Kimi Räikkönen
"Ole oma itsesi, ja se riittää" -julistuksen liian kirjaimellisen noudattamisen vuoksi.
Kimi "En Mä Tiiä" "Räkäpää" "Räkä Räikkönen" "Räkä" "Bwoah" "Iceman" "Naamanrappaaja" kimittäjä Räikkönen (s. 17. lokakuuta 1979 Espoo, Suomi) vaiht. eht. kirj. muot. Raeikkoenen, laus. "Raikoynön") tunnetaan erityisesti kauniista, persoonallisesta "en mä tiiä" -puheäänestään, Matti Nykäsestä muistuttavista sekoiluistaan ja siitä että hän ajaa aina vaihdekeppi pystyssä. Räikkönen on ainoa todiste sen puolesta, että F1:ssä voi olla jotain viihdyttävää. Kimi Räikkönen seurustelee Mintun kanssa, jonka kanssa hän on saanut myös tehdä uuden tulevan formulatähden tähän maailmaan. Hänen toimenkuviinsa kuuluvat housujen pudottaminen ja porttikieltojen kerääminen. Sivutoimenaan hän on jo pitkään luonut näyttäviä efektejä F1-kisoihin James Bond -savuverhoautollaan. Sittemmin hän siirtyi tilapäisesti ratsastuksen pariin Maranellon Punaisen Orin myötä. Näin ollen myös Kimi on harrastanut hevos urheilua entisen vaimonsa Jenni "Daiu" Dahlmanin tapaan. Kimitin on universumin paskin kuljettaja. Hän hävisi tallikaverilleen 161–55.
Kimi Räikkösellä on myös autourheilua harrastavia sukulaisia. Hänen isoveljensä Rami Räikkönen on ajanut rallia.
Kuuluisia sitaatteja[muokkaa ]
"Vittu mitä säätöö!!!"
~Kimi Räikkönen talliradioon F1-kisoissa Ferrari-tallille.
"Emmä tiiä. Katotaan vähän, mikä toi keli on."
~Kimi Räikkönen
"Emmä tiiä. Otin mutkan kai vähän liian kovaa."
~Selitys ulosajon jälkeen
"Aina silloin tällöin olisi kiva juoda jotain..."
~Vastine toimittajien kysymyksiin.
Kimistä sanottua[muokkaa ]
"Kimi on jumala!"
~flunssainen Niki "Vara Tami" "Vilauttaja" Juusela 1.9.2018[1]
Ura[muokkaa ]
Uran alku autourheilijana[muokkaa ]
Räikkönen oli jo pikkupojasta asti tykännyt väännellä vaihdekeppiä ja pääsi jo lapsena kokeilemaan kartingilla ajamista. Kimi oli myös lapsena kiinnostunut jääkiekkoilijan urasta mutta lopetti sen "kääpiökasvuisuuden" vuoksi ja harkitsi sen jälkeen vakavasti uraa Englannissa hevosurheilun parissa jockeyna, mutta valitsi kuitenki formulat. Räikkönen alkoi varsin nopeasti voittamaan kisoja ja vuonna 1999 hän siirtyi ajamaan brittiläistä Formula Renault -sarjaa ruokapalkalla. Räikkönen sai managerikseen Steve Robertsonin (Kimin oikean isän korvaaja), joka on ollut Kimillä niin tukena kuin puolestapuhujanakin.
Formula 1: Kuskina Sauberilla (2001)[muokkaa ]
F1-uransa Kimi Räikkönen aloitti Sauberilla 2001. Sauberia hän pääsi testaamaan jo vuonna 2000, ja hän sai pestin, koska oli Sauberia testanneista nuorista lupauksista nopein vaihdekepin käyttäjä. Hänestä tuli kaudella 2001 yksi niistä harvoista F1-kuljettajista, jotka ovat saaneet vain 1 pistettä ensimmäisessä osakilpailussaan.
Formula 1: Kuskina McLadalla (2002–2006)[muokkaa ]
Kimi Räikkönen sai pestin McLadalle, kun Mika Häkkinen päätti jäädä eläkkeelle formuloista ja antaa paikkansa Kimille. Kimi ajoi McLadalla yhteensä viisi kautta. Sijoitukset vaihtelivat sen mukaan kuinka auto milloinkin sattui toimimaan ja milloin kilpurin tuning-osia kyettiin toimittamaan Venäjältä.
