Suomen kielen monikkovirheet

"Elämät ovat perseistä, mutta onneksi ne kohta loppuvat."

~Uhkaavaa? Höpsis, ei tämän sanojasta täydy olla huolissaan, hän vain puhuu monikkovirheisellä suomen kielellä

Suomen kielessä nominit taipuvat sijoissa ja luvussa. Sijat ovat niitä adessiivi-, ablatiivi-, komitatiivi-, eksessiivi- jne.-juttuja. Olet oppinut ne peruskoulussa.^[1] Luku tarkoittaa, että nomineilla on yksikkö ja monikko.^[2] Se tarkoittaa sitä, että jos jotakin on useampi kuin yksi kappale, sanasta tehdään tunnusmerkillinen sotkemalla esimerkiksi nominatiivissa sekaan epämääräisiä t-kirjaimia^[3] erottamaan se tunnusmerkittömästä yksiköstä. Lopputuloksena on monikko. Esimerkiksi: sämpylä (1) – sämpylät(2+). Sääntö on looginen, ja se auttaa ympäristömme käsittelyssä.

Kuitenkin suomen kielessä on paljon epätoivottavia monikkomuotoja (ns. plurale tantum -epämuodostumia), joita käytetään, vaikka ei pitäisi. Nämä osoittavat, että suomen kielen takana on paha saksalainen ja äidinkielen sensoreiden salaliitto, joka kasaa poikkeuksia ja epäloogisuuksia kieleemme. Ilmankos suomalaiset ovatkin hiljaista kansaa. Ei tällaisia idioottimaisuuksia kehtaa ääneen lausua.

Voimme kuitenkin tehdä asialle jotakin. Jos kukaan ei missään ikinä koskaan suostu lausumaan ääneen tai kirjoittamaan näitä virhemuotoja, on Kielitoimiston salaliittolaisten joskus annettava periksi.

Aivot [muokkaa ]

Ihmisellä on yksi pää, jossa on sisällä yksi aivo. Aivot jakautuvat toki aivopuoliskoihin, ja niistä löydetään erillisiä saarekkeita, kuten isot aivot ja pikkuaivot. Kuitenkin aivot ovat yksi elin. Pikkuaivot eivät ole kuin maksa ja isot aivot kuin munuaiset. Aivoja on vain yksi. Siksi pitäisi sanoa aivo. Tämä virhe ottaa aivoon.^[4]

Housut [muokkaa ]

Vaatteista miesten jalkavaatetta^[5] kutsutaan monikkomuodossa sanalla housut. Vaikka pitäisi olla selvästi housu. Toki joku voi ajatella, että housut koostuvat kahdesta lahkeesta, jolloin pitää käyttää monikkoa. Mutta se yksikkösana on lahje, ei housu. Lisäksi puserossakin on erillisiä hihoja ja kaula -aukkoja. Eikä niitäkään kutsuta monikkomuodossa. Siksi kun lahkeet ommellaan yhteen asusteeksi, syntyy housu.

Sakset [muokkaa ]

Paperin leikkaamiseen suunniteltua teräparia kutsutaan nimellä sakset. Kuitenkin jos ruuvin poistaa välistä, ei synny saksi, vaan kaksi terää. Saksia, jotka koostuvat kahdesta terästä ja niiden yhdistelmästä, pitäisi siksi kutsua samalla tapaa erillisenä kuin esimerkiksi polkupyörää, jota kutsutaan yksikkömuodossa, vaikka siinä on useita osia ja kaksi rengasta. Saksetkaan eivät ole mikään "emergentti lisä", vaan ne ovat pelkästään osiensa summa, kuten polkupyöräkin. Siksi oikeaoppinen ja looginen ihminen kutsuu niitä rohkeasti nimellä saksi.^[6]

Ukon yliopisto kannattaa sakset-sanan monikkomuodon käyttöä kampusalueellaan historiallisista syistä. Saksien heimo sai nimensä suosimastaan aseesta väkipuukosta eli saksesta eli skramasaksesta. Ensimmäiset nykysaksea muistuttavat leikkuuvälineet tehtiin yhdistämällä kaksi väkipuukkoa eli sahta, ja näin tehdyn työkalun kohdalla oli asiallista puhua saksista. Tosin nykyaikainen saksi-työkalu ei ole enää tehty kahdesta väkipuukosta, vaan varta vasten tätä tarkoitusta varten tehdyistä teristä, joista ei käytetä saksi-nimitystä. Jos kuitenkin valmistat paperin/pergamentin/tuohenleikkuutyökalusi väkipuukoista, olet oikeutettu käyttämään tekeleestäsi monikkomuotoa. Varo kuitenkin sormiasi.

Kasvot [muokkaa ]

Ihmisellä on vain yhdet kasvot per ihminen. Ei siis ole ymmärrettävää, miksi puhutaan kasvoista. Sen pitäisi olla kasvo! Esim. ei Hänellä on kauniit kasvot vaan Hänellä on kaunis kasvo. Vaikka kasvoissa onkin monta korvaa, silmää ja sierainta, ei kokonaisuuksia "kasvo" ole silti olemassa kuin yksi kappale ihmistä kohden.

Häät[muokkaa ]

Kun ihmiset menevät naimisiin ^[7] , he pitävät häät. Toki hääjuhliin tyypillisesti tarvitaan kaksi osapuolta.^[8] Hääjuhlia pidetään myös melko usein useita kappaleita^[9] , mutta kerralla niitä on kuitenkin vain yksi. On aivan oikein puhua häästä.

