Anna-Kaisa Hermunen
"Hermusen kirves on kivestä"
~Suomen lehdistö.
Anna-Kaisa Hermunen (s.1948) on Suomen kuuluisimpia lomittajia. Laukaassa syntynyt Hermunen ei häpeillyt syntymäpitäjäänsä, mikä lopulta koitui hänelle kohtaloksi omaa uraansa ajatellen; MTV3-kanava irtisanoi Hermusen vuonna 2001. Hermusen irtisanominen ei parantanut MTV3:n ohjelmien tasoa, se vain poisti ruudusta yhden piinaavan ajanvietetäytteen. Hermusen televisiouran kannalta merkittävää on se, että syvimmän laman vuosina 1991-1993 hänen televisio-ohjelmansa esitettiin aina prime-time-aikaan, jolla televisiokanava halusi viestittää suurelle yleisölle ettei hyvin mene heillä itselläänkään.
Loistavat radiokasvot[muokkaa ]
Anna-Kaisa Hermunen aloitti Yleisradion toimittajalomittajana 1970-luvulla Jyväskylän paikallistoimituksessa. Hermusen raflaava tyyli huomattiin pian ja hän siirtyi varsin nopeassa tahdissa työpisteestä toiseen. Syynä ei ollut niinkään Anna-Kaisan nopea tapa omaksua uusia asioita, vaan se ettei häntä yksinkertaisesti siedetty työyhteisöissä. Hermusen ehdottomana valttina pidettiin kuitenkin yleisesti sitä, että hän omasi loistavat radiokasvot - hänen kasvonsa todella sopivat radioon ja äänen tehtäväksi jäi näin mahdollisesti elävöittää ja lietsoa kuulijakunnassa esiintyvää perverssiviettiä. Anna-Kaisan mieliinpainuvimpia radiotöitä olivat Suomen Sävelradiossa - jonka toimilupa lopulta evättiin pitkälti Hermusen vuoksi - olleet artistihaastattelut. Erityisesti Kari Vepsän kiduttaminen on jäätynyt kuuntelevan yleisön mieliin. Ohjelmassa Hermunen kiskoi sanoja Vepsän suusta hohtimien avulla. Vepsän haukottelut ja huokaukset ovat jääneet lähtemättömästi mieliin. Lopulta Vepsän pidättäytyessä vastauksista kokonaan, Hermunen keksi vastaukset esittämiinsä kysymyksiin itse. Apuna Anna-Kaisa käytti jatkuvasti viuhuvia käsiään, jolloin myös radiokuuntelijat ymmärsivät viittomakieltä.
Hermunen yönälkään[muokkaa ]
MTV3:n eräs perustehtävä oli siirtää katselijoita yötunnteilta päiväsaikaan. Ohjaavaksi toimenpiteeksi tehtiin ohjelmasarjaa Yönälkään Hermunen, joka täyttikin asiansa loistavasti. Katsojat kaikkosivat aina ruudun ääreltä ohjelman alkamisaikoihin, mutta eivät suinkaan seuraamaan MTV3:n muita ohjelmia, vaan kilpaileville kanaville. Näin ollen Hermunen oli työnsä tehnyt ja sai mennä, mikä sai monet televisionkatsojat huokaisemaan aidosti helpotuksesta.
Kyyninen kolumnisti[muokkaa ]
Televisio -ja radiotehtävien jälkeen Anna-Kaisa Hermunen oli kuin riisuttu palomies. Jäljelle oli jäänyt vain musteesta ehtymäisillään oleva kynä, jolla Hermunen sutaisi muutamat katkeransointiset saatesanat Keskisuomalaisen sunnuntainumeroon. Tekopyhästi hän keskittyi näissä kirjoituksissaan soimaamaan lähinnä myös seksuaalisesti vinoutuneita Ilkka Kanervaa ja Matti Vanhasta.