Antigua ja Barbuda
pääministeri Gaston Browne
Antigua ja Barbuda[1] on Pienillä-Antilleilla Karibianmerellä sijaitseva saarivaltio, jota amerikkalaiset harkitsevat ökyhäidensä tapahtumapaikaksi päätyen kuitenkin Belizeen.[2] Antigua ja Barbuda, jota kutsutaan artikkelissa tästä lähtien Antiguaksi lyhyyden ja selkeyden vuoksi ja myös siksi, ettei Barbuda oikeasti kiinnosta ketään, huomasi vasta 1980-luvun alussa Brittiläisen imperiumin menneen pois muodista ja julistautui laimean vastentahtoisella no jos nyt sitten -asenteella itsenäiseksi marraskuussa 1981. Asukkaita valtiossa on vähemmän kuin Jyväskylässä, mutta jokaiselle heistä liikenee aivan oma hiekkaranta.
Historia[muokkaa ]
Kristoffer Kolumbus lähti ensimmäiselle löytöretkelleen nähtyään Sevillan Seudun Sanomissa Antiguan matkailunedistämiskeskuksen kansainvälisen Discover Antigua -kampanjan mainoksen. Tehtyään työtä käskettyä Kolumbus joutui pettymään: Antigua oli täynnä kiukkuisia kannibaaleja, ja vesikin maistui pahalta sen lisäksi, että sitä oli liian vähän. Paikka ei kiinnostanut ketään noin 150 vuoteen, kunnes englantilaiset, joille tunnetusti kelpaa vähempikin, saapuivat paikalle vuonna 1632 etsiessään yhä uusia kohteita totaaliselle murjomiselle. Englantilaisten mielestä saarilla oli kuitenkin liian vähän rommia ja liian paljon rasittavaa tekemistä, joten he kutsuivat paikalle sokerinviljelyyn tottuneita madeiralaisia ja kävivät noutamassa epätyypillisiin työsuhteisiin tottuneita länsiafrikkalaisia työskentelemään näiden alaisuudessa. Romminpullotus sujuikin leppoisasti, kun itse ei tarvinnut tehdä mitään ja kun hankalat alkuasukkaatkin oli loppusijoitettu tuonpuoleiseen enemmän tai vähemmän aktiivisin konstein. Antigua pysyi brittien hallinnassa yhtäjaksoisesti yli 200 vuotta itsenäistymiseensä saakka; vain kerran ranskalaiset ottivat saaret haltuunsa vuonna 1666 erehdyttyään luulemaan niitä Saint Luciaksi.
Politiikka[muokkaa ]
Suurimman osan itsenäisyyden ajasta Antiguan hallinto on ollut Antiguan Työväenpuolueen (ALP) hallussa; maan talouselämä on joka tapauksessa ALP:n hallinnassa. Vuonna 2003 Antigua äänestettiinkin Kansainvälisessä Häälehdessä "maailman romanttisimmaksi korruptoituneeksi banaanivaltioksi". Tosin mikään banaanitasavalta ei Antigua ole, sillä valtiomuodoltaan se on perustuslaillinen monarkia, ja puuvilla sekä mangot ovat banaaneja merkittävämpiä vientituotteita.
ALP on peruskouluopinnoilla Pelastusarmeijassa puuhailleen Vere Cornwall Birdin (1910–1999) luomus, lahjattomille suunnattu populistinen liike, jonka pääprojekti on perustamisesta lähtien järjestää Birdin perheelle oma valtio. V. C. Birdistä tulikin itsenäisen Antiguan ensimmäinen pääministeri vuosiksi 1981–1994, ja häntä seurasi virassa poika Lester Bird. Ensi töikseen vuonna 1994 valtaan noussut Lester Bird julisti isänsä Antiguan kansallissankariksi. Lesterin veli Vere Bird Jr. (1937–2013) toimi ministerinä viisi kertaa junaillen mm. israelilaisten aseiden salakuljetusta Medellínin huumekartellille; kolmas V. C. Birdin poika Ivor Bird taas kärähti Saint John'sin lentokentältä 10 kiloa kokaiinia perstaskussa. Aika velikultia koko perhe, ja kaikki ovat saaneet ja tulevat saamaan valtiolliset hautajaiset.
Vuodesta 2014 Antiguaa on johtanut pääministerinä ALP:n Gaston Browne, jonka päätyö on vastaanottaa lahjuksia amerikkalaisten loistohotellien johtajilta ja golf resortien sijoittajilta. Välittömästi virkavalansa jälkeen Browne julkisti suunnitelmansa myydä Barbudan saari qatarilaiselle sijoittajalle, joka aikoo hinata sen Persianlahdelle osaksi kuuluisien saarten kokoelmaansa.
Kulttuuri[muokkaa ]
Antigualla ei ole kulttuuria karnevaaliajan ulkopuolella, sen sijaan urheilua esiintyy ympäri vuoden. Suosituin urheilulaji on kriketti, joka muuten on myös yleisin diagnoosi Saint John'sin psykiatrisen sairaalan potilailla. Merialueilla järjestetään merihevosten laukkakilpailuja, joihin liittyy lieveilmiönä laitonta vedonlyöntiä.