Jarkko Martikainen
Jarkko Ilari Martikainen (s. Greifwaldissa 24. lokakuuta 1970) on nero ja hyvä ihminen ja saattaa hän joku muusikkokin olla. Laulu- ja soitinyhtye YUP oli bändi hänen taustallaan. Muusikko- ja kolumnistiuransa lisäksi hän on lypsänyt keskiluokan rahoja piirustuksillaan ja alter egollaan Timo Rautiaisella.
Martikaisella on YUP:n lisäksi sooloura. Sooloalbumeista Rakkauden jälkeiset ovat olleet perkeleen tylsiä eikä arvon trubaduuri itsekään ole ollut niistä teko-, julkaisuvaiheessa tai retrospektiivissä innostunut.
Kilpalaulu Yrjänää vastaan[muokkaa ]
"Jarkolla kun on vain se yksi maneeri."
Martikaista kutsutaan rock-älyköksi, mikä ei tosin ole tämän maan musiikkipiireissä paljon vaadittu. Suomen Kuvalehteen pääsee kolumnistiksi, vaikkei osaisi yhdyssanasääntöjä tai rektioita. Martikainen lukee vaikeita ja arvostettuja kirjoja ja on siksi parempi kuin kukaan. Vain A. W. "Kakku" Yrjänä kykenee mittelemään Martikaisen kanssa halutusta teinifilosofian ylijumalan tittelistä. Martikainen ja Yrjänä vääntävät peistä lyriikan alalla, mutta saatuaan runonsa Valion maitopurkkien kylkeen Yrjänä on saavuttanut sanataiteen kentillä jo kaiken saavutettavissa olevan. Martikainen voi kuroa näin valtaisan etumatkan kiinni ainoastaan pääsemällä Oivariini-pakettien sisäkanteen.
Martikaisen lyriikka edustaa perinteistä postmodernia "hämään teitä sivistyssanoilla" -tyylilajia, jota ovat menestyksekkäästi käyttäneet kaikki kirjallisuudentutkijoiden norsunluutornissaan vihaamat tekotaiteilijat, pois lukien Heli Laaksonen, jota tornissa vihataan muuten vain. Martikainen loi hämyälykön leimansa aikana, jolloin Googlea ei vielä ollut keksitty ja jolloin jokainen, jolla oli vähänkin harvinaisempi sivistyssanakirja kotona, saattoi kuulosta viisaalta laulaessaan radiossa. Sittemmin Martikaisen tuotanto on painottunut yrjänämäiseen "hämään teitä keksimällä omia sivistyssanoja" -tyyliin, joka vaikuttaa Googlea käyttävänkin kuuntelijan korvissa intellektuellilta. Tutkijat kehottavat kuulijoita mieluummin tutustumaan pseudofilosofisen meuhkaamisen sijasta 1900-luvun kirjallisuuden eksistentialismiin, jossa samat aiheet on käsitelty jo sataan kertaa.