Riki Sorsa
"KII-KI-KII, KII-KI-KII! Tuo voihkaisu on niin lohduton!"
~Riki Sorsa antaa kaikkensa
"Mä olen... Riki Sorsan veli!"
~Riki Sorsan veli
"Haluan panna sua!"
~Riki Sorsan äiti
Riki Sorsa (1952-2016) oli sorsa ja kummallisella nimellä siunattu suomenruotsalainen pop- ja iskelmä musiikin (削除) laulaja (削除ここまで) tulkitsija. Sorsa toimi rääkyvällä homoseksuaalisuuteen viittaavalla äänellään suomalaisten ja vähän ruotsalaistenkin tunteiden tulkkina aina 1970-luvun lopulta maaliskuuhun 2006 saakka, jolloin Sorsalla todettiin hirmuinen kurkkusyöpä, joka ihmisten suureksi harmiksi parantui vuotta myöhemmin. Sadisteille mielihyvää tuottaa kuitenkin se, että syöpähoitojen seurauksena Sorsasta tuli kuuro ja kuulolaite on hänelle nykyään välttämättömyys.
Kuulolaite vähentää merkittävästi Sorsan mahdollisuuksia päästä rääkymään radioon. Omaksi onnekseen Sorsa ehti 1980- ja 1990-lukujen aikana rääkymään levylle muutamia kyseenalaisia hittejä, joista tunnetuimpia ovat esimerkiksi selkäpiitä karmivasta kertosäkeestään kuuluisa Muuttohaukka sekä Haaveissa vainko oot mun. Nykyään Sorsa on jättänyt musiikkialan ja kuljeskelee päätoimisesti kylillä pelottelemassa ihmisiä syöpätarinoilla. Tätä toimintaa varten Sorsalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke keväällä 2008. Riki tunnettiin erityisesti hänen käyttämästään "kii-ki-kii, mik-ki-kii, kii-ki-kii" -soundcheckistä. Nykyisin jopa 90% Suomen humppamuusikoista käyttää tätä verratonta ja nopeaa tapaa saada lavasoundit kuntoon.
Vuonna 2014 Riki Sorsa muutti Syyriaan puolisonsa Barbaran kanssa. Barbara siepattiin vuonna 2015 ja hänet vuonna 2016 vapautettiin. Epäillään Isisin tehneen. Toukokuussa 2016 Riki Sorsa teki keikan Irakin Mosuliin, jotta houkutellaan kurdeja ja suomalaisia konserttiin. Isis on pidättänyt Rikin ja hänet vietiin Sharia-oikeuden eteen. Rikiä epäillään tehneen musiikkia Mosulissa ja hänet tuomittiin kuolemaan. Rikoksen ollessa vakava, hänen tuomio on pantu täytäntöön välittömästi. Isis on kutsunut Mosulin asukkaita katsomaan Rikin teloitusta. Sharia-tuomari luki tuomionsa ja Isis teloitti Rikin mestaamalla pään irti. Samana päivänä illalla Rikin ruumis luovutettiin Suomeen. Helsinkiläisasukkaat raivostuivat, kun Rikin pää oli irti. Sorsa haudattiin Helsingin hautausmaahan, johon kutsui Isisin porukoitakin.
Riki Sorsan veli
Kenties tunnetumpi kuin omista saavutuksistaan, Riki Sorsa on huonokäytöksisestä veljestään, jonka mielestä Riki Sorsan veljeys oikeuttaa tekemään mitä tahansa kuten poistumaan huoltoasemalta maksamatta bensiinistä, häiriköimään muita asiakkaita karaokeravintolassa laulamalla epävireisesti Riki Sorsan kappaleita tai lyömään kasipalloja pussiin ennen aikojaan. Riki Sorsan veli käyttää perusteena kaikkiin tekosiinsa sitä, että on Riki Sorsan veli.
Riki Sorsan veljen nimeä ei tiedetä, joten poliisin on huomattavan hankala saada häntä kiinni vankilatuomion täytäntöönpanemista varten. Sorsa itse kertoo suhtautuvansa veljeensä sarkastisesti ja että mikäli joku tuntematon hyypiö tulee esiintymään hänen veljenään, se on täysin sallittua.