Vuonna 2006 Kimi vaihtoi tallia (toisin sanoen otti kenkää) koska McLadan mekaanikot kyllästyivät korjaamaan jatkuvasti Kimin autoa ja naapuripitäjän renki valitti naapuristaan kuuluvan määkimisen tekevän hänen pässinsä kiimaiseksi. Kielentutkijat ovat jo pitkään etsineet Räikkösen "Jees te reis vos veri good änd... jees" -kielen kantamuotoja otaksuen sen olevan lingvistinen lähisukulainen Matti Nykäsen retoriikalle (kts. myös tankeroenglanti). Kimin kielimuodossa tosin käytetään vain korkeimpia äänteitä eli sananmukaisesti kimitetään. Kimi kuitenkin puhuu englantia paremmin kuin suomea. Vuonna 2006 hän aiheutti kohua, koska hän kävi paskalla.
Formula 1: Kuskina Ferrarilla (2007–2009)[muokkaa ]
Vuonna 2007 Kimi teki unelmastaan totta ja voitti Formula 1:n maailmanmestaruuden. Hän kuvailee tätä yhdeksi hänen elämänsä suurimmista hetkistä, joka kuuluu samaan sarjaan kisojen jälkeisten juhlien vilautteluihin. Palkinnoksi MM-tittelistään Kimi sai kivan pokaalin ja oikeudet päästä vaimonsa ylläpitämään elitisti-yökerhoon.
Vuonna 2008 Kimi Räikkönen joutui loppukaudesta luovuttamaan Ferrarin ykköskuskin asemansa tallitoverilleen Felipe Massalle, joka taisteli mestaruudesta Brasilian GP:n hamaan loppuun saakka. Kimin vaisu loppukausi johtui siitä, että Massa oli vaatinut tallin insinöörejä tekemään autoonsa niin jäykän vaihdekepin kuin mahdollista. Kimillä oli näin ollen vaikeuksia käyttää auton vaihteistoa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla ja Massa nousi Räikkösen niskan päälle.
Vuonna 2009 Ferrari oli surkea. Massan loukkaannuttua auto alkoi kuitenkin kulkea, koska Kimin manageri Robertson kertoi Ferrarin insinööreille Kimin puolesta, että hän tarvitsee autoonsa vanhanaikaisen, lattiamallisen, (pika)vaihdekepin. Samaan aikaan kulissien takana espanjalainen Santander-pankki oli suuttunut Kimi Räikkösen käytökseen ja osti Kimin ulos tallista, jotta heidän mielestään parempikäytöksinen Fernando Alonso pääsisi ajamaan punaisella autolla kaudella 2010. Huhutaan, että Kimi olisi aavistanut tämän ja katkeroituneena sabotoinut Rubens Barrichellon autoa siten, että siitä olisi irronut osa, joka osuisi Alonsoon, mutta tämä osa olikin osunut Felipe Massan otsaan.
Vuonna 2009 Räikkönen kokeili ajaa myös rallia. Menestys oli tosin melko surkeaa ja analyytikot ovat miettineet, johtuiko se armottomasta krapulasta.
Rallin MM-sarja: Kuskina Citroënilla (2010–2011)[muokkaa ]
Vuoden 2009 lopussa Kimi Räikkösen uutisoitiin siirtyvän Rallin MM-sarjaan Citroënin junioritallin rattiin. Räikkönen kieltäytyi McLada-sopimuksesta luultavasti siksi, koska ei halunnut alkaa soittamaan toista viulua Lewis Hamiltonin tallitoverina. Analyytikot ovat kuitenkin veikkailleet todellisen syyn johtuvan siitä, että Kimi saa pitää rallissa hauskaa. Ensimmäisellä rallikaudellaan Kimi onkin saanut nauttia muun muassa lumeen hautautuneen autonsa esille lapioimisesta, autonsa puskurin irroittamisesta kivilohkareesta sekä lukuisista ulos- ja sisäänajoista.
