Inari
Inari (saam. Ánár) on yksi Suomen pohjoisista rinnakkaisulottuvuuksista, jossa osaaminen, kulttuuri ja yleinen outous parittelevat lakkaamatta mitä luonnottomimmilla tavoilla. Inarilaiset tunnetaan egoltaan jokseenkin itsekeskeisenä, sillä Inari on kolmen eri heimon sekä lukuisten vieraiden kulttuurien solmukohta. Epämääräisten huhujen mukaan Inarin noin kymmenentuhannen asukkaan kunnassa asuisi vakituisesti 17 eri kansallisuutta edustavia henkilöitä. Helsingissä voi elää osaamatta englantia, Inarissa ei. Vaikka paikkakunnan asukasluku ei ole kattoa hipova, ympäri kylää amistelevia opiskelijapoikia löytyy kyllä vaikka muille jakaa.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Kulholat
Inarin kylän perinteikkäin ja ehdottomasti vilkkain baari on vanha Ranta-Mari eli Rantsu. Vaikka omistajan myötä nimi ja sisustus ovat muuttuneet ja kaikki, mutta erityisesti viina kallistunut noin 200 prosentilla, kyseinen juottola kerää edelleen sisuksiinsa väestön kansanomaisimman aineksen. Jos viikonloppuna ei ole erikseen järjestetty tansseja, asiakkaat saattavat hyvinkin improvisoida omat ohjelmanumeronsa kaikkien riemuksi ja ratoksi. Rantsun puolesta on myöskin lahjakkaasti propagandisoitu, sillä yleistetysti jokainen Inariin tuleva turisti käy ensimmäisenä Rantsussa, koska ei tiedä minne muuallekaan kannattaisi mennä. Vakituinen henkilökunta suhtautuu juokaleisiin ymmärtäväisesti, ja juokaleet puolestaan ymmärtävät kaikkia ja kaikkea. Kilpailevia yrityksiä ovat esim. Scan Burger, jota paikalliset kutsuvat Nesteeksi sekä Kultahovi, joka sijaitsee jonkin matkan päässä Juutuanjokea ylös ja on (hassua kylläkin) nykyään halvempi vaihtoehto humalan hankkimiseen, jos pussikalja tai liuottimet eivät kiinnosta. Useimmat vähän tasokkaammat keikat (mm. Transjoikin ensimmäinen Suomen keikka 2.2.2006) ja festit (esim. Skábmagovat-bileet) järjestetään yhä Kultahovissa, vaikka Rantsu on pintapuolisella siistiytymisellään myös houkutellut ohjelmajärjestäjiä sikäli kuin sellaisia Inarissa on.
Pienikokoinen määrä vanhanaikaisia paikallisia Inarin laitamilta ovat alkaneet valittamaan, miten etelästä tulleet liikemiehet raiskaavat "alkuperäisen" Inarin rakennuttamalla sinne kaikkea uutta ja suunnittelemalla laajennuksia kylälle. Tämä on kuitenkin selväjärkisten paikallisten mielestä hyvä juttu.
Koulut
Inarissa sijaitsee ihme kyllä myös palasina oleva yläaste ja käsiin mätänevä alakoulu, joista ollaan vikkelään hankkiutumassa eroon yhteisen hyvän ja turismin nimissä. Yläasteen ollessa remontissa sen oppilaat ovat opiskelemassa Näkkäläjärven siltamyymälässä, joka on saatu sisältäpäin näyttämään melkeinpä oikealta koululta. Oppilaiden oli tarkoitus siirtyä siltamyymälästä takaisin omaan koulurakennukseensa vuoden 2011 alussa, mutta koska Inarin kunnan palkkaamat remonttireiskat lintsasivat, tuhlasivat aikaa Facebookissa ja yleisesti laiskottelivat jatkuvasti, oppilaat saivat joka viikko kuulla masentavat sanat "Muuttomme viivästyy." On myös huhuttu, että jotkut yläasteen opettajista harrastaisivat mustaa magiaa.
Inarin ala-aste puolestaan on täynnä herttaisia naperoita, jotka vuosi toisensa jälkeen onnistuvat olemaan jäämättä yli-innokkaiden rekkojen, norjalaisten tai äiskän ja iskän auton alle koulun vieressä menevää nelostietä ylittäessään. Itse koulurakennus aiotaan purkaa vuonna 2011, ja kaikki ala-asteen oppilaat tullaan siirtämään Inarin kouluksi kutsuttuun uuteen rakennukseen. Ikuisesti. Hähähä. Uutta koulualuetta on luonnehdittu muun muassa keskitysleiriksi ja nuorisovankilaksi. Koulussa on kolmen metrin korkuiset sähköaidat joka puolella ettei varmasti yksikään oppilas pääse karkaamaan kouluaikana tupakalle tai vaikkapa hampurilaiselle.
Nähtävyyksiä
- Saamelaismuseo Siida
- Ukonsaari
- Pimeässä komiasti loistava Sajos rakennustyömaa (valmis luulavasti vuonna 2154 nesteeseen johtavan tien myötä, josta työläiset pääsevät helpommin mähöämään)
- Scan Burger (a.k.a. Neste, tyyliin "Olemme Nesteessä")
- 40 kilometriä etelämpänä sijaitseva naapurikylä Ivalo (keskuspaikkakunta, piällysmiesten ja Ivaloisten asuttama)
- Jotain 100 kilometriä pohjosessa sijaitseva pedofiilien ja "poromiesten" asuttama Utsjoki [1] [2]
Tapahtumia
- Skábmagovat-elokuvafestivaali
- Ijahis idja/Yötön yö -musiikkitapahtuma
- Inari Festival of Experimental Music
Triviaa
- Inari on Neetan toinen (virallinen!) nimi. Inarin nimipäivä on joskus elokuun lopussa.
- Antin päätä on hakattu erään inarilaisen vessan seinään tämän ollessa 9-vuotias.
- Kyösti on perheloma.lla ajellut moottoriveneellä Inarijärveä ympäriinsä ihan hullua vauhtia lama-ajan alun aikoihin
- Inarista kertoo mm. verraton humppakappale Muistojeni Inari
- Kerrotaan että Rantsun kellarissa sijaitsisi yleisöltä salattu bordelli.
Virallista hässäkkää
- Sámediggi eli Saamelaiskäräjät
- Inarin kunnan viralliset sivut, jos jotakuta kiinnostaa
Viitteet
Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla.
Tarkempia tietoja saattaa löytyä keskustelusivulta.