Alexander Stubb
Saapas valmistelee kunnianloukkauskannetta, koska vertasimme sitä häneen.
Alexstubb.JPG | |
Pepsodent-malli, Suomen ulko- ja kulmahammasministeri, europarlamentaarikko ja pääministeri | |
---|---|
vallassa | 2008– |
edeltäjä | Ilkka Kanerva |
seuraaja | Mauno Kapa |
syntyi | aprillipäivä 1968 |
kuoli | mahdollisimman pian Bryssel |
puolue | Kokoomus |
"Täyttä skeidaa!"
~Vimmastunut Stubb[1]
"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa!"
~Stubb Pohjoismaiden neuvostosta[2]
"Tää on aivan fantastista!"
~Alexandr Stupid vaihdettuaan kännykkänumeroita Hillary Clintonin kanssa
"Stubb myöntää, että Suomi on ollut liian houkutteleva kohde turvapaikanhakijoille. "Siihen on yritetty hallituskauden aikana puuttua." "
~Että näin.[3]
"Olen aina halunnut halata Jormaa julkisesti"
~Stubb brändäämässä Suomea maailman kartalle[4]
Cai-Göran Alexander Wilhelm Adolf Herman von Stubb (syntynyt 1. huhtikuuta 1968) on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä miesmalleista, joka on toiminut myös Kokoomuksen europarlamentaarikkona.
Lapsuus
Stubb syntyi pieneen suomenruotsalaiseen perheeseen Tammisaaressa 1. huhtikuuta 1968. Seuraavana päivänä monet järkyttyivät, kun kuulivat vieläkin puhuttavan hänen syntymästään ja siis tajusivat kauhistuksekseen, ettei kyseessä ollut aprillipila. Kolmen miljoonan euron omaisuudellaan Stubbin perhe oli alueen köyhimmistöä. Jo pienenä Stubb tajusi mitä hän halusi elämältään: hallita ja kusettaa suomalaisia. Tämä onkin vielä nykyäänkin Alexander Stubbin elämäntehtävä. Alexander Stubbin isän kerrotaan olevan jääkiekkoilija ja äidin sanotaan tekevän pyykkärin tehtäviä rikkaille Ekenäs-ihmisille, siis niille joilla on vähän enemmän paalua eli jotakuinkin yli sen 3 milj. €. Stubb oli tiettävästi koulukiusaaja,[5] [6] mikä kertoo varhaisesta kokoomuslaisesta kutsumuksesta.
Ura
Stubbin kokoomushymy puri Suomen kansaan 2004 europarlamenttivaaleissa, minkä johdosta hän pääsi myös Brysseliin esittelemään hampaitaan eurooppalaisille virkaveljilleen. Lähinnä hymypojaksi pestattu Stubb oletti kuitenkin jo alkuvaiheesta lähtien olevansa vähän joka alan asiantuntija ja niinpä Stubbin lausuntoja alkoi sataa suomalaiseen mediaan.
Vuonna 2006 Stubb nousi Ari Peltosen johtaman Valtion ulkoministeriksi, tiettävästi yksinvaltias Pelotosen häikäisseiden hampaidensa avulla.
Stubbin pääteema on aina ollut Natolla ruususteleminen, mutta esim. Lordin voitettua vuoden 2007 euroviisukarsinnat, Stubb päätti pestauttaa itsensä myös euroviisuasiantutijaksi vetoamalla Suomen puheenjohtajuuskauden vaarantuvan Lordin euroviisuihin osallistumisen myötä. Lordin voitettua euroviisut, Stubb vaihtoi nopeasti kantansa vanhalla, Paavo Väyrysen paljon käyttämällä, "niin niin, niinhän mä oon koko ajan sanonut" -tekniikalla.
Puoluetoverinsa Ilkka Kanerva n käytettyä väärin isänmaallisia oikeuksia ja lähetettyä synnillistä sanomaa sisältäviä tekstiviestejä kauniimman sukupuolen edustajalle, pääsi Stubb täyttämään tyhjäksi jääneen ulkoministerin pallin, nousten samalla historian ensimmäiseksi ihmiseksi, joka on ollut yhtä aikaa kahden valtion ulkoministeri. Lentoyhtiöt kiittelevät jo valmiiksi tietäessään Stubbin tekevän vielä kautensa aikana äärettömän määrän hymyilymatkoja Yhdysvaltoihin, hoitaessaaan isänmaansa absoluuttista etua.
