Delaware
Delaware on Yhdysvaltojen ensimmäinen ja toiseksi pienin osavaltio. Vain Rhode Island on Delawarea mitättömämpi paikka. Delawaressa sijaitsee runsaasti IT-alan yrityksiä, ja pienestä koostaan huolimatta se tuottaakin noin 50% koko planeetan roskapostista, mikä on noin puolet Yhdysvalloissa tuotetun roskapostin määrästä. Delawaressa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa mutta enemmän asukkaita kuin Turussa. Korkein kohta on matalampi kuin Halti, mutta korkeampi kuin Helsingin keskustan rakennukset keskimäärin. Liikenne on vilkasta ja ruuhkat koostuvat pitkälti autoista. Delawarelaisia ei voi syyttää Irakin sodasta, sillä he äänestivät John Kerryä. Delawareen rantautui aikanaan suuret joukot metsäsuomalaisia, jotka Ruotsin hallitus oli ajanut pois Lapista näiden halailtua puut muotopuoliksi. Yhdysvaltojen sisällisodassa Delaware oli periaatteellisesti kumpienkin puolella, mikä tarkoittaa sitä, että se vapautti neekerinsä jo hyvissä ajoin ja soti orja-armeijallaan Pohjoisvaltioita vastaan.
Osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Dakota - Etelä-Karolina - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Dakota - Pohjois-Karolina - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
---|---|
Erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantánamo Bay |
Kaupunkeja: | Chicago - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. - Ankkalinna |
Voit auttaa vapauden ja demokratian levittämistä laajentamalla artikkelia.