Ukon yliopisto on kuitenkin asettunut puolustamaan hää-sanan monikkomuotoa. Jo vanha kansa kutsui juhlatapahtumia ja eräitä muitakin tapahtumia monikkomuodossa: pidot, juhlat, kemut, kekkereet, kutsut, häät, markkinat, kruunajaiset jne. Juhlat ja tapahtumat ovat nimittäin ajallisia ilmiöitä, ja niitä koskee erilainen kielioppi kuin materiaalisia ilmiöitä. Tapahtumilla on harvoin sellaista yksiselitteistä jähmeää muotoa kuin materialla. Yhdessä juhlatapahtumassa on monta erilaista vaihetta, joista jokainen kuuluu tapahtumaan, mutta ovat ne silti myös erillisiä vaiheita. Nämä vaiheet voivat vaihdella huomattavasti. Niille, jotka eivät edellistä ymmärtäneet, Ukon yliopisto painottaa, että kyseessä on joka tapauksessa kansanperinne eikä suinkaan kielen turmeltuneisuus.^[10]

Urut[muokkaa ]

Kirkoissa soitetaan useasta pillistä ja pillistöstä koostuvaa äänekästä soittopeliä, joka on tärkeässä roolissa tuomassa kirkkoon mahtipontista ja unettavaa tunnelmaa. Oikea sana on urku.^[11] Mutta ei. Kirkkoihmiset puhuvat aina uruista. Ehkä tämä taipumus soittopelien lukumäärällä liioitteluun tulee ylpeydestä, jolla korostetaan oman uskon mahtiasemaa.^[12] Mutta onhan meillä sentään oikeakielisesti urkupiste, urkupilli, urkuharmoni ja urkupyssy.

Viikset ja hiukset[muokkaa ]

Miespuoleisten ihmisten nenänaluskarvoja kutsutaan viiksiksi.^[13] Mutta mikä sitten olisi yksittäinen viiksi? Viikset koostuvat karvoista, samaan tapaan kuin turkkikin. Ja turkki on yksikkömuotoinen sana.^[14] Viiksi on siksi oikein hyvä sana.^[15] . Loogisesti voisi ehkä ajatella, että miehellä on oikea viiksi ja vasen viiksi, siis viikset.

Hiukset taas ovat miesten ja naisten ^[16] päässä kasvavia karvoja, joita väännellään ja käännellään ulkonäön nimissä. Syy muuttaa sana muotoon hiukse johtuu siitä, että se on viiksen tapaan turkkia. Pahat kielet kyllä sanovat, että hiukset erovat turkista siten, että hiuksissa on monta hiusta ja turkissa vain monta karvaa. Hiushan on yksittäinen karva päässä, ja hiukset todellakin tulkittaviksi tämän sanan monikkomuodoksi. Mutta pääkarvoitus voidaan toisaalta määritellä muotoon "hiukse", jolloin voidaan silti pitäytyä yksikkömuodossa sortuamatta epäloogisuuteen.

Jos muodon "hiukse" käyttö epäilyttää eikä virheellinen monikkokaan nappaa, suositellaan sanan tukka käyttöä. Jollakin on ollut päässän muutakin kuin tukkaa kun on keksinyt näin oivan ilmaisun.

Tikapuut [muokkaa ]

Tikapuut ovat kahdesta riu'usta ja useista askelmasta valmistettu apuväline, jolla kiivetään korkeisiin paikkoihin (muun muuassa talon katolle ja puuhun[ja sitten pudotaan]). Nimi on luonnollisesti väärä, sillä kyseessää on yksi esine, joka voidaan kylläkin jakaa askelmiin. Oikea muoto on siispä tikapuu, mukavan selvä ja yksinkertainen sana. Mies siis kiipeää tikapuulle, ei tikapuille ja kiipeää askel askelmalta katolle. Näin sen pitäisi olla ja näin se tulee olemaan!

Sulkeet [muokkaa ]

Kun sanoja halutaan erottaa päätekstistä omaksi erilliseksi kontekstikseen (siis tällä tavoin), ne pannaan sulkeisiin. Mutta yksittäinen kaari tai muu käppyrä ei olekaan "sulje", vaan "sulku". Nimi on sekä väärä että harhaanjohtava, sillä sanalla "sulku" on olemassa oikeaoppinen monikkomuoto, "sulut". Siispä oikeaoppisesti käytetään joko yksikkömuotoa "sulje" (kaarisulje, aaltosulje, hakasulje jne) tai sitten puhutaan yksinkertaisesti suluista - kaarisulut, aaltosulut, hakasulut jne.

Vaunut [muokkaa ]

Hevosen tai muun metwurstin perään kytkettävä kärry jossa ei ole omaa voimanlähdettä on nimeltään vaunu mutta jostakin kumman syystä siitä käytetään nimeä vaunut. Miksi ihmeessä? Meillä on oikeakielioppisesti junanvaunu, rautatievaunu, perävaunu, säiliövaunu, sotavaunu, autojenkuljetusvaunu, tavaravaunu ja panssarivaunu, joten miksi hevosen perässä niitä onkin yhtäkkiä monta? Kas selittäkääpä se - tai käytettäköön hevoskärrystä yksinkertaisesti nimeä vaunu.

Monikkovirheet, jotka eivät ole edes suomea[muokkaa ]

Joskus harvoin kirjoitetaan verbit niin kuin ne olisivat substantiivit monikkomuodoissa ja päätteet päälle. Nämä eivät ole (toivottavatsti) ole yleisessä suomen kielen käytössä.

• Peelotilu

Yllä demonstroitu sana oli esimerkki siitä, miten suurten idioottijoukkojen toilailut voidaan joskus kirjoittaa ns. muka-monikossa. Yleensä sanan käyttäjä(t) tekevät siinä itsestäänkin peelon.

Viitteet[muokkaa ]

• Typot
• Kielitiede
• Sivut, joiden logiikka on aukotonta