Kirjoittajan pölkky
"Minä näin jotain tuolla päin
en tätä säkeistöä osannut jatkaa
minä näin jotain tuolla päin
lopetin lauseen vokaaliin A
Kirjoittajan pölkky (Writer's block) on pikkusormi pystyssä elävien intellektuellien "vaiva", joka johtuu häiriöstä Brocan ja/tai Wernicken alueella tai yleisestä kädettömästä amatööriydestä. Se on se vaiva, josta jokaisen pikkusormimiehen tulee kirjoittaa runoissa ja kirjoissa, jotta olisi "taiteilija".
Se on sitä, kun ei keksi mitään sellaista jota ei olisi jo monen kynin kirjoitettu, monin lausein selitetty, monin kirjoin myyty ja elokuvattu tuhansille idiooteille. (Eikä enää voi olla seuraava, koska Woody Allen sai jo koko potin.) Se on sitä kun ei pysty kirjoittamaan sellaisesta, jota en itse tunne, eikä osaa kirjoittaa kirjoittamisesta -tai mistään muustakaan täysin objektiivisesti. Se on sitä, kun materian säilymislaki alkaa koskemaan aineen lisäksi aineita.
Se on se tavallinen ongelma, johon jokainen on törmännyt, jos ei muuten niin silloin kun opettaja koulussa käskee kirjoittamaan ainetta. Se on sitä kun ei osaa aloittaa ainetta, ei pysty kirjoittamaan mistään kun aihetta ei tule mieleen. Kun ei pysty kirjoittamaan uusia viestejä, ei pysty kirjoittamaan lennokkaita juonenkäänteitä, on kyvytön kirjoittamaan blogiin. Sitä kun ei pysty kirjoittamaan kirjettä tai kysymystä teinilehtien kysymyspalstoille. Se on sitä, kun ei keksi mitään hauskaa ja nasevaa kirjoitettavaa vieraskirjaan, sitä kun ei keksi mitään nasevaa tai hauskaa kirjoitettavaa vieraskirjaan. Sitä kun ei keksi mitään kirjoitettavaa vieraskirjaan.
Sitä kun ei pysty kirjoittamaan henkilökohtaisesti tai järkevästi. Sitä kun ei kykene kirjoittamaan edes huonoa runoa ilman erikoismerkkejä. Sitä kun ei osaa ilmaista sanojaan arkikielellä turvautumatta ammattijargoniin. Sitä, kun artikkelia ei voi kirjoittaa kun kokee että omaa liian vähän tietoa. Ja niitä kun tietoa on liikaa ja mahdoton yhdistää järkevästi. Sitä kun ainut informaatio jonka kykenee tuottamaan on vain redundanssia, joka sekin joutuu altistumaan entropialle. Sitä, kun ainut jota pystyy on absoluuttisen nollapisteen tai CMX:n kappaleiden siteeraaminen ja latteudet.
Sitä kun tajuaa että ei pysty kirjoittamaan edes lainaillen, kun ei ole inspiraatiota, tai jos ajatus harhailee sivupoluilla, tai kun mieli on niin murheinen sinuun kohdistuneen aggression johdosta. Aggression jonka syytä et ymmärrä mutta jota ajattelematta et voi olla itkemättä. Niinä päivinä, kun ei voi kirjoittaa koska äiti on aikanaan opettanut että jos ei ole muuta sanottavaa kuin kiroilu ja loukkaaminen, on parasta olla kirjoittamatta lainkaan.
Sitä, että paperi on tyhjä. Sitä kun paperi on täynnä sutattuja ympyröitä. Sitä kun paperi on täysi ilman että siinä lukee mitään.
Sitä, kun ei pysty kirjoittamaan artikkeleja ikibannin takia, kun on niin tunnettu ei viestiä en pysty kirjoittamaan ilman että kirjautui joka päivä uudestaan uusitulla IP:llä ja nimimerkillä. Sitä kun on miljoona sukkanukkea, mutta ei bittiäkään kirjoitettavaa, tuettavaa, äänestettävää tai vandalisoitavaa.