Kun Hillary Clinton oli suunnitellut tulevansa vierailemaan Suomeen ja keskustelemaan kehitysvammapolitiikasta, olivat niin Stubb kuin Paavo Väyrynenkin ilmoittaneet viivana halunsa tavata hänet.[7] Kokoomuslaiset olivat alkaneet järjestelemään asioita ja Stubbin uskollinen apupoika Jyrki Katainen oli järjestänyt molemmille hymyilykilpailun siitä, kumpi saisi päästä tapaamaan Clintonia. Silmälasinsa aamulla hukannut Katainen pyysi molempia hymyilemään leveästi ja soitti handsfreellään salaa Saku Koivulle tiedustellen, kumpi hymyilee oikeaoppisemmin. Sitten Katainen oli julistanut Stubbin voittajaksi ja käskenyt Väyrystä palaamaan toimistoonsa. Matti Vanhanen oli kuullut tapauksesta ja lohduttanut Väyrystä sanomalla, että kokoomuslaiset ovat "välillä kummallista porukkaa". – Clinton oli kuitenkin joutunut perumaan vierailunsa Suomeen[8] , koska Suomen ilmatilassa lojunut pieni tuhkapilvi oli pelottanut yhdysvaltalaisia. Väyrynen oli näyttänyt Stubbille keskaria ja tavoistaan poiketen kommentoinut tapausta englanniksi. Vuonna 2011 tuhkapilvi oli viimein kadonnut Suomen ilmatilasta, mutta amerikkalaiset tähtitieteilijät olivat varoitelleet, että "siitä saattaa olla edelleen muutamia atomeja jäljellä". Clinton olikin – kaiken varalta – käskenyt Stubbia vierailemaan Yhdysvalloissa. Jenkeistä Stubb oli lähettänyt Väyryselle vastalahjaksi keskariterveisensä kameroiden välityksellä.
Vuonna 2010 Stubb on tarjonnut Suomen ottavan Guantánamon vankeja, jos ei muuten niin Stubbin valkoisia hampaita ihailemaan. Niin, nuo norsunluusta tehdyt "silppurit" ovat Jumalan luoma ihanuus, ja Suomen taktinen ase venäjäläisiä vastaan, mikäli hyökkäyksen kohteeksi joudutahan. Stubbin hampaat ovat olleet YK:n "hampaissa" jo viikkoja, ja hampaiden himmentäminen onkin ollut ulkopolitiikan ykkösaihe jo monen viikon ajan.
Taloustieteilijänä Stubb on arvottanut kirkon ulkomaanavun rahoittaman klinikan kurssin Gazassa samansuuruiseksi oman kännykkänsä kanssa.[9] Ilmeisesti Suomen ulkoministerin puheluista on jatkuvissa konflikteissa kärsiville siviileille yhtä suuresti humanitaarista apua kuin ihmisten hyväntahtoisuuteen perustuvan terveydenhoidon tarjoamisella. Mistä päästäänkin taas Ilkka Kanervaan...
P.S. (Post Stubbem)
En stubbe on ruotsia ja tarkoittaa tynkää. Kyseisestä syystä tunnemme sääliä tätä artikkelia kohtaan, sillä se ei koskaan pääse isoveljiensä seuraan.
Viitteet
- ↑ http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/40775-stubb-vimmastui-%E2%80%9Dtaytta-skeidaa%E2%80%9D
- ↑ http://www.hs.fi/politiikka/Pahennusta+her%C3%A4tt%C3%A4nyt+Stubb+Twitteriss%C3%A4++PN-kokouksessa+virke%C3%A4%C3%A4+ja+hauskaa+/a1305548589446
- ↑ http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Stubb+puolustaa+maahanmuuttoa++ja+monikulttuurisuutta/HS20100319SI1YO01oj7?ref=rss
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2282044
- ↑ http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Kolme+asiaa+-+Nyt-liitteen+kirjoitus+Alexander+Stubbista/1135245791245
- ↑ http://www.hs.fi/politiikka/a1398999157653
- ↑ http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2011121314937837_pd.shtml
- ↑ http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/04/32650&ext=msn
- ↑ http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/68655-stubb-nolona-%E2%80%9Dpyydan-anteeksi-antti%E2%80%9D
Paavo Väyrynen (kuppa)
Astrid Thors (neurooppa) Suomen ulkomaankuppa- ja euroopanomistajaministeri
2011– seuraaja:
'
- Formula 1
- Furry
- Hector
- Jehovan todistajat
- Vesa-Matti Loiri
- Metallica
- Perhearvot
- Riku Rantala
- Pekka Sauri
- SDP
- Suomirock
- Sting
- Taru sormusten herrasta
- Tupperware
- Turku
- Touko Aalto
- Paavo Arhinmäki
- Edvard Tunnustaja
- Ville Itälä
- Jean-Claude Juncker
- Lauri Karhuvaara
- Vesa Linja-aho
- Rosa Meriläinen
- Paleface
- Anni Sinnemäki
- Ringo Starr
- Suomalainen elokuva
- Suomen kansankirkko
- Wikipedia
- Peter Vesterbacka
- Herra Ylppö
- Mikko Alatalo
- Dingo
- Simon Elo
- Sture Fjäder
- Vesa Heikkinen
- Mikael Jungner
- Ilkka Kanerva
- Miki Liukkonen
- Mietelausesisustaminen
- Jordan Peterson
- Ivan Puopolo
- Antti Rinne
- Annamari Sipilä
- Juha Sipilä
- Timo Soini
- Alexander Stubb
- Suomirap
- Donald Trump
- Matti Vanhanen
- Vasemmistonuoret
- Johannes Yrttiaho
- Idiootit
- Suomen hammaslääkäriliitto ry:n suosittelemat sivut
- Suomalaiset poliitikot
- Politiikan muumit
- Suomen nykyiset ministerit
- Dorkat
- Nykyiset kansanedustajat
- Europarlamentaarikot
- Pelottavat asiat
- Nilviäiset
- Nolot jätkät
- Suomenruotsalaiset
- Talttahampaat
- Nato-kiimaiset
- Sketsihahmot
- Tyyli-ikonit
- Tyngät