NASCAR: Kuskina Kyle Busch Motorsportsissa ja NEMCO Motorsportsissa (2011)[muokkaa ]
Ralliajelujensa ohessa Räikkönen kokeili ajaa myös NASCARia kesällä 2011. Menestys ei ollut erinomaista, mutta Räikkönen onnistui kuitenkin tekemään lajissa historiaa.
"Car left... Car right... Clear... Car Right... Still there... "
~Spotter
"Jees, jees, jees! Liiv mii öloun! Ai äm hier tu reis, nat tu hiä joor tsitsät!"
~Kimi Räikkönen
Kisan jälkeen spotter sanoi viimeiset sanansa Kimin tullessa varikkosuoralle:
"Ice cream left."
~Spotter
Kun Räikkönen starttasi toisen kerran NEMCO Motorsportsin riveissä, hänestä oli tullut maailman ensimmäinen NASCAR-kuljettaja, jonka spotter oli ottanut kenkää.
Formula 1: Kuskina Lotus Renault GP:llä (2012–2013)[muokkaa ]
Kokeiltuaan ajaa NASCARilla, Räikkönen tunsi jälleen suurta halua ajaa muiden joukossa eikä ainoastaan metsissä lumen, jään ja kivien seurassa. Niinpä Räikkönen alkoi etsimään paikkaa taas F1-sarjasta ja vaihtoehtoina olivat PUB GP, Lotus ja Lotus. Räikkönen ei mennyt PUB GP:lle, koska Frank Williamsilla ei ollut varaa ostaa hänen autoonsa 30 miljoonaa puntaa maksavia karaokelaitteita. Vihreä Lotus ei kiinnostanut Räikköstä, koska se oli liian hidas. Sen sijaan Lada Lotus Renault GP sai Räikkösen innostumaan, koska se maalasi autonsa nopeutta lisäävällä kultamaalilla.
Räikkösen menestys Lotusautolla ei alkanut Jacques Villeneuven mukaan ruusuisesti. Räikkönen voitti kauden aikana vain yhden kilpailun ja oli lopputuloksissa vasta kolmas.
Formula 1: Kuskina (taas uudelleen) Ferrarilla (2014–2018)[muokkaa ]
Ilmoitettuaan suosikkijäätelömaukseen Mintun, teki Räikkönen managerinsa välityksellä toisenkin ilmoituksen: hän tulisi ratsastamaan jälleen mustalla orilla, nyt Fernando Alonson rinnalla. Seuraavana vuonna Kimi ratsasti Ferrarin mustilla hevosilla "melkein suomalaisen" Sebastian Vettelin aisaparina.
Formula 1: Kuskina Alfa Romeolla (2019–)[muokkaa ]
Ferrari päätti Vettelin kovista aneluista ja rukouksista huolimatta olla jatkamatta Räikkösen sopimusta kaudeksi 2019. Syksyllä 2018 tiedotettiin Kimi Räikkösen paluusta takaisin Sauberille lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Talli vaihtoi myöhemmin nimekseen Alfa Romeo Racing.
Triviaa[muokkaa ]
- Räikkösen kutsumanini Iceman on peräisin hänen tavastaan kaivaa silmiä kun häntä haastatellaan. Toiset sanovat sen johtuvan siitä, että hän haluaa runsaasti jäitä drinkkeihinsä ollessaan viihteellä. Sanonta Kimin suusta: "Give me Ice, man... " (baarimikolle).
- Haastatteluiden aikana Räikkönen tekee myös muita outoja liikkeitä, kuten sanoo "En mä tiiä", hieroo korviaan ja niskaansa sekä kaivaa persettään. Nämä ovat primitiivireaktioita joita Iceman saa paniikkikohtauksiensa aikana.
- Räikköselle on määrätty vahvat lääkkeet. Tämän seurauksena Räikkösen silmät suorastaan seisoivat päässä lehdistötilaisuudessa erään kerran. Myös hänen puheensa tuli tuolloin kuin rynnäkkökivääristä ampumalla. Naaman ilmeiden muuttumattomuutta ja ääretöntä välinpitämättömyyttä asioista... epäillään olevan seurausta psykoosilääkkeiden käytöstä.
