Epämiellyttävä totuus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Al Gore toisintamassa elokuvansa huippukohtaa Oscar-gaalassa.

Epämiellyttävä totuus on elokuvan muodossa esitetty diaesitys, joka sai palkintoja kuten Oscar-pystejä ja Nobelin palkinnon. Jussi-patsas kuitenkin jäi saamatta, koska elokuvassa ei kertaakaan kysytty, "mikä vittu teitä porilaisia oikein vaivaa?" eikä siinä ollut joulupukkia tai mieshuoria.

Elokuva on scifi-jännäri, joka kertoo mahdollisesta todellisuudesta, jossa ihmisten toimet aikaansaavat hyperilmiöitä. Ilmastonmuutos skeptikot ovat verranneet elokuvaa Orson Wellsin Maailmojen sotaan, koska molemmat saivat yltiöpäisillä kuvitelmilla keskiluokkaisen kansanosan puntit tutisemaan.

Elokuvan päähenkilö on sankarillinen Al Gore, joka kertoo henkilökohtaisesta elämästään, opiskeluajastaan, lapsuuden kalapaikoistaan ja näyttää erilaisia dioja, joiden sisällön hän on saanut joiltakuilta muilta. Elokuvassa on palkittu laulu, jota kukaan ei muista kuulleensa, koska järkyttävä kuvaaja kiinnittää huomiota koko elokuvan ajan. Elokuvassa on myös shokeeraavia takaa-ajokohtauksia, joissa elokuvan sivuhahmo, piirretty jääkarhu, uhmaa luonnonvoimia meressä. Elokuva alkaa erittäin vakuuttavasti sillä, kuinka Gore kertoo uskovansa ilmastonmuutokseen mutta vastustavansa sitä kaikin voimin samalla kun hän lentää suihkukoneella paikasta toiseen esitelmöimään asiasta.

Kriittinen näkökulma[muokkaa ]

Vaikka elokuva on kerännyt kiitosta ympäri maailmaa, osa kriitikoista on todennut, että varsinainen epämiellyttävä totuus on kuitenkin se, että hän ei rakasta sinua enää.

Katso myös[muokkaa ]


Film.png Tämä elokuvaa käsittelevä artikkeli on osaava, viimeistelty ja säväyttävä kuin suomi-indie-kauhupätkä.

Tee siitä vakuuttava lisäämällä hieman erikoistehosteita .

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Epämiellyttävä_totuus&oldid=606520"