Attila

"Moon Attila ja muut hunnit on meirän krannista!"

~Attila

Attila, Jumalan ruoska,^[1] Perkeleen piiska ja Saatanan sauvasekoitin (n. 406–453), oli hunnien kuningas ja myöhäisantiikin pelätyin ulosottomies.

Elämä[muokkaa ]

Nuoruus[muokkaa ]

Attilan nuoruusvuosista tiedetään melko vähän, mutta muiden pienenä pilalle hemmoteltujen psykopaattien tavoin hänkin sai liian paljon liian nuorena. Vuonna 434 hän peri sedältään Rugalta hunnien kuninkuuden, jonka jakoi veljensä Bledan kanssa. Bleda on melko vähän tunnettu hahmo, mutta tiettävästi häntä pidettiin hunnien kuningassuvun mustana lampaana. Bleda perusti hunnien valtakunnan ensimmäisen^[2] hyväntekeväisyysjärjestön. Suvun mainetta varjellakseen Attila perusti huomattavasti paremmin menestyneen pahantekeväisyysjärjestön, jonka pääasiallista toimialaa oli ryöstää Bledan hyväntekeväisyysjärjestön keräämät varat.

Perintä idästä[muokkaa ]

Ruga oli jo aikanaan solminut sopimuksen roomalaisten kanssa. Sopimuksen mukaan hunnit pysyisivät poissa säikyttelemästä kunnon kansalaisia Rooman alueella. Tästä vastineeksi keisari maksoi hunneille tietyn suuruisen palkkion joka vuosi. Järjestely oli roomalaisten kannalta hyvin edullinen, sillä verraten vähäisellä rahasummalla valtakunnan itäisen osan täikanta pysyi näin kurissa. Vuonna 439 Itä-Rooman keisarin maksusuoritus ei saapunut ylihunnin jurttaan aikataulussa. Attila tiedusteli syytä viivästykseen, ja keisari vastasi kuolemattomilla sanoilla "Šekki on postissa". Tämä oli jo viidennellä vuosisadalla yksi maailman vanhimmista selityksistä,^[3] joten Attila lähti perimään saataviaan muussa muodossa. Nämä muodot olivat Singidunum,^[4] Naissus,^[5] Serdica^[6] ja Filippolis ja kaikki, mitä niistä lähti irti.

Lopulta ulosottomies Attila kolkutti keisari Teodosius II:n ulko-ovella Konstantinopolissa. Aluksi Teodosius yritti teeskennellä, ettei ketään ole kotona, mutta joutui lopulta taipumaan ja luovutti Attilalle urheilumallisen hevoskärrynsä, taulutelevisionsa ja hifi-laitteensa. Itä-Rooma oli pelastunut, mutta vain väliaikaisesti.

Vuonna 445 Attila ehdotti veljelleen Bledalle pahantekeväisyysjärjestönsä säätiöimistä ja Bledan hyväntekeväisyysjärjestön sulauttamista siihen. "Vain kuolleen ruumiini yli", kuului Bledan vastaus. Attilalle tämä järjestely kävi paremmin kuin hyvin, mutta koska kyse oli sentään hänen veljestään, hän kysyi Bledalta, oliko se tämän viimeinen sana. Se oli ja myös jäi viimeiseksi.

Attila sai myös kokea karvaan pettymyksen huomatessaan, että hänen ulosottamaansa Teodosius II:n urheiluvaunuun ei kuulunut talvirenkaita. Petettynä Attila kokosi ulosottoarmeijansa ja lähti Balkanille etsimään talvirenkaita hyvittääkseen tappionsa. Teodosius II piiloutui palatsinsa kellariin, mutta tällä kertaa hunnit kiersivätkin Konstantinopolin kaukaa ja etenivät Kreikkaan. Theodosiuksen asianajajat pysäyttivät Attilan vasta Thermopylaissa.^[7] Pitkällisen ja verisen neuvonpidon jälkeen päästiin molempia osapuolia, erityisesti Attilaa, miellyttävään ratkaisuun, ja hunnit vetäytyivät mukanaan kaikkea kivaa, mitä olivat löytäneet Kreikan, Makedonian ja Traakian luostareista.

Perintä lännestä[muokkaa ]

Attila oli jonkin aikaa tyytyväinen, kunnes Länsi-Rooman keisari Valentinianus alkoi puolestaan hyppiä hänen silmilleen. Attila tutustui erään antiikkisen seuranhakupalvelun avulla keisarin sisareen Honoriaan ja kävi kerran ulkona tämän kanssa. Honoria ei juuri pitänyt Attilan tyylistä – varsinkin tämän tapa järjestää verilöyly ravintolassa, kun laskusta oli löytynyt virhe, oli Honorian mielestä huonoa käytöstä. Attila, joka ei ollut mikään herrasmies, odotti Honorian tarjoavan seuraavalla kerralla. Näin ei tapahtunut, koska seuraavaa kertaa ei tullut, ja Attila päätti jälleen lähteä hakemaan saataviaan: ravintolailtaan oli uponnut hänen kukkarostaan monta denaaria. Vuonna 451 ulosottomies ratsasti jälleen, tällä kertaa Galliaan. Hän toisti Balkanin-strategiansa ja pani Divodurumin,^[8] Durocortorumin,^[9] Monguntiacumin,^[10] Argentoratumin,^[11] Colonia Agrippinan,^[12] Borbetomaguksen^[13] ja Augusta Trevirorumin^[14] ulosottoon. Attila katsoi pääsevänsä omilleen, jos saisi vielä Orleansin, mutta tällä välin roomalaiset olivat saaneet visigoottien kuninkaan Teoderikin liittymään ryhmäkanteeseen Attilaa vastaan. Asia selvitettiin Katalunisilla kentillä Galliassa. Kamppailun tuloksena Attila määrättiin Galliaa, etenkin transalppista, koskevaan lähestymiskieltoon. Tämä ei sanottavammin suurta ulosottomiestä masentanut, vaan Gallian sijasta hän suuntasi nyt Italiaan. Mediolanum,^[15] , Patavium^[16] ja Verona^[17] takavarikoitiin.

Attila saapui lopulta Rooman porteille. Aikalaiskronikoitsijat kertovat, kuinka paavi Leo I:n säteilevä pyhyys sai Attilan perääntymään. Tämä on tietysti täyttä sontaa, sillä Attila laski jo päässeensä omilleen, haistatti aiheellisesti pitkät paaville ja päätti lähteä kotiin. Kotimatkalla hän kohtasi elämänsä rakkauden^[18] ja otti Ildicon vaimokseen. Tuttuun tapaansa Attila ryyppäsi rankasti häissä ja kuoli seuraavana yönä nenäverenvuotoon. Suuren ulosottomiehen kuolemaa juhlittiin ympäri Eurooppaa.

Attilan perintö[muokkaa ]

Hunnit katosivat tämän jälkeen historiasta (ja hyvä niin). Hänen perintönsä elää nykyisin lähinnä unkarilaisten tavassa nimetä poikalapsia hänen mukaansa. Unkarissa Attila ei ole lainkaan tavaton nimi. Mahdollisesti siis joidenkin vuosisatojen kuluttua vanhemmat voivat hyvällä omatunnolla nimetä poikansa Hitleriksi .

Katso myös[muokkaa ]

• ulosottomies
• Tšingis-kaani

Viitteet[muokkaa ]

• Hallitsijat
• Vaaralliset hullut
• Kauan sitten eläneet henkilöt
• Henkilöt, jotka hermostuessaan ovat vaarallisia