- Vuonna 2009 Kimi opetti hyvälle kaverilleen Heikki Kovalaiselle varomattoman tankkaustyylinsä salat. Brasilian GP:ssä Kimi sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään, kun hän lähti varikolta suomussalmelaisen perään ja sai bensaa silmiinsä sekä liekkejä konepellilleen. Onneksi talli oli kieltänyt Kimiltä tupakoinnin ajon aikana, koska kilpailija Alonslow saisi tästä hermoromahduksen nähdessää tämän. Alonso oireilee stressi-itkupotkuraivarihäiriöstä, Slaivio Bierutorvi (Bravetore) on yrittänyt saada tämän kuriin, mutta onnistumatta. Oviedon yöelämän kohokohta, stripata paikallisille homoille, on antanut uutta itkua Alonsolle.
- Kaudella 2018 Kimi on kärsinyt erittäin epälojaalista, mutta tyypillisesti italialaisesta tallista. Kimi on tavan takaa pillastunut talliradioon tallin tekemistä kikkailuista. Kimi on harvoin noussut podiumille, mutta sitäkin useammin
(削除) ralli (削除ここまで)formulatallin insinöörien, heikon huollon ja sekä muiden nörttihanujen tekemistä töppäilystä (ei itsessään Kimin ajamisesta) johtuen sijoille 4-5.
Kimi vain kilpailee, ja hymyilee.
Galleria: Kimi Räikkösen lukuisat ilmeet[muokkaa ]
Kimi Räikkönen katsoo kameraan.
Kimi Räikkönen mietteliäänä pohtimassa elämän tarkoitusta.
Kimi Räikkönen repeää nauramaan nähtyään naamasi.
Kimi Räikkönen saunassa.
Kimi Räikkönen naisissa.
Kimi Räikkönen rakastuneena Dahlmaniin.
Kimi Räikkönen alttarilla.
Kimi Räikkönen surullisena jäätyään Dahlmanin VIP-klubin ulkopuolelle.
Kimi Räikkönen iloisena voitettuaan GP:n.
Kimi Räikkönen vihaisena hävittyään GP:n.
Kimi Räikkönen hämmästyneenä kuullessaan väitteen, että hänellä olisi aina sama ilme.
Kimi Räikkönen pohtii, milloin hänen ilmeensä loppuvat kesken.
Kimi Räikkönen haaveilee seksistä.
Kimi Räikkönen paskalla.
Kimi Räikkönen tullessaan paskalta.
Kimi Räikkönen salailee jotakin.
Kimi Räikkönen haastattelussa.
Kimi Räikkönen antamassa nimmareita.
Kimi Räikkönen meinaa ratketa riemusta voitettuaan maailmanmestaruuden vuonna 2007.
Kimi Räikkönen on juuri huomannut, että voi menettää mestaruutensa.
Kimi Räikkönen rukoilee hartaasti, että hän saa pitää mestaruutensa.
Kimi Räikkönen voitettuaan Felipe Massan 2007.
Kimi Räikkönen hävittyään Felipe Massalle 2008.
Kimi Räikkönen kokeilemassa ajaa rallia.
Kimi Räikkönen kuultuaan saaneensa potkut Ferrarilta 2009, ja saatuaan 100 miljoonaa kipurahaa.
Kimi Räikkönen tuulettamassa villisti uuden Citroën-sopimuksensa johdosta.
Kimi Räikkönen kaivamassa ralliautoaan lumipenkasta.
Kimi Räikkönen ajettuaan kolarin graniittilohkareen kanssa.
Kimi Räikkönen kuultuaan keskeytyksensä jälkeen, että hänen tallikaverinsa Sébastien Loeb on voittanut rallin.
Kimi Räikkönen hyppimässä onnesta uuden Lotus-sopimuksensa johdosta.
Kimi Räikkönen kiljumassa riemusta voitettuaan Abu Dhabin aavikkokisan 2012.
Kimi Räikkönen eksyneenä formularadalla.
Kimi Räikkönen kertomassa hänen ja Jenni Dahlmanin erosta 2013.
Kimi Räikkönen riemuitsee kuulessaan pääsevänsä takaisin Ferrarille.
Kimi Räikkönen kiistelemässä tallikaverinsa Fernardo Alonson kanssa kypärämerkeistään.
