Varaani

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Krapulainen kohtaa tämän matelijan helpoiten usean päivän ryypiskelyn jälkeen.

Varaani on usein viikonloppuisin yöaikaan vuoteen alla vaaniva lisko, jonka levinneisyys on suoraan verrannollinen vuoteella lepääjän nauttimaan alkoholimäärään. Varaani on yleensä hiljaa, mutta se häiriintyy helposti pienimmästäkin liikkeestä ja saa vuoteella lepääjän tuntemaan olonsa epämiellyttäväksi. Alkoholismi luonnollisesti saattaa johtaa varaanin pysyvään muuttamiseen kotiisi. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tarkoituksenmukaisinta olisi siis pidättäytyä alkoholituotteiden nauttimisesta pysyvästi. Näin on erityisesti silloin jos tavoitteena tällaisen, suurikokoisen liskoeläimen ei-toivotun vierailun välttäminen - sen pysyvästä sijoittumisesta yksityisasuntoon puhumattakaan.

Liskojen yö[muokkaa ]

Varaani on taipuvainen houkuttelemaan muitakin matelijoita vuoteen alle. Vuoteella lepääjälle tuleekin usein epämiellyttävä tunne, että sängynalunen suorastaan kuhisee matelevia siskoja.

Komodonvaraani[muokkaa ]

Komodonvaraani, tunnetaan myös komodona on hyvin vaarallinen ja tappava eläin, varsinkin japanilaisille pikkutytöille. Paras tapa estää komodoa tappamasta sinua sen tavattuasi on kantaa mukana kokoon taitettavaa Arnold Swarcheneggeriä. Kun/jos Arnold onnistuu voittamaan Komodon, saa komodon lihasta oivallisia pihvejä (Tunnetaan ruokakulttuurissä nimellä pihevi.) Komodonvaraanin paikallinen sukulainen on oolanninvaraani, sen on viimeaikoina tiedetty hyökänneen sivullisten kimppuun ja purreen sormeen aiheuttaen kuolion, eli lienee yhtä myrkyllinen. Nimi oli kuulemma Sven Åke.

Kuinka varaanin voi välttää[muokkaa ]

Varaani tarvitsee ryömiäkseen vuoteen alle alkoholia vuoteella lepääjälle, joten viinan ja yleensäkin päihteiden välttämisellä varaani kuten muutkin liskot pysyttelevät poissa.

Tarkoitusperät[muokkaa ]

Varaaneilla on pitkä historia ja niitä on ensi kertaa havaittu kieltolain aikoihin. Vaaraaneiden päämäärä on rangaista rappioituneita alkoholisteja ja ehkäistä etanolin liikakäyttöä. Julkisuuden henkilöistä Matti Nykänen on suoranaisesti elänyt symbioosissa varaanin kanssa.


t  k  m
Tavallisia sekä vähän erikoisempiakin eläimiä
Lemmikkieläimet: Godzilla - Hamsteri - Hevonen - Hiiri - Jänis - Kameli - Kana - Kani - Kerberos - Kilpikonna - Minipossu - Lammas - Kissa - Koira - Käärme - Lehmä - Marsu - Pedobear - Poni - Poro - Possu - Pupu - Rotta - Tulikettu
Maaeläimet: Apina - Antilooppi - Dena - Fretti - Genuiini - Hilleri - Hirvi - Juottomönkiäinen - Kanadanmajava - Karhu - Kesäkissa - Kettu - Kirahvi - Koala - Leijona - Lihamureke - Murmeli - Muurahaiskarhu - Norsu - Oranki - Orava - Pahkasika - Pantteri - Paviaani - Peto - Purenewi - Rusakko - Siili - Simpanssi - Skorpioni - Susi - Tiikeri - Toimittaja - Varaani - Verokarhu - Vompatti - Yksisarvinen
Vesieläimet: Ahven - Ameeba - Fagottivalas - Hylje - Kalapuikko - Kampela - Jokinorsu - Kultakala - Kumiankka - Lahna - Leviathan - Lipeäkala - Loch Nessie - Lohi - Manaatti - Monni- Muikku - Mustekala- Noppa - Sammakko - Saukko - Siiderivalas - Särki- Tappajahai - Uunimakkara - Valas - Vastarannan kiiski - Virtahepo
Linnut ja muut lentävät: Angry Birds - Cygnus - Fasaani - Flamingo - Kaksipääkotka - Kalkkuna - Kanadanhanhi - Kanahaukka - Kiljuhanhi - Kiljukotka - Korppikotka - Kukko - Liito-orava - Lokki - Munahaukka - Papukaija - Pulu - Pyy - Ruskohaikara - Tikka - Undulaatti - Varis - Viskisieppo
Hyönteiset: Ampiainen - Despootti - Hyttynen - Hämähäkki - Insesti - Kärpänen - Kusiainen - Junes Lokka - Mato - Muurahainen - Silkkiperhonen - Torakka - Viisumi
Väliinputoajat: Bakteeri - Bugi - Hydra - Hypotenuusa - Ihminen - Ihmissusi - Marjastaja - Naula - Oranssit tötteröt - Piilevät - Pingviini - Punkki - Sienestäjä - Tomboy - Virus
Hybridit: Betoniporsas - Hammaspillu - Hevosmajava - Hirvonen - Kalakukko - Kassikotka - Kettutyttö - Lohikäärme - Lompsakoi - Molokki - Muurahaiskäpy - Pegasos - Sarvikuono - Sfinksi - Syntipukki - Vesinokkaeläin - Vitutiti - Yksisarvinen
Sukupuuttoon kuolleet: Dinosaurus - Dodo - Emu - Mammutti - Lintulisko - Trilobiitti
Eivät ole olemassa: Biollante - Pääsiäispupu - Vaaleanpunainen elefantti
Bee.svg Tämä eläinlaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Laajentamalla kantaa  saat sen ehkä selviytymään.
Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Varaani&oldid=617496"