Marcus Junius Brutus
"Minä olen ihmisistä läpimädin, ja kohtalonani on olla Helvetin alimmassa piirissä sylikkäin Perkeleen kanssa!"
~Ote erään skolastikon Brutuksesta kertovasta elämänkerrasta
Marcus Junius Brutus Caepio eli tuttavallisemmin Brutus oli katsantokannasta riippuen joko suuri vapaustaistelija tai halpamainen pelkuri ja salamurhaaja. Historiaan hän jäi Julius Caesarin fileeraajana.
Elämä[muokkaa ]
"Voi sitä onnetonta päivää, jolloin minä synnyin! Kaikki tietävät, että äitini makasi kenen tahansa kanssa, mutta isältäni olen perinyt pahuuteni, ja Saatana oli kummisetäni! "
~Ote erään skolastikon Brutuksesta kertovasta elämänkerrasta
Brutus syntyi myrskyisenä yönä, kun taivaalla loisti kuolonsyöjien merkki, ja putosi heti synnyttyään rupisammakkopataan, josta poikaa nostettaessa havaittiin hänellä olevan kaksi sarvea päässään sekä viuhuva häntä toisessa päässä. Hän oli Marcus Junius Brutus vanhemman, tunnetun satanistin, lapsi. Hänen isänsä oli verrattain merkityksetön poliitikko, mutta sitäkin ilkeämpi ihminen. Nuorelle Brutukselle aiheutui valtavat suorituspaineet peitota isänsä pahuudessa. Marcus Brutus vanhempi, kuten suurmiesten iseillä on tapana, koetti korjata omat epäonnistumisensa politiikassa poikansa avulla harjoittamalla tätä erinäisillä elämänalueilla, eritoten mustassa magiassa ja veitsen käytössä. Nuorta Brutusta raahattiinkin puukkotappelusta toiseen, aina Suomen salojen häjyjen keskinäisistä mätkimisistä espanjalaisiin kukkotappeluihin, ja tässä prosessissa Brutus sai niin monta kertaa teräaseesta, että hänen koko ihonsa oli yhtä arpikudosta.
Julius Caesarin murha[muokkaa ]
"Teen tämän, koska olen niin kelvoton ihminen!"
~Ote erään skolastikon Brutuksesta kertovasta elämänkerrasta
Täysin elämään tympäntyneenä, viilleltynä hirviönä, joka ei koskaan pystyisi saamaan naisen rakkautta, Brutus alkoi miettiä, mitä elämässä vielä oli saavutettavissa. Hän tiesi, ettei hän koskaan pystyisi tulemaan samanlaiseksi suureksi sotilasjohtajaksi kuin Caesar, ja niinpä hän ryhtyi pohtimaan, millä muulla tavalla hän saisi itselleen pysyvän nimen. Hän konsultoi pimeyden voimia jatkuvasti, ja Delfoin oraakkelin ruma, epämuodostunut sisarpuoli uumoili hänestä tulevan vielä jotakin suurta, kunhan hän vain vetäisi lisää väärää karmaa yllensä. Harhaisessa päässään hän alkoi uskoa, että murha miehet ja petturit olivat ihmisistä suurimpia. Niin ollen siis silkkaa pahuutta huokuen Brutus yllytti joukon muita senaattoreita murhaamaan Caesarin aivopesemällä näitä huolellisesti viinipikarien äärellä. Vielä nytkin, sanotaan, voi hänen varjonsa nähdä supattelemassa kaikenlaisia julmuuksia paikoissa, joissa he kokoontuivat. Caesar päästettiin päiviltä 15. maaliskuuta 44. eaa.
Jälkipuinti[muokkaa ]
"Kunnia ei seurannut meitä. Väkijoukkojen mylvintä, jota luulin suosionosoituksiksi, olikin vaatimusta meidän päidemme menoksi. Ja nyt, vaikka hengitän vapaampaa ilmaa kuin koskaan aiemmin, en pääse eroon tästä kummallisesta syyllisyyden tunteesta, että en ole murhannut ihmistä vaan jumalolennon. Olen kuin Kain ja Juudas. No, menen tästä masturboimaan peilin ääreen ja sitten lentämään luudalla, sillä todellisuudessa olen nainen."
~Ote erään skolastikon Brutuksesta kertovasta elämänkerrasta
Marcus Antonius piti korvia hivelevän puheen, jonka jälkeen yleisen mielipiteen oli taattu olevan Brutusta vastaan. Seurasi taisteluita, jotka johtivat siihen, että Brutus tappoi itsensä.