Kimi Räikkönen rakastuneena Minttuunsa.
Kimi Räikkönen tullessaan sänkypuuhista.
Kimi Räikkönen kuullessaan Mintun olevan paksuna.
Kimi Räikkönen kolaroidessaan Silverstonessa.
Kimi Räikkönen katsomassa PikkuRäikkösen synnytystä 27.1.2015.
Kimi Räikkönen 7 päivää lehdessä.
Kimi Räikkönen palattuaan palkintopallille Ferrarin ratissa 19.4.2015.
Kimi Räikkönen turhautuneena formulansa kanssa jäätyään pysähdyksiin kesken lähdön.
Kimi Räikkönen syyttämässä talliaan oman toheloimisen vuoksi.
Kimi Räikkönen mennessään naimisiin Mintun kanssa.
Kimi Räikkönen itkemässä ilosta kuullessaan saavansa palata takaisin Sauberille.
Kimi Räikkönen Sauberilla 18 vuoden tauon jälkeen.
Tilastot[muokkaa ]
F1-sarjassa[muokkaa ]
Kausi | Talli | MM-pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|
2001 | Sauber | 9 | 10. |
2002 | McLada | 24 | 6. |
2003 | McLada | 91 + 1 tyylipiste | 2. |
2004 | McLada | 45 | 7. |
2005 | McLada | 112 | 2. |
2006 | McLada | Liian vähän. | 5. |
2007 | Ferrari | 110 | 1. |
2008 | Ferrari | 75 | 3. |
2009 | Ferrari | 48 | 6. |
2012 | Lotus F1 Team | Liian vähän. | 3. |
2013 | Lotus F1 Team | 183 | 5. |
2014 | Ferrari | 55 | 12. |
2015 | Ferrari | 150 | 4. |
2016 | Ferrari | 186 | 6. |
2017 | Ferrari | 205 | 4. |
2018 | Ferrari | 251 | 3. |
Rallin MM-sarjassa[muokkaa ]
Kausi | Talli | MM-pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|
2010 | Citroën Junior Team | 25 + 2 tyylipistettä | 10. |
2011 | ICE 1 Racing | 34 + 1 tyylipiste | 10. |
NASCAR Nationwide Seriesissä[muokkaa ]
Kausi | Talli | Mestaruuspisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|
2011 | NEMCO Motorsports | 0 | - |
Yksityiselämä[muokkaa ]
Kimin tunnetaan kaveeravan toisen terve henkisen urheilijanuorukaisen, Matti Nykäsen, kanssa aina, kun viinahammasta alkaa kolottaa hänen lomaillessaan Suomessa. Sankarikuskin toppatakin povi taskussa on myös taskumatti,[2] josta kaverukset naukkailevat "huomaamattomasti" seuratessaan penkalta tai tanssilavan nurkasta muiden viihde taiteilijoiden ralleja.
Viitteet[muokkaa ]
- ↑ Räikköseltä maaginen kierros, pahasti flunssainen Niki Juusela huusi ääni käheänä: "Kimi on jumala!" – MTVuutiset.fi Viitattu 11.2.2019.
- ↑ Mahdollisesti Kyllönen.
Katso myös[muokkaa ]
- Peter Sauber
- Ron Dennis
- Jean Todt
- Emma Kimiläinen-Liuski
- Jenni Dahlman
- Minttu Räikkönen
- Heikki Kovalainen
- Sebastian Vettel
- Valtteri Bottas
- Sauber
- McLada
- Ferrari
- Citroën
- Lotus F1 Team
- tankeroenglanti
- Idiootit
- Julkkikset
- Kovanaamat
- Suomalaiset Formula 1 -kuljettajat
- Henkilöt, joiden tulisi harkita puheterapiaa
- Ihmiset, jotka ovat yleisillä paikoilla liikkuessaan vaarassa
- Juopot
- Suomalaiseen kulttuuriin lähtemättömän jälkensä jättäneet henkilöt
- Kuuluisat pokerinaamat
- Kansallissankarit
- Masentavat ihmiset
- Jonkun muun vika -tyypit
- Hienot miehet
- Formula 1 -sarjan maailmanmestarit