Ajan hermosto

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kun joku väittää olevansa ajan hermolla, tarkoittaen olevansa muodinmukainen, hän ei todennäköisesti tiedä mistä puhuu. Ajan hermosto on äärimmäisen monimutkainen käsite kvanttifysiikassa, ja sitä on hyvä hieman selventää.

Aikatunnelit ovat maalaisjärjellä ajateltuna ajan kulkemia reittejä. Todellisuudessa aika ei kuitenkaan kulje, vaan kaikki ajan hetket ovat paikallaan aikatunneleissa. Tietoiset olennot kokevat asiat ajallisina muutoksina, joten tavallaan tietoisuudet kulkevat aikatunneleissa paikallaan seisovien ajanhetkien läpi. Tietoisuuden kokemien ajanhetkien vaihtuminen tuo illuusion ajan kulkemisesta, vaikka tavallaan tietoisuus kulkee ajan pysyessä paikallaan.

Tutkijat kuitenkin väittävät, että aikatunnelien läpi "ajettaisiin" toisinaan uusia tapahtumasarjoja, siis ajallisia jatkumoita. Esimerkiksi hypoteettinen aikamatkustus taaksepäin ajassa näyttää edellyttävän sitä. Jos matkustat ajassa noin 14 vuotta taaksepäin ja tapat veljesi, ennen kuin hän siittää sinut oman mummonsa eli tulevan äitisi kanssa, näyttää siltä että aikatunneli saa siitä lähtien uuden sisällön; sisällön johon eräs insestistä syntynyt epäsikiö ei kuulu. Unohda haihatukset siitä että siinä olisi jokin looginen ongelma. On aivan luontevaa ajatella, että häntä vain yksinkertaisesti panetti. Keskity sen sijaan ihmettelemään, mitä tapahtuu aikajatkumolle. Nythän näyttää siltä, että uusi tapahtumasarja on peittänyt vanhan. Ajan tunneli on siis saanut sisällökseen uuden prosessin, joka lähtee eteenpäin tasaisella 60 sekuntin minuuttinopeudella. Mitä käy vanhan aikajatkumon? Murskaako uusi sen alleen? Hermostoteorian mukaan murskaa, kvanttiteorian mukaan ei.

Jos hermostoteoria pitää paikkansa, sinulla on kuitenkin vielä 14 vuotta elinaikaa, ennen kuin hetki, jolloin lähdit taaksepäin ajassa, kumoutuu, ja koko maailmankaikkeus räjähtää omaan mahdottomuuteensa.

Hermostoteoria ei kuitenkaan koske vain aikamatkustusta. Sen mukaan kaikkialla aikatunnelien verkostoissa tapahtuu jatkuvasti uusia kvanttitason muutoksia jatkumoihin, ja aika siis sittenkin jollakin ihmeellisellä tavalla kulkee. Asiat siis saattavat sittenkin olla jotakuinkin siihen suuntaan, mitä olet aina luullut.

Noudettu kohteesta "https://hikipedia.info/index.php?title=Ajan_hermosto&oldid=457537"