoli vuotta, joten oliko alun perin suuri laaja visio? Pitäisikö Sinun taas vähän naukkailla ja koettaa tavoittaa sama tila? – Mitäs sitten pelaamatta... Final Ecstacy, Jumala ja Armeijan pääsykoe on vielä minulle aika sumua. --Kuri (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 12.25 (UTC)
Oh Shit! Kuoleeko Hikipelit sen takia, etten ole saanut Avaruusseikkalu-peliä valmiiksi? --K0rvamies (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 11.15 (UTC)
- Sinä oot just tuollainen ihminen, joka ei hädältään näe märkää karppia hakeuduttuaan sen luo ja läiskittyään sillä naamaansa. --Kuri (keskustelu) 13. heinäkuuta 2014 kello 12.36 (UTC)